(eBook PDF) Economic Analysis of Industrial

Projects 3rd Edition pdf download

https://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-economic-analysis-of-
industrial-projects-3rd-edition/

Download more ebook from https://ebooksecure.com

We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebooksecure.com
to discover even more!

(eBook PDF) Economic Analysis of Industrial Projects

3rd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-economic-analysis-of-
industrial-projects-3rd-edition/

(eBook PDF) Engineering Economic Analysis, Third 3rd

Canadian Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-engineering-economic-
analysis-third-3rd-canadian-edition/

(eBook PDF) Fundamentals of Engineering Economic

Analysis 2nd Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-fundamentals-of-
engineering-economic-analysis-2nd-edition/

Engineering Economic Analysis 13th Edition (eBook PDF)

http://ebooksecure.com/product/engineering-economic-
analysis-13th-edition-ebook-pdf/
(eBook PDF) Engineering Economic Analysis 14th Edition

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-engineering-economic-
analysis-14th-edition/

(eBook PDF) Engineering Economic Analysis 13th by

Donald G. Newnan

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-engineering-economic-
analysis-13th-by-donald-g-newnan/

PROJECTS: Planning, Analysis, Selection, Financing,

Implementation, and Review 9th Edition Prasanna Chandra
- eBook PDF

https://ebooksecure.com/download/projects-planning-analysis-
selection-financing-implementation-and-review-ebook-pdf/

(eBook PDF) Engineering Economic Analysis 12th Edition

by Donald G. Newnan

http://ebooksecure.com/product/ebook-pdf-engineering-economic-
analysis-12th-edition-by-donald-g-newnan/

(Original PDF) Industrial Relations in Canada 3rd

Edition

http://ebooksecure.com/product/original-pdf-industrial-relations-
in-canada-3rd-edition/
 Contents vii

4.5.4 The sum-of-the-years’ digits (SOYD) method 97

4.5.5 Switching 98
4.5.6 Units of production 99
4.5.7 Reasons for accelerated depreciation 99
4.5.8 Modified Accelerated Cost Recovery System (MACRS) 99
4.5.9 Job Creation and Worker Assistance Act 101
4.5.10 Comparing book values with different depreciation methods 102
4.6 The Present Value of the Cash Flow Due to Depreciation 103
4.6.1 Straight-line method 103
4.6.2 Declining balance method 103
4.6.3 Sum-of-years’ digits method 104
4.6.4 Modified accelerated cost recovery system 105
4.7 Simple Depreciation Strategies 105
4.7.1 Accelerated depreciation is better 105
4.7.2 Declining balance method versus the straight-line method 106
4.7.3 Declining balance method versus sum-of-year’s digits method 106
4.8 Complications Involving Depreciation Strategies 107
4.9 Summary of Conclusions: Depreciation 109
4.10 Depletion of Resources 109
4.10.1 Entitlement to depletion 109
4.10.2 Methods for computing depletion deductions 109
4.10.3 The depletion deduction 110
4.10.4 Typical percentage depletion rates 110
4.11 Amortization of Prepaid Expenses and Intangible Property 111
References 111
Problems 112

5 Corporate Tax Considerations 115

5.1 Introduction 115
5.2 Ordinary Income Tax Liability 117
5.3 Federal Income Tax Rates 120
5.3.1 Investment tax credit 121
5.4 Generalized Cash Flows from Operations 122
5.5 Tax Liability When Selling Fixed Assets 124
5.5.1 What are Section 1231 assets? 124
5.5.2 Tax treatment of 1231 assets 124
5.6 Typical Calculations for After-Tax Cash Flows 126
5.7 After-Tax Replacement Analysis 132
5.8 Value-added Tax 133
References 133
Problems 134

6 The Financing Function 141

6.1 Introduction 141
6.2 Costs of Capital for Specific Financing Sources 142
6.3 Cost of Debt Capital 142
viii Contents

6.3.1 Short-term capital costs 143

6.3.2 Capital costs for bonds 143
6.4 Cost of Preferred Stock 145
6.5 Cost of Equity Capital (Common Stock) 146
6.5.1 Dividend valuation model 146
6.5.2 The Gordon-Shapiro growth model 147
6.5.3 The Solomon growth model 149
6.5.4 Note on book value of stock 150
6.5.5 Capital asset pricing model (CAPM) 151
6.5.6 Cost of retained earnings 153
6.5.7 Treasury stock 154
6.6 Weighted Average Cost of Capital 154
6.7 Marginal Cost of Capital 157
6.7.1 Market values imply a marginal cost approach 157
6.7.2 Marginal cost-marginal revenue approach 157
6.7.3 A discounted cash flow approach 158
6.7.4 Mathematical approach to marginal cost of capital 159
6.8 Numerical Example of the Marginal Weighted Average Cost of Capital 162
6.8.1 Calculation of the present weighted average cost of capital 162
6.8.2 The future weighted average cost of capital after provision for new
capital 163
6.8.3 The marginal cost of capital 166
6.9 MARR and Risk 166
6.10 WACC and the Pecking Order Model 167
6.11 Summary 167
References 168
Problems 169

PART TWO
Deterministic Investment Analysis

7 Economic Measures 173

7.1 Introduction 173
7.2 Assumptions for Unconstrained Selection 174
7.3 Some Measures of Investment Worth (Acceptance Criteria) 175
7.4 The Payback Period 175
7.4.1 Payback rate of return 177
7.4.2 Discounted payback 179
7.5 Criteria Using Discounted Cash Flows 180
7.6 The Net Present Value Criterion 181
7.6.1 Production–consumption opportunities of the firm 182
7.6.2 The present value criterion for project selection 186
7.6.3 Multi-period analysis 187
7.6.4 Characteristics of net present value 187
7.7 The Benefit-Cost Ratio Criteria 190
7.8 Internal Rate of Return 191
 Contents ix

7.8.1 Defining the internal rate of return 191

7.8.2 The fundamental meaning of internal rate of return 192
7.8.3 Conventional and nonconventional investments (and loans) 196
7.8.4 Conventional investments and internal rate of return 197
7.9 Nonconventional Investment 198
7.9.1 Nonconventional investment defined 198
7.9.2 Conventional, pure investments 199
7.9.3 Analyzing nonconventional investments 200
7.9.4 Numerical examples 200
7.10 Roots for the PW Equation 204
7.10.1 Using the root space for P, A, and F 204
7.10.2 Defining the root space for P, A, and F 206
7.10.3 Practical implications of the root space for P, A, and F 208
7.11 Internal Rate of Return and the Lorie-Savage Problem 208
7.11.1 Multiple positive roots for rate of return 208
7.11.2 Return on invested capital 209
7.11.3 Present worth and the Lorie-Savage problem 212
7.12 Subscription/Membership Problem 213
7.13 Summary 214
References 215
Problems 217

