Se (vuoden 2017 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Se
It
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Andy Muschietti
Käsikirjoittaja
Perustuu Stephen Kingin romaaniin Se
Tuottaja
Säveltäjä Benjamin Wallfisch
Kuvaaja Chung-hoon Chung
Leikkaaja Jason Ballantine
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros. Pictures
Ensi-ilta
Kesto 135 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 35 000 000 $[1]
Tuotto 700 381 748 $[1]
Seuraaja Se: Toinen luku
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Se (engl. It) on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva, joka perustuu Stephen Kingin tunnettuun samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjauksesta vastaa Mama-elokuvastaan tunnettu Andy Muschietti ja sen yksi pääosaesittäjistä on ruotsalaissyntyinen Bill Skarsgård, joka esittää elokuvan nimihahmoa ja antagonistia Pennywise-klovnia. Elokuva sai ensi-iltansa 8. syyskuuta 2017.

Elokuva oli valtava menestys, joka yli 700 miljoonan dollarin tuotollaan rikkoi useita ennätyksiä,[2] ja inflaatioon suhtautettuna elokuvasta tuli maailman tuottoisin R-luokitettu kauhuelokuva päihittämällä Manaajan, joka piti edellistä ennätystä hallussa 44 vuotta.[3][4][5] Myös kriitikoilta elokuva sai ylistystä osakseen ja sitä pidetäänkin yhtenä onnistuneimpina Stephen Kingin teoksiin pohjautuvina filmatisointeina.[6]

Elokuvan jatko-osa Se: Toinen luku sai ensi iltansa 6. syyskuuta 2019.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva alkaa vuodesta 1988, kun Bill Denbrough tekee seitsemänvuotiaalle pikkuveljelleen Georgielle paperiveneen. Georgie vie paperiveneen ulos sateeseen kokeillakseen sen kelluvuutta. Hän ei ehdi saamaan venettä kiinni ja se valuu sadevesiviemäriin. Yrittäessään saada venettä takaisin hän tutustuu klovniin nimeltä Pennywise. Pennywise ystävystyy Georgien kanssa ja antaa lopulta hänelle paperiveneen. Georgien kurottautuessa ottamaan sen Pennywise puraisee Georgien oikean käden poikki ja vetää hänet sadevesiviemäriin.

Siirrytään vuosi eteenpäin, kun Bill ja hänen ystävänsä Richie Tozier, Eddie Kaspbrak ja Stanley Uris pääsevät viimeisenä koulupäivänään Derryn alakoulusta pois viettämään kesälomaa. He kuitenkin törmäävät kiusaaja Henry Bowersin johtamaan jengiin, jotka lupaavat tehdä heidän kesästään helvettiä. Beverly törmää taasen Ben Hanscomiin, joka on uusi koulussa ja kuuntelee New Kids on the Blockia. Beverly huomaa Benin vuosikirjan olevan tyhjä nimikirjoituksista, joten hän kirjoittaa siihen omansa.

Sillä aikaa kotikouluun pakotettu ja maalla asuva Mike Hanlon näkee hallusinaation vanhempiensa kuolemasta viedessään lampaanlihaa lihakauppaan. Veljensä kuolemasta traumatisoitunut Bill yrittää uskotella isälleen, että Georgie olisi viemäreiden avulla joutunut paikkaan nimeltä Aavikko. Tehdessään tutkimusta Derryn historiasta Benkin näkee hallusinaation päättömästä pojasta. Stanley kohtaa pahimman pelkonsa, joka tulee erään maalauksen muodossa.

Myöhemmin Henry ja hänen jenginsä löytävät Benin ja kiduttavat tätä. Ben kuitenkin pakenee metsään ja juoksee sieltä pitkin puroa, jonka varrelta hän löytää Billin ja hänen kaverinsa. Yksi Henryn jengiläisistä Patrick Hockstetter eksyy viemäriin ja joutuu Sen tappamaksi. Kaverukset yrittävät parantaa Benin haavan, mutta eivät saa ostettua siihen tarvikkeita. He kohtaavat Beverlyn. Eddien palatessa kotiin hänen kimppuunsa hyökkää Neibolt Streetin autiotalon kohdalla sairastunut spitaalinen, jonka jälkeen hän kohtaa Pennywisen. Beverly taas kuulee Derryssä kadonneiden lasten huutoja kylpyhuoneen lavuaarista. Hänen aiemmin leikatut hiuksensa sitovat hänet lavuaariin kiinni, joka peittää hänet yltä päältä vereen. Hänen isänsä ei taas näe verta, joten hän luulee Beverlyn seonneen. Bill kohtaa Georgien kellarissa, jossa Pennywise yrittää tappaa hänet.

