Zonguldak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zonguldak
Zonguldakin maakunnan piirikunnat kartalla.
Zonguldakin maakunnan piirikunnat kartalla.

Zonguldak

Koordinaatit: 41°27′23″N, 31°47′55″E

Valtio Turkki
Maakunta Zonguldak
Väkiluku (2020) 121 157











Zonguldak on kaupunki ja satama Turkissa Zonguldakin maakunnassa Mustanmeren rannikolla. Kaupunki on kasvanut hiilikaivosten yhteyteen 1800-luvulta alkaen. Sen asukasluku oli vuonna 2020 121 157.

Paikallista maisemaa.

Zonguldak sijaitsee Turkin Mustanmeren rannikolla ja se on samannimisen maakunnan keskus.[1]

Valokuva vuodelta 1925.

Zonguldak on perustettu vasta 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Kaupungin tarina liittyy sen hiilikaivoksiin. Osmanien valtakunnan laivasto oli siirtymässä höyrylaivojen käyttöön ja hiiltä tarvittiin polttoaineeksi. Kaivostoiminta alkoi vuonna 1848 ja sitä harjoitti aluksi uskonnollinen järjestö, jonka tuotot menivät Mekkaan ja Medinaan. Lopulta toiminta siirrettiin kuitenkin brittiläisille ja sittemmin ranskalaisille alihankkijoille. Koulutettua työvoimaa tuotiin ulkomailta.[1]

Zonguldakin satama rakennettiin vuoden 1896 jälkeen. Satamalta rakennettiin myös rautatieyhteydet alueen eri kaivoksille. Turkin valtio osti kaivokset vuonna 1937 ja ne kansallistettiin kokonaan vuonna 1940 sodan varalta. Kaivostyöläisten toimintaan liittyi ajoittain levottomuuksia. Ensimmäiset koettiin vuonna 1908 työläisten vastustaessa työpaikkojen katoamista mekanisation ja ulkomaalaisten työntekijöiden takia. Sittemmin hyödynnettiin pakkotyöläisiä ja työvelvoitteisia. 1960-luvulla alkoi organisoidumpi työväenliitto-liike, jotka järjestivät ensimmäisen suuremman lakon vuonna 1965. Sittemmin kaivoksia ja niiden työläisiä ovat koetelleet taloudelliset vaikeudet ja yksityistäminen.[1]

Turkin tilastokeskuksen mukaan Zonguldakin keskuspiirikunnan väkiluku oli vuonna 2020 121 157.[2] Vuonna 1997 vastaava lukema oli 107 176.[1]

  1. a b c d P. J. Bearman, Th. Bianquis, C. E, Bosworth, E. van Donzel ja W. P. Heinrichs: The Encyclopedia of Islam New Edition, s. 544-545. (Volume 11 W–Z) Leiden: Koninklijke Brill, 2002. ISBN 90 04 12756 9 (englanniksi)
  2. Population of province/district centers, towns/villages and annual growth rate of population by provinces and districts, 2020 (xls) Turkish Statistical Institute. Viitattu 4.3.2021. (englanniksi) (turkiksi)