Sinuhen tarina on 12. dynastiaan kuuluneen faarao Amenemhet I:n hallituskaudelle sijoittuva kertomus ja yksi vanhimpia säilyneitä kaunokirjallisia teoksia. On mahdollista, että kertomus perustuu todellisille tapahtumille, mutta egyptologit eivät ole asiasta varmoja.

Kertomus alkaa Amenemhetin kuolemalla ja käy läpi Sinuhen elämäntarinan. Sinuhe saa selville, että suunnitteilla on salamurha, jonka tarkoituksena on estää Senusret I:n nouseminen valtaistuimelle. Sinuhe on palaamassa tämän kanssa sotaretkeltä Libyaan. Sinuhe pelkää henkensä puolesta, hylkää Senusretin ja pakenee Egyptistä. Syyriassa Sinuhe menee naimisiin eteläisen heimopäällikön tyttären kanssa. Heimopäällikkö myös adoptoi hänet pojakseen. Sinuhesta tulee sittemmin heimopäällikön seuraaja, ja hän palaa Egyptiin salajuonesta selvinneen Senusretin kutsusta. Senusret antaa Sinuhelle anteeksi ja ottaa hänet takaisin palvelukseensa.

Tämä vanha tarina oli yksi Mika Waltarin inspiraation lähteistä, kun hän ryhtyi kirjoittamaan romaaniaan Sinuhe egyptiläinen. Waltarin romaani on sijoitettu eri aikakauteen, mutta päähenkilö on samanniminen ja pakenee myös Egyptistä palatakseen myöhemmin kotimaahansa hankittuaan ensin mainetta ja varallisuutta ulkomailla.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
pFad - Phonifier reborn

Pfad - The Proxy pFad of © 2024 Garber Painting. All rights reserved.

Note: This service is not intended for secure transactions such as banking, social media, email, or purchasing. Use at your own risk. We assume no liability whatsoever for broken pages.


Alternative Proxies:

Alternative Proxy

pFad Proxy

pFad v3 Proxy

pFad v4 Proxy