Maunu Eerikinpoika

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maunu Eerikinpoika
Ruotsin kuningas
Valtakausi 8. heinäkuuta 1319 – 15. helmikuuta 1364
(1356–1359 vastahallitsijana Eerik Maununpoika)
(1362–1364 kanssahallitsijana Haakon VI Maununpoika)
Kruunajaiset 21. heinäkuuta 1336
Edeltäjä Birger Maununpoika
Seuraaja Albrekt Mecklenburgilainen
Norjan kuningas
Valtakausi 8. toukokuuta 1319 – 1355
Edeltäjä Haakon V Maununpoika
Seuraaja Haakon VI Maununpoika
Syntynyt huhtikuu tai toukokuu 1316
Norja
Kuollut 1. joulukuuta 1374
Bømlo, Norja
Puoliso Blanka Namurilainen
Lapset Eerik Maununpoika
Haakon VI Maununpoika
Suku Bjälbo
Isä Eerik Maununpoika
Äiti Ingeborg Norjalainen
Uskonto roomalaiskatolinen
Maunu Eerikinpoika valtaistuimellaan

Maunu Eerikinpoika (ruots. Magnus Eriksson) (13161. joulukuuta 1374) oli Ruotsin kuningas 13191364 ja Norjan kuningas 13191355.

Maunun isä oli herttua Eerik Maununpoika (kuningas Maunu Ladonlukon toinen poika), joka Eerikin kronikan mukaan kuoli nälkään Nyköpingin linnassa, minne hänen veljensä Birger Maununpoika oli vanginnut hänet. Maunu valittiin Ruotsin kuninkaaksi vain kolmivuotiaana ja julistettiin hallitsijaksi Moran käräjäkivillä sen jälkeen kun kuningas Birger oli karkotettu maanpakoon. Aiemmin vuonna 1319 Maunun äidinisä Norjan kuningas oli kuollut, ja Maunu oli jo Norjan kuningas hänen perillisenään. Maunun puolesta sijaishallitsijana Ruotsissa toimi hänen isänäitinsä kuningatar Helvig ja Norjassa sekä isävainajan herttuakunnissa äiti Ingeborg Norjalainen. Ingeborg meni ongelmalliseen toiseen avioliittoon pienaatelisen Knut Porsen (josta avioliiton kautta tuli Hallannin herttua) kanssa, ja Ruotsin suurmiehet eivät lähinnä siksi kelpuuttaneet Ingeborgia mukaan hoitamaan Ruotsin asioita. Ruotsissa johtavana virkamiehenä oli ensin drotsi Knut Jonsson ja sitten Matts Kettilmundsson, Norjassa taasen Erling Vidkunsson.

Vuonna 1335 Maunu meni naimisiin Blanka Namurilaisen kanssa, ja seuraavana vuonna hänet kruunattiin Tukholmassa. Hänen tärkein suosikkinsa oli nuori aatelismies nimeltä Pentti Algotinpoika, jonka kuningas korotti Hallannin herttuaksi antaen hänelle läänitykseksi myös suuren osan Suomea. Aikalaiset epäilivät homoseksuaalista suhdetta. Maunun poliittiseksi vastustajaksi kääntynyt sukulainen Birgitta Birgerintytär (sittemmin pyhimys) sai tästä propaganda-aseen kuningasta vastaan.

Maunu aloitti sodan Novgorodia vastaan vuonna 1348. Syynä oli karjalaisten pyyntö saada apua liettualaisia ja venäläisiä ruhtinaita vastaan. Maunu julisti sodan ristiretkeksi, ja pian sota sai myös paavin suostumuksen. Maunu Eerikinpojan ristiretki alkoi hyvin, kun ruotsalaiset valtasivat kuuden viikon piirityksen jälkeen Pähkinäsaaren, mutta he menettivät sen venäläisille seuraavana vuonna. Vuonna 1350 Maunu Eerikinpoika purjehti uudelleen Novgorodia vastaan, tällä kertaa Inkerinmaalle, missä vallattiin Kaprion linnoitus. Ruotsalaisten tavoitteena ei kuitenkaan ollut Novgorod, vaan pienten varuskuntien hävittäminen. Sota päättyi vuonna 1351. Maunu joutui lopulta vaikeuksiin Ruotsin ylimystön kanssa eikä pystynyt jatkamaan sotaa.[1][2]

Syrjäyttäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskan hajanaisuuden avulla Maunu sai alamaisikseen Skånen maakunnan. Maunun valtakauden aikana kruunun varat hupenivat, ja hän joutui panemaan rälssiäkin verolle. Maunua vastaan puhkesi aatelin keskuudessa kapinaliike 1350-luvulla, ja vuonna 1364 Albrekt Mecklenburgilainen valtasi Tukholman ja Maunu pakeni Norjaan poikansa kuningas Haakonin suojiin. Albrektin äiti oli Maunun sisar Eufemia Eerikintytär ja isä Mecklenburgin sukuinen Albrekt vanhempi, "Mecklenburgin kettu ja ahne saalistaja". Hän väitti polveutuvansa vanhoista Sverkerin ja Eerikin kuningassuvuista.

Vuonna 1365 Maunu palasi Ruotsiin poikansa Haakonin kanssa. Enköpingin lähistöllä käydyssä Gatan taistelussa Maunu vangittiin, ja Haakon pakeni Norjaan. Albrekt kuitenkin vapautti Maunun vuonna 1371. Hän palasi Norjaan, missä hän hukkui laivansa upotessa rannikolla vuonna 1374.

Maunu Eerikinpojan testamentti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Maunun testamenttina tunnettu teksti on sepitetty luultavasti Valamon luostarissa 1400-luvulla tai 1300-luvun lopulla. Teos kertoo Maunun selvinneen hengissä laivansa upottua. Tämän jälkeen hän matkusti luostariin, jonka oletetaan olleen Valamo. Maunusta kerrotaan tulleen ortodoksinen munkki nimellä Grigori. Kolme päivää ja yötä myöhemmin hän kuoli, mutta ennen kuolemaansa hän ehti kirjoittamaan testamenttinsa, joka on suunnattu hänen pojalleen ja veljelle, jota ei ole olemassa. Testamentissaan Maunu varoittaa heitä toistamasta hänen virhettään ryhtymällä sotaan Venäjää vastaan.[3]

  1. Sundberg, Medeltidens svenska krig, Magnus Erikssons ryska krig 1348–1351 (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Seppälä, Helge: Vuosisatainen taistelu Karjalasta, s. 17. Taifuuni, 1994. ISBN 951-581-033-7
  3. Harrison s. 487

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]