8 Replacement Analysis 221

8.1 Introduction 221
8.2 Infinite Horizon Stationary Replacement Policies 222
8.2.1 Stationary costs (no technological change) 223
8.2.2 Technological change and stationary results 228
8.3 Nonstationary Replacement Policies 230
8.3.1 Age-based state space approach 230
8.3.2 Length of service state space approach 232
8.3.3 Applying dynamic programming to an infinite horizon problem 236
8.3.4 Solving with linear programming 237
8.4 After-Tax Replacement Analysis 238
8.5 Parallel Replacement Analysis 241
8.6 Summary and Further Topics 245
References 245
Problems 248

9 Methods of Selection Among Multiple Projects 251

9.1 Introduction 251
9.2 Project Dependence 251
9.3 Capital Rationing 252
9.4 Comparison Methodologies 254
9.5 The Reinvestment Rate Problem 256
9.6 The Reinvestment Assumption Underlying Net Present Value 258
x Contents

9.7 The Reinvestment Assumption Underlying the Internal Rate of Return: Fisher’s
Intersection 262
9.8 Incremental Rates of Return 264
9.8.1 Incremental rate of return applied to the constrained project selection
problem 266
9.8.2 Inclusion of constraints 270
9.9 The Weingartner Formulation 271
9.9.1 Objective function 271
9.9.2 Constraints 272
9.9.3 The completed Weingartner model 274
9.9.4 Constrained project selection using Solver 275
9.10 Constrained Project Selection by Ranking on IRR 276
9.10.1 The opportunity cost of foregone investments 276
9.10.2 Perfect market assumptions 277
9.10.3 Internally imposed budget constraint 278
9.10.4 Contrasting IRR and WACC assumptions 279
9.10.5 Summary of ranking on IRR 280
9.11 Summary 281
References 281
Problems 283

PART THREE
Investment Analysis Under Risk and Uncertainty

10 Optimization in Project Selection 289

(Extended Deterministic Formulations)
10.1 Introduction 289
10.2 Invalidation of the Separation Theorem 290
10.3 Alternative Models of the Selection Problem 291
10.3.1 Weingartner’s horizon models 291
10.3.2 The Bernhard generalized horizon model 293
10.3.3 Notation 294
10.3.4 Objective function 294
10.3.5 Constraints 295
10.3.6 Problems in the measurement of terminal wealth 296
10.3.7 Additional restrictions 297
10.3.8 The Kuhn-Tucker conditions 298
10.3.9 Properties of ∗ 301
10.3.10 Special cases 301
10.4 Project Selection by Goal Programming Methods 302
10.4.1 Goal programming format 303
10.4.2 An example of formulating and solving a goal programming
problem 304
10.4.3 Project selection by goal programming 310
10.5 Summary 316
Appendix 10.A Compilation of Project Selection Problem 317
 Contents xi

References 320
Problems 323

11 Utility Theory 329

11.1 Introduction 329
11.1.1 Definitions of Probability 330
11.2 Choices Under Uncertainty: The St. Petersburg Paradox 331
11.3 The Bernoulli Principle: Expected Utility 333
11.3.1 The Bernoulli solution 333
11.3.2 Preference theory: the Neumann-Morgenstern hypothesis 335
11.3.3 The axiomatic basis of expected utility 335
11.4 Procuring a Neumann–Morgenstern Utility Function 338
11.4.1 The standard lottery method 338
11.4.2 Empirical determinations of utility functions 339
11.5 Risk Aversion and Utility Functions 340
11.5.1 Risk aversion as a function of wealth 340
11.5.2 Other risk-avoiding utility functions 341
11.5.3 Linear utility functions: Expected monetary value 341
11.5.4 Complex utility functions: Risk seekers and insurance buyers 342
11.5.5. Reconciling firm’s utility and behavior by employees and
managers 344
11.6 Summary 344
References 345
Problems 347

12 Stochastic Cash Flows 351

12.1 Introduction 351
12.2 Single Risky Projects—Random Cash Flows 352
12.2.1 Estimates of cash flows 352
12.2.2 Expectation and variance of project net present value 354
12.2.3 Autocorrelations among cash flows (same project) 356
12.2.4 Probability statements about net present value 357
12.3 Multiple Risky Projects and Constraints 359
12.3.1 Variance of cross-correlated cash flow streams 360
12.3.2 The candidate set of projects 362
12.3.3 Multiple project selection by maximizing expected net present
value 363
12.4 Accounting for Uncertain Future States 363
12.5 Summary 364
References 365
Problems 366

13 Decision Making Under Risk 371

13.1 Introduction 371
13.2 Decision Networks 371
13.3 Decision Trees 372
13.4 Sequential Decision Trees 377
xii Contents

13.5 Decision Trees and Outcome Variability 380

13.5.1 Stochastic decision trees 382
13.5.2 Applications 383
13.6 Expected Value of Perfect Information 383
13.7 Simulation 384
13.8 Summary 393
References 393
Problems 394

14 Real Options Analysis 401

14.1 Introduction 401
14.2 Financial Options 402
14.3 Real Options 403
14.3.1 Historical development 403
14.3.2 The real option model 405
14.3.3 Interest rates 405
14.3.4 Time 406
14.3.5 Present value of future cash flows 406
14.4 Real Option Volatility 407
14.4.1 Actionable volatility 407
14.4.2 Logarithmic cash flow method 408
14.4.3 Stock proxy method 408
14.4.4 Management estimates method 409
14.4.5 Logarithmic present value returns method (CA method) 409
14.4.6 Standard deviation of cash flows 410
14.4.7 Internal Rate of Return 410
14.4.8. Actionable volatility revisited 411
14.5 Binomial Lattices 411
14.6 The Deferral Option: Dementia Drug Example 412
14.6.1 Definition and NPV calculation 412
14.6.2 Volatility 415
14.6.3 Black-Scholes results 418
14.6.4 Binomial lattices 418
14.7 The Deferral Option: Oil Well Example 420
14.7.1 NPV 421
14.7.2 Delay option formulation 421
14.7.3 Black-Scholes results 426
14.7.4 Binomial lattices 426
14.8 The Abandonment Option 428
14.9 Compound Options 431
14.9.1 Multi-stage options modeling 431
14.9.2 Multi-stage option example 432
14.9.3 Closed form solution 437
14.9.4 Volatility issues in multi-stage modeling 437
14.10 Current Issues with Real Options 437
14.11 Summary 438
Appendix 14.A Derivation of the Black-Scholes Equation 439
 Contents xiii