Mike joutuu Henryn jengin kohteeksi, mutta Luusereiden Kerho löytää heidät ja ryhtyvät kivisotaan kiusaajien kanssa. He sitten ystävystyvät Mikeen. Muutaman viikon päästä, Kerho hoksaa tulleensa Sen riivaamaksi. Se herää joka 27 vuosi syödäkseen lapsia. Se ilmenee uhrien pelkojen muodossa ja se voi toteuttaa kenen tahansa pahimmat painajaiset. Pelko tekee lapsista helpompia saaliita ja toimii ”mausteena” Sille. Billin autotallissa he selvittävät Sen käyttävän Derryn viemäriverkostoja pysyäkseen piilossa. Se hyökkää heidän kimppuunsa, mutta he onnistuvat välttämään sen. Luusereiden Kerho päättää kohdata Sen Neibolt Streetin talossa olettaen Sen piileskelevän siellä. Se käyttää muuntautumiskykyjään erottaakseen ystävykset yksi kerrallaan. Eddie murtaa kätensä ja Se miltei syö hänet, mutta Beverly työntää rautakangen Sen kallosta läpi. Se haavoittaa Beniä, jonka jälkeen Se pakenee talon kellarissa olevan vanhan kaivon kautta viemäreihin. Eddie kotiutetaan hänen murtuneen kätensä takia. Koko Kerho erkaantuu Billin epäilysten takia ja hajaantuu omille poluilleen.

Eräänä elokuisena päivänä, Se ilmestyy ja vie Beverlyn mukanaan. Bill organisoi pelastusoperaation ja he palaavat Neibolt Streetille. Samaan aikaan, Se manipuloi Henryn tappamaan isänsä veitsellä, jonka Henry menetti jahdatessaan Beniä. Hän tekeekin niin televisio-ohjelman yllytyksen vuoksi ja muuttuu psykopaatiksi. Ystävykset laskeutuvat vanhaan kaivoon viemäreihin pääsemiseksi, mutta Miken kimppuun hyökkää Henry. Mike onnistuu lyömään Henryä kivellä ja Mike tönäisee Henryn kuiluun, jonne hän putoaa. Stan haavoittuu, kun maalauksesta tuttu nainen yrittää syödä hänen naamaansa. Bill taas eksyy seuraamaan Georgieta paikkaan, mihin monet lapset ovat todennäköisesti kadonneet. Loput ystävyksistä saapuvat samaan paikkaan, jossa he löytävät katatonisessa tilassa olevan Beverlyn. Ben saa hänet havahtumaan suutelemalla häntä, jonka jälkeen he tapaavat Billin.

Bill kohtaa kädettömän Georgien, joka pyytää päästä kotiin. Bill hoksaa Georgien olevan pelkkä harhautus, ja hän ampuu Miken pulttipistoolilla Georgien. Tämä muuttuu Pennywiseksi, joka hyökkää ystävysten kimppuun. He epäonnistuvat puolustamaan itseään, ja Bill joutuu Pennywisen kaappaamaksi. Richie uskottelee Billin olevan syypää kaikkeen, mutta hän käyttää tätä tilaisuutena harhauttaa Pennywisea. Kerho pelottomana hyökkää Sen kimppuun ja he onnistuvat näin päihittämään Sen. Pennywise voimattomana pakenee pimeään kuiluun, nälkäisenä ja nöyryytettynä. Bill löytää Georgien sadetakin ja hyväksyy tämän kohtalon itkien muiden lohduttamana.

myöhemmin beverly kertoo muille luusereille nähneensä että se tulisi takaisin ja he taistelisivat Sitä vastaan aikuisina, Bill pyytää muita vannomaan että jos Se tulisi takaisin 27 vuoden päästä, He palaisivat takaisin Ja tuhoaisivat Sen ikuisesti, he sitovat lupauksensa tekemällä verivalan ja pitämällä toisiaan käsistä jonka jälkeen yksi kerrallaan ystävykset Billiä ja Beverlyä lukuunottamatta lähtevät kotiin, Beverlyn tehdessä lähtöä Bill paljastaa tunteensa hänelle, ja he suutelevat.

