Märehtiminen

Märehtiminen on osa eräiden kasvinsyöjäeläinten ruoansulatusta. Symbioottisen mikrobitoimintaan perustuvan ruoansulatuksen etu märehtiville eläimille on muuten sulamattoman ravinnon muuttaminen hyödynnettävään muotoon.^[1] Mikrobeille taas märehtijä tarjoaa tasaisen suotuisat olosuhteet.^[1]

Luokittelu

Märehtimisestä puhuttaessa on huomattava ero käsitteiden märehtijät ja märehtivät eläimet välillä. Märehtijät (Ruminantia) on aiemmassa tieteellisessä luokittelussa käytössä ollut sorkkaeläinten alalahko ja yhtenäinen evoluutiolinja, johon kuuluvat muiden muassa nautaeläinten (onttosarvisten) ja hirvieläinten heimot. Märehtiviä eläimiä sen sijaan on myös muissa ryhmissä, kuten esimerkiksi pussieläimiin luetut kengurut^[2] tai sorkkaeläimiin mutta ei märehtijöiden alalahkoon luetut kamelit^lähde?.

Märehtimisen fysiologia

Märehtivät eläimet eivät pureskele syömäänsä ravintoa huolellisesti ennen sen nielemistä. Osaksi hienonnettu ravinto menee nieltäessä pötsi-mahaan, johon se varastoituu ja missä se pehmenee mikrobitoiminnan ansiosta. Nämä mikrobit pilkkovat ruuansulatuksen myöhemmissä vaiheissa selluloosa- ja hemi-selluloosakuituja rasvahapoiksi ja muiksi imeytymiskelpoisiksi ravintoaineiksi.^lähde?

Märehtiminen alkaa eläimen nopealla uloshengitysliikkeellä kurkun ollessa suljettuna. Rintakehän sisäpuolelle ja siten siihen osaan ruokatorvea syntyy alipaine, joka imaisee ravintomassaa pötsi-verkkomahasta ruokatorveen. Kun massa, ns. märepala, on ruokatorvessa, peristalttiset supistukset kuljettavat märepalan suuhun pureskeltavaksi. Hienonnettuaan märepalan eläin nielee sen uudestaan.^lähde?

Märehtimistä tapahtuu säännöllisin väliajoin silloin kun eläin lepää. Märehtimisen aikana (kuten yleensäkin pureskelun yhteydessä) erittyy runsaasti sylkeä, jolla on märehtivillä eläimillä erityinen merkitys sen pötsin sisältöä neutraloivan puskurivaikutuksen vuoksi. Sylkeä erittyy vuorokaudessa suurikokoisilla märehtijäeläimillä kymmeniä litroja.^lähde?

Katso myös

Yksimahaiset

Lähteet

↑ ^a ^b https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/17286/Lisensiaattity%C3%B6%20Anu%20Back.pdf?sequence=1
↑ Leena Tähtinen: Kenguru loikkaa, mutta vain Australiassa Tiede.fi. 9.2.2007. Tiede -lehti. Viitattu 8.11.2010.^{[vanhentunut linkki]}

Kirjallisuutta

Scheunert-Trautmann: "Lehrbuch der Veterinärphysiologie" Paul Parey Verlag, ISBN 3-489-75316-X
Sirkkola / Tauriainen: "Eläinten lääkintä ja hoito" (Opetushallitus) ISBN 978-952-13-3477-1
Sirkkola: "Sairaan kipee vuohi" ISBN 978-951-97298-9-3

[:0-1] ttps://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/17286/Lisensiaattity%C3%B6%20Anu%20Back.pdf?sequence=1

[Tiede-2] Leena Tähtinen: Kenguru loikkaa, mutta vain Australiassa Tiede.fi. 9.2.2007. Tiede -lehti. Viitattu 8.11.2010.^{[vanhentunut linkki]}

[1]

[2]