References 444
Problems 446

15 Capacity Expansion and Planning 453

15.1 Introduction 453
15.2 Expansion Analysis 454
15.2.1 Dynamic deterministic evaluation 454
15.2.2 Dynamic probabilistic evaluation 456
15.3 Capacity Planning Strategies 458
15.3.1 Maximizing market share strategy 462
15.3.2 Maximizing utilization of capacity strategy 466
15.4 Summary 468
References 469
Problems 469

16 Project Selection Using Capital Asset Pricing Theory 471

16.1 Introduction 471
16.2 Portfolio Theory 473
16.2.1 Securities and portfolios 473
16.2.2 Mean and variance of a portfolio 474
16.2.3 Dominance among securities and portfolios 475
16.2.4 Efficient portfolios 475
16.2.5 The risk in a portfolio 478
16.3 Security Market Line and Capital Asset Pricing Model (CAPM) 479
16.3.1 Combinations of risky and riskless assets 479
16.3.2 The security market line 480
16.3.3 The capital asset pricing model (CAPM) 481
16.4 Firm’s Security Market Line and Project Acceptance 481
16.4.1 Projects and the capital asset pricing model (CAPM) 481
16.4.2 Risk/return trade-offs and the firm’s security market line 482
16.5 The Firm’s Portfolio of Projects 483
16.5.1 Why do firms use project portfolios? 483
16.5.2 Can security portfolio theory be extended to project portfolios? 484
16.5.3 Reasonable inferences from security portfolio theory to project
portfolios 485
16.5.4 Can the capital asset pricing model for securities be extended to
projects? 486
16.6 Summary 487
References 487
Problems 488

Appendix of Engineering Economy Factors 491

Index 505
xiv Preface

Preface to the Third Edition

In two previous editions The Economic Analysis of Industrial Projects was one of the
leading advanced texts in engineering economy, with comprehensive coverage of the
theoretical foundations of engineering economics. It is in this spirit that we present this
third edition, which has been completely revised and expanded. Every existing chapter
has been meticulously rewritten, and five new chapters have been added. We continue to
build on the theoretical foundations of economic analysis to provide the best possible
methods for applying this theory to practice.
This text is suitable for an introductory course, but it is more rigorous and
comprehensive than many instructors would want for that class. Most instructors will find
it more suitable for a more advanced course. The text is targeted for use by undergraduate
or graduate students doing advanced study in engineering economics or project selection,
the practitioner who needs more than an introductory text, and academics looking for the
theory behind economic analysis methods. A working knowledge of statistics and
calculus is assumed, as well as previous experience with the time value of money from
introductory engineering economics or finance.
Also available from Oxford University Press is Cases in Engineering Economy,
2nd edition. These 54 cases and 4 chapters are designed to allow student application of
the material in this text. There is an instructor’s manual with solutions to all problems.
There is an extensive library of other supplements in engineering economy from Oxford
University Press. Thus teaching and learning are easier to accomplish and more complete.
The text begins with basics in engineering economy, but includes theoretical
foundations that are often not included in introductory texts. Later chapters contain
material that is rarely found elsewhere—and then only in the research literature. This is
particularly true in the areas of real options, implications of double roots, replacement
analysis, and project portfolios. The emphasis on original references has been continued,
and in this digital age, many of the original articles in finance and engineering economy
are more available than ever before.
The coauthor team for this edition was assembled to write the best possible and
most authoritative text in engineering economy. Since writing the second edition of this
text, Ted Eschenbach has learned from coauthoring 14 other engineering economy texts
and numerous articles and presentations. New coauthors have been added to ensure
expertise on advanced topics. Neal Lewis has won two best article awards for his work on
real options, and awards for research on other topics. Joe Hartman has won four best
article awards from The Engineering Economist as well as serving as editor-in-chief of
TEE, as well as being a leading researcher on replacement analysis. Heather Nachtmann
has won two best article awards and is an authority on cost and benefit estimating.
Together, they have completely rewritten this text. The changes in this edition
include:
1. Every chapter has been updated and revised. Many of the chapters have been
reorganized and significantly expanded in scope.
2. Five new chapters have been added, including
Chapter 3 Estimating Costs and Benefits
 Preface xv

Chapter 8 Replacement Analysis

Chapter 13 Decision Making Under Risk
Chapter 14 Real Options Analysis
Chapter 15 Capacity Expansion and Planning
3. Outdated end-of-chapter problems have been revised or deleted, and new
problems have been added.
4. References to recent work have been added.

This edition bears more resemblance to a new text than an updated edition; the
individual changes are simply too numerous to list. However, we continue to follow the
focus that was begun by Lynn Bussey in the first edition on how best to choose which
projects in which to invest.
We would like to acknowledge some of those people whose work made this book
possible. First, to Lynn Bussey and his family, who wrote the first edition on which the
current text is built. Heather Nachtmann led the work on estimating costs and benefits
(Chapter 3). We thank our reviewers, Richard Bernhard, Stanley Bullington, Robert
Creese, Camille DeYong, David Enke, Gordon Hazen, W.J. (Biff) Kennedy, James
Luxhoj, William Peterson, Surendra Singh, and Changchun Zeng for offering
constructive feedback that improved the book. We would also like to thank our students
at the University of Alaska Anchorage, University of Bridgeport, Lehigh University,
University of Florida, and the University of Arkansas for their part in class testing many
parts of the text. We thank the team at Oxford University Press, including Nancy Blaine,
Keith Faivre, Patrick Lynch, Christine Mahon, and Nathaniel Rosenthalis for their
support in producing this book. And finally, we wish to thank our families for putting up
with us during the many weeks, months, and years that were required to complete this
work.