 Jaeden Martell  Bill Denbrough  
 Jeremy Ray Taylor  Ben Hanscom  
 Sophia Lillis  Beverly Marsh  
 Finn Wolfhard  Richie Tozier  
 Chosen Jacobs  Mike Hanlon  
 Jack Dylan Grazer  Eddie Kaspbrak  
 Wyatt Oleff  Stanley Uris  
 Bill Skarsgård  Se / Pennywise / Bob Gray  
 Nicholas Hamilton  Henry Bowers  
 Jackson Robert Scott  Georgie Denbrough  
 Owen Teague  Patrick Hockstetter  
 Logan Thompson  Victor ”Vic” Criss  
 Jake Sim  Reginald ”Belch” Huggins  
 Stephen Bogaert  Alvin Marsh  
 Stuart Hughes  Oscar ”Butch” Bowers  
 Geoffrey Pounsett  Zack Denbrough  
 Pip Dwyer  Sharon Denbrough  
 Molly Jane Atkinson  Sonia Kaspbrak  
 Steven Williams  Leroy Hanlon  
 Megan Charpentier  Gretta Keene  
 Joe Bostick  herra Keene  
 Ari Cohen  rabbi Uris  
Vastaanotto
Yhteispisteet
JulkaisuPisteet
Metacritic70/100[7]
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
V2.fi5/5 tähteä[10]
Kaleva5/5 tähteä[12]
Episodi4/5 tähteä[8]
Film-O-Holic4/5 tähteä[11]
Helsingin Sanomat3/5 tähteä[9]
Hufvudstadsbladet3/5 tähteä[13]

Katsojamäärät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Se oli ensi-iltaviikonloppunaan viikonlopun katsotuin elokuva. Alle 16-vuotiailta kielletty elokuva keräsi viikonlopun aikana 38 370 katsojaa 67 salissa ja teki vuoden seitsemänneksi parhaan avaustuloksen.[14]

Elokuva-arvosteluja keräävän Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 86 % kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan keskiarvolla 7,2/10. Keräys perustuu 213 arviointiin.[15] Metacriticissä elokuvalla on 70 pistettä 100:sta.[7]

  1. a b It (2017) Box Office Mojo. Viitattu 2.3.2018.
  2. Calfas, Jennifer: It Shatters Box Office Records With Massive Opening Weekend Time. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
  3. Mumford, Gwilym: Stephen King's It scares off The Exorcist to become highest-grossing horror ever The Guardian. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
  4. Tartaglione, Nancy: ‘Blade Runner 2049’ Arrives With $50M Overseas; ‘It’ Tops $600M WW; ‘Despicable 3’ Hops Past ‘Zootopia’ – Intl Box Office Deadline Hollywood. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
  5. Reilly, Kaitlyn: Pennywise Just Proved He's Even Scarier Than The Demon Child From The Exorcist Refinery29. Viitattu 11.10.2019.
  6. Rahman, Abid: 'It': What the Critics Are Saying The Hollywood Reporter. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
  7. a b It Metacritic. 2017. Viitattu 10.9.2017.
  8. Vikman, Jouni: SE Episodi. 7.9.2017. Viitattu 10.9.2017.
  9. Typpö, Juho: Tappajapelle tulee taas. Helsingin Sanomat, 7.1.2017. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.9.2017.
  10. Peltonen, Jari Tapani: Se V2.fi. 7.9.2017. Viitattu 10.9.2017.
  11. Lahtonen, Jussi: Se arvostelu – Onnistunut King-filmatisointi syrjityistä lapsista, ulkopuolisuuden tunteista ja tappajaklovnista. Film-O-Holic. 8.9.2017. Viitattu 10.9.2017.
  12. Nurmi, Juhani: Klovnipelkoisen pahin painajaisuni. Kaleva, 8.9.2017, 245. vsk, s. 38–39. Oulu: Kaleva Oy.
  13. Uggeldahl, Krister: En av de bättre King-årgångarna. Hufvudstadsbladet, 8.9.2017, s. 21. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.11.2017.
  14. Stephen Kingin Se on suurmenestys: ensi-iltaviikonloppuna liki 40 000 katsojaa Elokuvauutiset.fi. 11.9.2017. Viitattu 15.9.2017.
  15. It (2017) Rotten Tomatoes. 2017. Viitattu 10.9.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]