Eepos

laaja runomuotoinen kertova teos

Eepos (m.kreik. έπος, puhe) on laaja runomuotoinen kertova teos.[1] Eepos kertoo tavallisesti sankarillisten ja tarumaisten hahmojen elämäntarinan. Tyypillisiä aiheita ovat sota, rakkaus sekä taistelu hyvän ja pahan välillä. Nykyisin eepokseksi voidaan kutsua myös laveaa proosakertomusta.[1]

Eepokset jaetaan kansanrunouteen perustuviin kansaneepoksiin ja nimeltä tunnettujen kirjailijoiden luomiin taide-eepoksiin. Tiettyjä kansallisia tavoitteita ja ajatustapoja ilmentäviä eepoksia on alettu kutsua kansalliseepoksiksi. Etenkin renessanssin ja romantiikan aikana eepos oli arvostettu kirjallisuudenlaji.[2]

Eeposten piirteitä

muokkaa

Eepoksissa on samantyyppisiä piirteitä ja perusrakenteita. Monet niistä muistuttavat kansansatujen perusrakenneosia.

Eepoksen yleisiä piirteitä:

  • Haaste (esimerkiksi jumala antaa sankarille tehtävän).
  • Koe, jossa koetellaan sankarin sopivuutta selviytyä tehtävästä.
  • Useita myyttisiä sekä ihmis- ja eläinapureita.
  • Päävihollinen eli antagonisti, joka on usein yliluonnollinen.
  • Taianomainen tai epätodellinen maailma, jonne tavalliset ihmiset eivät voi mennä, mutta jossa sankari käy (esimerkiksi manala tai jumalten valtakunta).
  • Tehtävän hylkääminen (sankari asettaa tehtävänsä kyseenalaiseksi ja pyrkii pakenemaan vastuuta).
  • Ylösnousemus (joko kirjaimellinen henkiin herääminen kuolleista tai sitten herääminen masennuksesta tai alennustilasta, myös sankarin yllättävä paluu, kun hänen on luultu tuhoutuneen).
  • Palautus (esimerkiksi sankarin kunnianpalautus tai kuninkaan paluu valtaistuimelleen).

Eepoksia

muokkaa

Muinaisia eepoksia (vuoteen 500)

muokkaa
 
Homeroksen Iliaan kahdeksannen laulun rivit 245–253. Kreikkalainen käsikirjoitus 400-500-lukujen vaihteesta.

Keskiaikaisia eepoksia (500–1500)

muokkaa
 
Beowulfin käsikirjoituksen ensimmäinen sivu.

Uuden ajan eepoksia (vuodesta 1500)

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Aikio, Annukka: Uusi sivistyssanakirja. (Uusinut Rauni Vornanen. 13. painos) Helsingissä: Otava, 1993. ISBN 951-1-11365-8 168
  2. Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 2, Bal–Ene. (Hakusana eepos) Helsinki: Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07241-9
  3. The Lusiads wdl.org. 1800-1882. Viitattu 1.9.2013.
pFad - Phonifier reborn

Pfad - The Proxy pFad of © 2024 Garber Painting. All rights reserved.

Note: This service is not intended for secure transactions such as banking, social media, email, or purchasing. Use at your own risk. We assume no liability whatsoever for broken pages.


Alternative Proxies:

Alternative Proxy

pFad Proxy

pFad v3 Proxy

pFad v4 Proxy