Ted Eschenbach Neal Lewis Joe Hartman

PART ONE
Basic Concepts

1
The Firm—Economic Exchanges and
Objectives

1.1 INTRODUCTION

Three fundamental decisions must be continually made within the industrial firm. The
first is to decide on the firm’s mission—what service or product, which market, and how
objectives are to be accomplished. The second decision concerns who to hire and retain—
which people, which skills, how many, and so forth. The third decision allocates the other
available resources of the firm, primarily money, for which projects, to which
departments, in what amounts, and under what conditions.
This book details how the third type of decision is made: how money should be
allocated within the firm to improve the ultimate worth of the shareholders’ holdings. We
say should because investment research is not merely descriptive of what is or was done.
Investment analysis is goal-oriented.
The three fundamental decisions are not made in isolation; they are mutually
dependent. The concept of organization implies an interrelated system of people,
structures, machines, tools, materials, methods, money, and other inputs. So the three
decisions concerning the organizational objectives, the people and their skills, and the
allocation of money are very much related.
Nevertheless, we have tried to isolate the capital aspect of the resource allocation
decision. Why? First, the subject is generally factual, its data are generally numerical, and
its processes are generally amenable to mathematical formulation. Second, it is a
repetitive decision in most firms with even the decision’s format remaining somewhat
constant over time (that is, virtually the same facts are elicited, they are typically
analyzed in the same manner, and generally the same persons, or their successors, make
the decisions).
The third, and most important, reason for focusing on the resource allocation
decision is that these decisions fix the organization’s focus for a long time. Capital
expenditure decisions are made about capital items—what plants to build, where to
locate the plants, what processes to use, what equipment to select, what product to make,
how much capacity to install, and so forth. In short, the decision’s consequences can
extend far into the future. Furthermore, although capital expenditures can usually be

1
2 Chapter 1, The Firm

modified, they are seldom reversible. There is usually no secondhand market for many
industrial capital goods—only the scrap dealer. The alternative to a “bad” resource
allocation decision is to scrap the project, recognize the loss, and start again.
Because of these two factors—longevity and irreversibility—the resource
allocation decision often commits the firm to a fixed technology and largely determines
future operating expenses as well. The initial outlay may be the least important
consequence of the decision, even though the outlay’s immediacy may make it the focus
of discussion. This book is about the economic analysis of industrial projects. A capital
investment project may be defined as involving the outlay of cash in exchange for an
anticipated return of future benefits. Returns or benefits may be monetary, or they may be
nonmonetary. It is the exchange of present expenditure for future benefits that
distinguishes the economic analysis of projects from typical decisions among feasible
alternatives.
Most engineering economy texts focus on the comparison of mutually exclusive
alternatives, such as the choice between engineering design alternatives. This is based on
the heritage of engineering economy (Fish, 1915; Grant, 1930; Lesser, 1969), derived
principally from Wellington’s (1887) early railroad location economics and the
economics of early transcontinental telephone lines (Grant, 1930). An economic criterion,
such as minimum annual cost or maximum present value, is invoked to delineate the
preferred choice. Generally the implicit intent is to select and execute at least one of the
feasible alternatives.
Most texts also include more limited coverage of the economic analysis of
projects, but we believe this subject needs a more detailed and complete presentation.
Quite simply, it is often impossible to execute all worthy (that is, cost-saving or profit-
improving) projects. Even though all candidate projects may be technically feasible and
economically attractive, limited resources require that some must be selected and some
rejected. The real question is whether or not a project should be accepted at all. This is
very different from a choice between executable alternatives and it is based on a different
decision criterion (Bernhard, 1976; Horowitz, 1976). An emphasis on a strategic
perspective, which is now common in theory and practice, pushes the horizons out even
further. Now the question is, “What is best for the firm, overall?” not “Which of these
alternatives should we do?”
This book deals with the investment decision in the context of the industrial firm.
The first topics are basic—the nature of the firm, its objectives, the time value of money,
and taxes. The exposition proceeds to deterministic project evaluation and selection
methods, in which all of the data is known with certainty. Finally, this assumption is
relaxed to examine the effects of an uncertain future.
In this chapter we want to build an integrated economic concept—the ideal firm.
Even though the ideal firm does not exist, the concept enables us to interpret and
understand the economic behavior of actual businesses. In addition, it often supports
surprisingly accurate decisions and predictions.
Our concept of the ideal firm will begin with an input-output analysis of economic
exchange—the fundamental mechanism for observing the firm’s actions. We progress to
the firm’s economic functions: financing, investing, and producing. We look into the
objectives of the firm, and the sources and uses of its funds. Finally, we see that the firm
pursues its objectives by examining investment opportunities, or projects, on the basis of
their financial inputs and outputs.
 1.2 Economic Exchange—The Input-Output Basis of the Firm 3

1.2 ECONOMIC EXCHANGE—THE INPUT-OUTPUT BASIS OF THE FIRM

Economic analysis of financing, project evaluation and selection (investment),

replacement, and divestment defines the economic behavior of the firm. A firm may be an
individual, a sole proprietorship, a partnership, a corporation, or any other social
organization that, as an entity, engages in economic exchanges for consideration or for
items of economic value. In each case, the firm acts as an entity when it engages in
economic exchange.
Our focus is on the exchanges of goods and services between firms. For example,
a home-appliance manufacturing company makes economic exchanges to acquire the
inputs of steel, electrical parts, labor, and machinery. Further economic exchanges take
place when the outputs (refrigerators, stoves, washers, and dryers) are sold.
All firms acquire inputs of goods, services, money, and credit to provide outputs to
other economic entities. Thus, exchanges of goods and services are the basic activities
common to all firms. Although each party to an exchange may think that their utility has
increased, the economist takes the position that the objects or the considerations
exchanged were equivalent in value when exchanged.
Modern complex economies rely on an artificial medium of exchange, called
money. Money is basically cash and promises. Cash, in most nations, is merely the state’s
social promise to provide at some future date or upon demand an economic equivalent.
Similarly, bonds, notes, accounts payable, and other kinds of future intents are simply
promises of firms to provide an economic equivalent. The economist views cash and
promises to pay together as credit. Fundamentally, any complex economy operates on
faith in its sources of credit.
The value of the economic goods and services exchanged in both directions (input
and output) is usually quantified in dollars, euros, pounds, yuan, or other local units. A
firm may therefore exchange:

Economic goods and services,

Cash,
Promises to be satisfied in the future.

