Käytännöllinen teologia

akateemisen teologian osa-alue, joka tutkii yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan uskonnollista toimintaa ja muodostaa tästä tieteellistä teoriaa

Käytännöllinen teologia on akateemisen teologian osa-alue, joka tutkii yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan uskonnollista toimintaa ja muodostaa tästä tieteellistä teoriaa. Käytännöllisen teologian tutkimusintressi on jossain määrin samantapainen kuin uskontotieteessä sillä erotuksella, että uskontotiede on erikoistunut ei-kristillisten uskontojen tutkimukseen.

Oppiaineet

muokkaa

Helsingin yliopisto

muokkaa

Käytännöllinen teologia jaetaan Helsingin yliopistossa kolmeen disipliiniin eli oppiaineeseen. Näitä ovat

Yleisen käytännöllisen teologian tyypillisiä osa-alueita ovat esimerkiksi kristillisten pyhien toimitusten, jumalanpalvelusten sekä saarnan ja uskonnollisen viestinnän tutkimus. Niiden lisäksi oppiaineen alaan kuuluu esimerkiksi kirkkoarkkitehtuuri, kristillinen symboliikka, diakonia, kirkkojen organisaatiot ja kirkko-oikeus.

Yleinen käytännöllinen teologia käyttää monia metodeja riippuen tutkimuksen luonteesta. Tyypillisiä tutkimusmetodeja ovat haastattelututkimukset sekä tilastolliset monimuuttujatutkimukset. Sen lisäksi uskonnollisen viestinnän ja saarnan tutkimukseen käytetään normaaleja viestintään liittyviä tuktimusmetodeja. Kirkko-oikeuden luonnollinen metodiikka tulee oikeustieteen metodiikasta. Yleisellä käytännöllisellä teologialla on läheinen suhde kirkkohistoriaan ja systemaattiseen teologiaan, joten myös niiden metodeja käytetään usein apuna.

Kirkkososiologia tutkii uskonnollisia ilmiöitä sosiologisista lähtökohdista ja sosiologian metodein. Sen tutkimuskohteena ovat erityisesti uskonnolliset liikkeet ja uskontojen yhteiskunnalliset ilmenemismuodot.

Uskontopedagogiikka tutkii uskonnonopetusta. Sen erityisenä tutkimuskohteena on uskonnollisen oppimisen ja siten myös uskonnon opettamisen erityislaatuisuus verrattuna muuhun oppimiseen. Se tutkii tämän lisäksi uskonnollisten yhteisöjen ja yhteiskunnan uskontokasvatusta. Uskontopedagogiikka käyttää metodinaan erilaisia käyttäytymistieteiden tieteellisiä metodeja.

Itä-Suomen yliopisto

muokkaa

Itä-Suomen yliopiston ortodoksisen teologian koulutusohjemassa käytännöllinen teologia jaetaan seitsemään oppiaineeseen:[1]

Kirjallisuutta / Lähteitä

muokkaa
  • Luomanen, Petri (toim.): Osa "Käytännöllinen teologia" teoksessa Teologia - johdatus tutkimukseen. Edita, Helsinki, 2010.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
pFad - Phonifier reborn

Pfad - The Proxy pFad of © 2024 Garber Painting. All rights reserved.

Note: This service is not intended for secure transactions such as banking, social media, email, or purchasing. Use at your own risk. We assume no liability whatsoever for broken pages.


Alternative Proxies:

Alternative Proxy

pFad Proxy

pFad v3 Proxy

pFad v4 Proxy