Mu (manner)

kuvitteellinen kadonnut manner

Mu on kuvitteellinen kadonnut manner, jonka kerrotaan sijainneen Tyynellä valtamerellä. Ajatuksen Mu-mantereesta keksi Augustus Le Plongeon (1825–1908) kääntäessään mayojen kirjoituksia.[1][2] Hänen mukaansa mayat olivat Mu-mantereen entisiä asukkaita. Myöhemmin saatiin selville, että Plongeonin käännökset olivat enimmäkseen omasta päästä keksittyjä. Mu-mannerta teki myöhemmin tunnetuksi James Churchward (1852–1936) kirjoissaan, kuten Lost Continent of Mu (1931).

Kartta teoksesta Lost Continent of Mu, 1927. (kirjoittanut James Churchward.)

Mu on esiintynyt populaarikulttuurissa muun muassa Cthulhu-mytologiassa, Illuminatus!-trilogiassa, KLF-yhtyeen tuotoksissa ja Hugo Prattin sarjakuvassa Corto Maltese. Myös Lee Falk sijoitti 1950-luvun lopussa erään Taika-Jim-seikkailun valtameren pohjassa sijaitsevaan Mun kaupunkiin.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Ihmiskunnan kehto - Abelin hauta löydetty Yukatanilta. Pohjalainen, 02.11.1895, nro 130, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 04.07.2014.
  2. Historiantakaisia ihmisiä Amerikassa. Rauman Lehti, 21.09.1899, nro 107, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 04.07.2014.
pFad - Phonifier reborn

Pfad - The Proxy pFad of © 2024 Garber Painting. All rights reserved.

Note: This service is not intended for secure transactions such as banking, social media, email, or purchasing. Use at your own risk. We assume no liability whatsoever for broken pages.


Alternative Proxies:

Alternative Proxy

pFad Proxy

pFad v3 Proxy

pFad v4 Proxy