There are two equivalent halves to every exchange. One half, which the firm receives, is
an input. The other half, which the firm gives up, is an output. Accountants refer to the
considerations or goods that are received (or to be received) as debits and the
considerations or goods that are given up (or to be given up) as credits. So when a design
engineering firm receives cash for services provided, the cash received is a debit to the
firm’s sales. Note in this example that an economic good (engineering services) was
exchanged for a promise (cash, which is the promise of the State). Accountants record
both halves of the exchange—one as debits, the other as credits.
The input-output nature of the firm can be shown graphically, as in Figure 1.1.
Suppliers provide goods and services to the firm (inputs) in exchange for cash (output).
Similarly, the firm provides goods and services to customers (output) in exchange for
cash. Investors provide cash to the firm in exchange for equity in the firm. Similar
exchanges occur with lenders and their investments.
4 Chapter 1, The Firm

Figure 1.1 Input-output nature of the firm

1.3 FUNCTIONS OF THE FIRM: FINANCING, INVESTING, PRODUCING

Three fundamental exchanges define the firm’s basic functions: the firm secures the
capital it needs (financing), it employs its available capital (investing), and it generates
financial returns on its invested funds (producing). The relationship of these exchanges
and the firm are illustrated in Figure1.2. The firm acquires capital funds from investors or
lenders, chooses one or more investments for the capital works to produce returns from
the investments over time, and then periodically pays returns on capital to the sources of
capital. While this process in Figure1.2 may appear sequential, in reality firms carry out
these functions simultaneously and almost continuously.
Securing capital from investors and lenders and paying returns to them is the
firm’s financing function. These capital funds are of two types: equity funds and
borrowed funds. Equity funds are obtained by selling shares of stock or by letting new
partners buy-in. These investors exchange funds for shares in the firm’s ownership in the
expectation of receiving returns on their invested capital. The returns generally take two
 1.3 Functions of the Firm: Financing, Investing, Producing 5

forms: payment of dividends and the increased value of the firm (and the owners’ shares)
over time. In general, not only do owners of equity shares stand to gain if the firm is
profitable, but they also stand to lose a part or all of their investment if the firm fails. So
the burden of uncertainty and risk is borne principally by the equity shareholders.

Investment “Finished” economic

of Funds goods and services
Capital

Investors Cash and promises

and Investments for outputs
Lenders
“Raw” economic
Returns Returns goods and services
on Capital on Investments
Cash and promises
for inputs

Financing function Investing and

producing functions

Figure 1.2 The firm’s functional investment, financing, and producing cycle

Capital is also secured from lenders. Lenders furnish money to the firm without
ownership being obtained. Banks, insurance companies, investment companies, and
bondholders retain title to the funds. The firm has the right to use, but not own, a given
sum of money (or other financial promises) for a stated period of time. In exchange it
pays interest—the return on lent capital. Conceptually, leasing is equivalent, except that
the firm “borrows” money and invests it with the lender in return for the use of
equipment, buildings, or land owned by the lender. Capital may also be secured by
retaining a portion of the returns on capital that the firm generates. Net income may
either be kept within the firm as retained earnings or can be given to shareholders in the
form of dividends. It is conceptually proper to say that all net earnings of the firm belong
totally to the equity investors. So the retention of earnings by the firm is, in effect,
keeping something that rightfully belongs to the equity investors. An equivalent process
to retaining earnings would be to pay out all the firm’s net earnings to the equity
investors and then promptly acquire new capital in the same amount from the same
investors. We say that retained earnings are a form of new capital for the firm, and
retaining earnings is considered to be a part of the firm’s financing function.
The firm has a finite number of opportunities for investing its funds at any point in
time. Each such investment opportunity is termed an investment project or, simply, a
project. At the same time there may be production activities that occur from previous
projects that have already been executed. The distinction between a project and a
production activity is simple: a project is a future opportunity to generate a return on a
potential investment, while a production activity is presently generating returns on actual
investments. The investment and production functions of the firm are interrelated. The set
of unselected, available opportunities for investment is called the candidate set of
projects, while the previously selected and executed set of projects is called the
production activities set or executed set of projects. The executed set accounts for the
firm’s ongoing, day-to-day activities; the candidate set of projects is the opportunity set.
These new projects will generate future sales, expenses, and net incomes and
opportunities for abandoning (divesting) unprofitable activities and projects.
6 Chapter 1, The Firm

The firm generally obtains capital to invest in future projects. The firm expects the
returns on its investments to exceed the amounts of capital obtained and invested. Only
by returning the capital to the investors and lenders can the firm assure a continuing
source of new capital. The firm’s managers are stewards with custody of and legal
responsibility for the firm’s physical and financial assets and also the moral and ethical
responsibility to use the investors’ capital properly and efficiently. Such moral and
ethical responsibility is called fiduciary responsibility. Fiduciary integrity and
stewardship in management requires that decisions regarding investment opportunities
(projects) be made not only from the standpoint of the firm, so as to benefit the firm’s
investors, but also so that the firm’s investors may be benefited as greatly as possible.
The decisions concerning investment projects and productive activities include, in
the most general sense, (1) whether to accept any, some, or all of the candidate set of new
projects and (2) whether to continue with any, some, or all of the firm’s existing
productive activities. These decisions are made from the firm’s point of view, by
managers who stand as fiduciary representatives of the firm’s investors and lenders.
In some cases, such as small firms owned and managed by members of the same
family group, ownership and management are vested in the same people. Then, the
fiduciary responsibility problems resulting from separation of ownership and
management do not exist. Publicly held firms tend to employ professional managers who
own relatively little of the firm’s shares. One area of finance research is agency theory,
which concerns how to ensure that management acts so as to ensure the maximum benefit
to the shareholders. Potential conflicts in goals focus on management “perks,” different
time horizons, and differing risk evaluations; the solutions focus on incentive
compensation systems (Xu and Birge, 2008). There are also examples where
management acted contrary to shareholder goals, such as Enron, Global Crossing,
WorldCom, AIG, and others.
When the owner-investor and managerial functions are separated, the owner-
investors are not necessarily a cohesive group. Often, their collective action is expressed
through stock prices. Basically, if the price of a firm’s shares falls, the buyers and sellers
are agreeing that the firm’s investment and production performance or prospects have
deteriorated. Conversely, if the market price of a firm’s shares increases, then potential
buyers are expressing confidence in the firm’s future returns on capital. In either case,
events external to the firm may be the driving force.
This leads us to consider the relationship between the firm’s investment function,
which is illustrated in Figure 1.3, and the firm’s objectives, the subject of the next
section. The firm examines the proposed project’s required investment, anticipated cash
flows, and intangible factors. The decision is then made to execute or to abandon the
proposed project. This entire investment procedure is the subject of project evaluation
and selection.

1.4 OBJECTIVES OF THE FIRM

What is, or should be, the firm’s objectives in pursuing some kind of economic gain?
There are several distinct approaches, each leading to a different kind of objective.
The first approach to determining the firm’s objectives is given by organization
theory. As an example, we cite first an organizational concept due to Barnard (1938).
Essentially, Barnard develops the idea that people form organizations to coordinate
physical activities, to overcome environmental or physical (biological) limitations, and to
accomplish a common purpose.
 1.4 Objectives of the Firm 7

Future cash flows from the

project for
Future cash flow from (a) Machinery, tools, other
the firm to the project productive assets
(investment) (b) Raw materials, supplies
(c) Labor and other services
(d) Other goods and services
Future
project

Anticipated future net Anticipated net cash inflow

cash inflows to the firm to the project from
from the project (a) The sale of goods and services
(b) Savings in current costs

Figure 1.3 Net cash flows in the investment function of the firm

In Barnard’s concept, for an organization to exist in the short run there must be (1)
an agreed upon or commonly accepted purpose, (2) willingness and ability to provide
economic goods and services, and (3) organizational communication. For long-run
survival of the organization, Barnard requires that the value produced by the organization
must exceed the costs incurred by the organization. For the simplified exchange model of
Figure1.1, the equivalent of Barnard’s requirement is that the receivers of the cash (or
other outputs) from the firm value these more highly than the economic goods and
services that they provide to the firm.
Along a somewhat parallel vein, Simon (1957) also conceives of the firm’s
principal objective as survival—to survive comfortably and securely as a good-size
organization—by satisficing rather than optimizing. Baumol (1959) presents a
compromise position for oligopoly cases (dominance in a market by relatively few
producing firms). However, the human behavior approach leads us to the conclusion that
the firm is not trying to optimize any quantifiable variable, and does not explain the
desire for real firms to earn a profit, which is quantifiable.
The second approach toward identifying the firm’s objectives comes from
simplistic or naive economic theory. The naive view has the rational entrepreneur
maximizing his net profit—that excess over the production costs. The entrepreneur
provides organizing, decision-making, and ultimate risk-taking functions and is therefore
entitled to a profit. So a firm should maximize its net profit to realize the optimum return
on the entrepreneurial services.
There are several major problems with this naive theory. First, the ultimate risk
belongs not to the firm itself but to its owners. Second, ownership is often separated from
control; control of the business is frequently given to professional managers who do not
risk their own fortunes but may risk their jobs. How does one then separate net profit as a
reward between risk-taking and managerial control? Third, a theoretical deficiency exists
in the naive theory. This deficiency was pointed out by Knight (1921), who demonstrated
that profit is equivalent to a difference between incomes in an economy in equilibrium
and in disequilibrium rather than as compensation for risk-taking. In Knight’s analysis,
profits and losses are borne by all members of an economy and not by a special
entrepreneurial class.
The third major approach toward identifying the firm’s objectives comes from
8 Chapter 1, The Firm

Knight (1921), who has the firm maximizing net revenue (the accountant’s gross profit).
This is a corollary of Knight’s opposition to the naive theory. In Knight’s system, the
firm maximizes net income on all productive services lumped together.
The fourth principal approach toward identifying the firm’s economic objective is
from Bronfenbrenner (1960). Bronfenbrenner has the firm generate profit as
compensation for the risks that are due to those having no contractual claim to the firm’s
income. There are people who accept part or all of their compensation from what is left
of the firm’s income after contractual claims are paid. These residual claimants include
the common and preferred stockholders (who hold contingent claims to income), the
salaried partner (whose salary is a contractual claim, but whose share of partnership net
income is only a residual claim), and the executives who receive a bonus (salary is a
contractual claim, but bonus is a residual claim).
Many modern financial authorities state that the firm’s objective should be to
maximize the current value of the firm to its shareholders. The firm’s value is represented
by the market value of the firm’s shares, which in turn is a reflection of the firm’s
financing, investment, and dividend decisions.
Maximizing any kind of net income differs from maximizing the firm’s value over
time. The latter objective is more desirable. While maximizing net income is a valid short
term goal, the maximization of shareholder wealth (the market value of the firm), over
time, is the appropriate objective for a firm (Solomon, 1963). The value of net income is
only of value where it can be translated into cash, and ultimately returned to those who
have invested in the longer term success of the enterprise. In this book, we shall assume
that this objective is measured in present value terms. Future wealth is directly related to
this present value and to the future cash flows of accepted projects.
The value of a firm is the present value of the future cash flows generated by the
firm. This linkage between the firm’s financial performance and the strategic selection of
projects has been well expressed by Porter (1980, 1985, and 1989) in his work on
competitive strategy.
Finally, we would like to briefly mention two alternative views of the firm’s goals.
The first is often attributed to the Japanese (Kagano, 1985), whose economic success in
the 1980s provides at least some justification. This approach is not stated financially but
rather in terms of human and organizational development and long-term goals and
survival. In financial terms, the shareholders are entitled to a fair return. However, equal
recognition is given to the rights of the employees and managers to satisfying work,
stable employment, and fair wages, and even to the rights of vendors to fair treatment and
of customers to quality products.
Another approach has been stated by Werner (2009). In the old economic model,
the primary inputs were land, labor, and capital. In the days of Adam Smith, there was an
abundance of available land, labor was plentiful, but capital was limited. The focus of the
firm was to produce the most with the least amount of required capital. In today’s world,
available land is no longer abundant, skilled labor may be in short supply in the location
where it is needed, and capital is no longer limited (only difficult to justify). We still need
to use scarce resources in the most efficient manner, but those constraints have changed
while most business models have not.
Werner also notes that today’s businesses have the ability to do immense damage
to the environment and society to a far greater extent than in the past. The Deepwater
Horizon oil platform explosion in 2010 is an example. Solutions to environmental and
social problems are best handled within the business, not by government intervention.
Business goals can no longer be solely financial if society wishes to derive the maximum
Another Random Scribd Document
with Unrelated Content
Manlion leiriin, antaen Romaan jääneille tovereilleen tehtäväksi
yleisen verilöylyn toimeenpanemisen ja kaupungin tuleen
sytyttämisen, hänen itsensä johtaessa sotajoukon ryntäystä Romaan.
Senaatille lähetti Manlius sen selityksen, että hän ja hänen,
seuralaisensa olivat tarttuneet aseisin ainoastaan päästäkseen
rauhaan koronkiskurien ja preetorien nylkemisistä. Katilina taas selitti
kirjeessä väärän ja huonon kohtelun pakoittaneen hänet tuohon
turmiokkaasen tekoon: sitä ansaitsemattomille miehille oli hän
nähnyt suotavan kyllin kyllä kunnian osoituksia, mutta itse oli hän
perättömien epäluulojen tähden ajettu maanpakoon. Hän kuljeskeli
nyt kunniavartijaston saattamana, kuni olisi ollut korkea hallitusmies.
Senaatti vaati Antoniota, toista konsuleista, kiireesti nostojoukoilla
marssimaan häntä vastaan, kun sitä vastoin toinen konsuli, Cicero,
jäisi kotiin kaupunkia suojelemaan.

Sallustius huomauttaa tässä, että kaikki kansat auringon noususta

sen laskuun saakka olivat Roman vallan alla. Rauha ja ylellisyys
vallitsivat, mutta kuitenkin oli tyytymättömyys ikäänkuin ruttosaasta
levinnyt kaikkien mieliin. Alemmat kansanluokat kadeksuivat ylempiä
eivätkä näyttäneet olevan milläänkään, vaikka yhteiskuntaa
kumoovat vaarat; niin lukuisina uhkasivat Romaa; sillä köyhällä ei ole
mitään menetettävää. Sallustius mainitsee monta syytä tähän tilaan,
muiden muassa kansanvallan sortumisen ja harvainvallan kasvavan
vaikutuksen, lisäten kuitenkin, että tasavalta olisi joutunut perikadon
partaalle, jos Katilinan vehkeet olisivat onnistuneet.

Lentulus, eräs Katilinan liittolaisia, koetti saada apua Allobrogeilta,

Gallialaiselta kansanheimolta, joka oli laittanut lähettiläitä Romaan;
mutta lähettiläät ilmaisivat ne tarjoukset, joita heille oli tehty, ja
kapinat, joita Katilina yllyttämällä oli saanut aikaan sekä itäisessä
että läntisessä Galliassa, herättivät enemmän levottomuutta kuin
kauhua. Romassa ryhdyttiin kuitenkin laajoihin tuumiin yleisen
kapinan toimeenpanemiseksi, niin pian kuin salaliittolaisten
sotajoukko lähenisi. Mutta Cicero sai aikaan, että etevimmät
salaliittolaisista vangittiin ja vietiin senaatin eteen; sinne oli
todistuksia heitä vastaan jo edeltäpäin koottu, joten syytetyt oitis
pantiin vankeuteen. Nyt seurasi neuvottelu kavaltajien
rankaisemisesta. Kajus Caesar vastusti liian suurta ankaruutta ja
ehdotti, että päätettäisiin heidän tehneen itsensä syyllisiksi
ainoastaan omaisuutensa menettämiseen ja että heitä pidettäisiin
vankina jossakin kaukaisessa Roman valtioon kuuluvassa
kaupungissa. Mutta Markus Kato sitä vastoin esitti, ettei jumalten
suojelusta saada lupauksilla ja pelkurimaisilla rukouksilla, vaan
varovaisuuden ja viisauden varokeinojen kautta; sentähden neuvoi
hän, että syytettyjä kohdeltaisiin kuin kuolemaa ansaitsevia
rikoksentekijöitä. Hänen mielipiteensä hyväksyivät useimmat, ja
tuomio tehtiin sen mukaan. Sallustius lausuu tässä omana
mielipiteenään, että muutamien harvojen kansalaisten avut olivat
syynä Romalaisten moniin mainehikkaisin urotekoihin, ja ylistää
molempia senaattoreja, esittäen heidän puheensakin. Me saamme
sitten tietää, että Ciceron käskystä viisi liittoutuneista surmattiin
samassa vankilassa, jossa Jugurtha oli päivänsä päättänyt.

Sillä aikaa oli Katilina koonnut kaksi legionia, voimatta kuitenkaan

hankkia mukavia aseita enemmälle kuin neljännelle osalle, jonka
tähden hän Antonion lähestyessä vältti taistelua, siksi kuin oli saanut
kuulla, mitä hänen puoluelaisensa olivat toimittaneet Romassa. Kun
sanoma tuli heidän vangitsemisestaan ja surmastaan, lähtivät monet
tiehensä Katilinan leiristä, ja jälellä olevien kanssa kiiruhti hän
rientomarsseilla Pistoriaa kohden, toivoen pääsevänsä pakenemaan
Galliaan. Mutta sinne-pääsö suljettiin häneltä; hänelle tulivat vastaan
konsulien joukot, ja hän päätti sentähden koettaa sotaonneaan
tappelunsa. Pidettyään kiihoittavan puheen joukolleen antoi hän
tämän asettua kentälle vastapäätä vihollis-sotajoukkoa, jota johtaja
muistutti, että tässä tuli taistella isänmaan, lasten, temppelien ja
kodin puolesta. Merkki annettiin ja nyt alkoi taistelu, jossa molemmin
puolin tapeltiin mitä suurimmalla vimmalla. Katilina täytti yht'aikaa
velvollisuutensa sotilaana ja taitavana päällikkönä, ja huomattuaan
omiensa joutuneen tappiolle syöksyi tulisimpaan tappeluun ja kaatui
taistellen viimeiseen hengenvetoonsa. Sallustius lisää kaikkien
salaliittolaisten kuolleen haavoitettuina etupuolelta ruumistaan, ja
että urhoollisimmat Roman sotajoukossa joko kaatuivat tahi lähtivät
taistelukentältä pahasti haavoitettuina. Patsas Florensin
läheisyydessä osoittaa vielä, missä tämä taistelu lähes kaksituhatta
vuotta sitten tapahtui.
 Sallustion Roman historia käsittää kolmentoista vuoden ajan Sullan
kuolemasta lukien Mithridateen sodan alkuun. Irtonaisia kappaleita,
jotka tästä historiasta löytyvät jälellä kieliopin tekijöiden ja muiden
kirjailijain teoksissa, on neljä puhetta, kaksi kirjettä yleisistä asioista
ja muutamia lyhyitä katkelmia.

Sallustion arvellaan muodostaneen kirjoitustapansa Tukydideen

mukaan, ja Kvintilianus sanoo siitä, että sivistyneiden korvien kuulla
ei voi löytyä mitään täydellisempää. On tehty huomautuksia niitä
siveellisiä mietteitä vastaan, joita hän on pistänyt väliin
kertomuksiinsa, ja arveltu niiden häiritsevän historiallisen kuvauksen
tasaista kulkua; mutta se ei ole luettava Sallustiolle kovin suureksi
viaksi, koska hänen tarkoituksenaan varmaankin oli "Jugurthassa"
paljastaa ylimyspuolueen yleistä ja yksityistä siveettömyyttä, ja
"Katilinassa" osoittaa seuraukset ylimysten paheista.

Virgilius.

Kuoli vuonna 19 e.Kr.

Virgilius — eli täydeltä nimeltään Publius Virgilius (myöskin

Vergilius) Maro — on meidän päiviimme saakka saanut pitää kunnian
olla vanhan Roman yleisimmin arvostettu runoilija. Jo muutamia
vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen olivat hänen runoelmansa
nousseet sellaiseen maineesen, että niitä käytettiin kouluissa
lukukirjoina, ja tietäväthän kaikki kumminkin yhden niistä, Aeneidin,
vielä tänä päivänäkin olevan opetuskirjana koko sivistyneessä
maailmassa. Keskiajalla, jolloin Kreikan kirjallisuus oli melkein
unhotuksissa, luettiin kuitenkin Virgiliota hyvin uutteraan, ja se oli
kaikille hyvin mieluinen kirja. Hänen teoksensa olivat ilmestyneet
painosta 40 kertaa ennen kuin Homeron teoksia ruvettiin
painamaankaan. Eräitten Virgilion runoissa tavattavien salaperäisten
kohtain tähden muuttui hän keskiajan kansanluulossa loihtijaksi,
josta taru tiesi kertoa monta kummallista seikkaa.

Virgilius eli Auguston hallitessa ja romalaisen kirjallisuuden

kultaisella aikakaudella. Hän oli syntynyt Mantuan läheisyydessä ja
sai, vaikka oli vain vähäarvoisen tiilitehtailijan poika, huolellisen
kasvatuksen, joka täydentyi Romassa, missä hän tutkiskeli
viisaustiedettä, luonnontiedettä ja lääketiedettä. Perintötilansa
menetti hän sisällisen sodan kautta, kun Augustus voittonsa jälkeen
jakeli maapalkintoja vanhoille sotilailleen, mutta sai sittemmin
korvausta keisarilta, kun tämä Maecenaan kautta oli tullut
tuntemaan ja arvossa pitämään lahjakasta, rakastettavaa runoilijaa
ja rauhaisaa, aivan vaaratonta kansalaista. Sen jälkeen eli Virgilius
suloisessa levossa milloin maatilallaan Roman läheisyydessä, milloin
Neapelissa. Ollen aina heikko terveydeltään, sairastui Virgilius
paluumatkalla lyhyemmän Athenassa käynnin jälkeen ja kuoli
Brundusiumissa (nykyisessä Brindisissä) lähes 51 vuoden vanhana.

Virgilius esiintyi ensin kymmenellä paimenrunolla, Bucolica, joita

myös kutsuttiin "Eklogeiksi", ja jotka ovat idyllisiä kuvauksia
paimenelämästä Teokriton mallin mukaan, mutta paljon
"hienonnettuja", melkeinpä hovipukuun. Näistä runoista on
järjestykseltään neljäs, kirjoitettu 40 vuotta ennen Kristuksen
syntymää ja omistettu "Polliolle", erittäin huomiota ansaitseva
sentähden, että sen sittemmin katolisena keskiaikana arveltiin
sisältävän ennustuksen — Messiaasta. Todellakin puhutaan siinä
pojasta, joka siihen aikaan syntyi konsuli Polliolle, ja runoilija ylistää
laulussaan lapsen onnellista tulevaisuutta dityrambisesti ylevin,
leijailevin sanoin, joista varsin helposti saattaa niille sellaisen
valeselityksen antaa. Näin lausuu hän:

"Taas pian uudestaan jono vuossatain alkavi suuri. Nään

tulevan Saturnon ajan taas ja Astraean [Oikeuden jumalatar],
uuden myös sukuheimonkin. Olympost' alas tulleen. Kaino
Lucina [Valotar], sä suosiohos ota syntyvä poika tuo, jota
väistyvi Raudan aika ja kasvavi uusi, maaliman piirin täyttävä
kultainen suku… Pois kuluv' on rikostemme jok'ainoa pieninkin
jälki hallitessas, sekä poistuva maaliman kauhu ja pelko. Hän
jumalten elohon on pääsevä. Ympärillänsä vain urohot,
jumalat näkev' on, mihin niin sekoittuin hän rauhaisaa isien
saa kunniass' hallita mailmaa.

Tervehdykseks maa suo halvat antimens' sulle… Maidon

itsestään kotihin nisin paisuvin vuohi kantavi, eikäpä
laumatkaan jalopeuroa pelkää. Kukkia joukoittain sun kasvavi
kehtosi kauneiks, käärmeet kuolevi, myrkkyiset häviää
tuhoruohot, höysteit' Assyrian kaikk' antavi maat sadon
runsaan."

Runoilijan lähin teos Georgica, opetusruno maanviljelyksestä,

muistuttaa myöskin kreikkalaisia malleja, erittäinkin Hesiodon teosta
"Työ ja päivät", mutta se on samalla kertaa syntynyt reippaista ja
vapaista itsenäisistä havainnoista, jotka sille antavat viehättävän
alkuperäisyyden. Runoelma, joka alkaa rukoilemalla keisaria, että
hän antaisi runollista henkeä, jakaantuu kolmeen kirjaan, joista
ensimmäinen puhuu maanviljelyksestä, toinen puunistutuksesta,
kolmas karjanhoidosta ja neljäs mehiläisten sikiöistä. Maanviljelijää
neuvotaan kylvämään aikaisin, kyntämään syvään ja kyntämään
kedot neljään kertaan. Hanhet, kurjet, pikkulinnut ja hiiret tulee
hänen karkoittaa pois pellosta ja hävittää rikkaruohot. Mainitaan
etuisia ja huonoja päiviä töitä varten ja häntä opetetaan
ennustamaan ilmaa ilma-merkeistä ja eläinten käyttäytymisestä. —
Toinen kirja opettaa omena-, puuperuna- ja öljypuiden istuttamista
ja varsinkin viinitarhan hoitoa. Viinijumalan apua rukoillaan, ja
runoelmassa tavataan paikka paikoin oivallisia mietelmiä Italian
erinomaisesta ilmanalasta ja hyvistä tuotteista sekä sen poikien
urhoudesta. — Kolmas kirja puhuu karjasta ja hevosista. Hyvällä
lehmällä pitää olla synkkä katse, ruma pää, voimakas niska, pitkälle
alas riippuva kaulamallo, pitkäkkäät kyljet, hieno pää, kapea vatsa,
pyöreä selkä ja rikasjänteinen rinta. Parhaat ovat kastanjan ruskeat
ja harmaat; huonoimmat valkeat ja vaalean harmaat. — Neljäs ja
viimeinen kirja, joka on omistettu Maecenaalle, puhuu pelkästään
mehiläisistä, joiden hunaja ennen sokeriruovon löytöä oli tärkeämpi,
kuin mitä se sittemmin on ollut. Siihenkin osoittaa Virgilius olevansa
hyvin perehtynyt ja mieltynyt, vaikka hän monissa kohdin on aivan
harhateillä, niinkuin esim. pitäessään mehiläisten noukkivan poikasia
itselleen lehdistä ja kukista ja hunajan sateena putoovan alas
taivaasta.

Virgilion viimeinen ja suurin teos on sankarirunoelma Aeneis eli

"Aeneidi", laulu Aeneaasta, Troijan häviön jälkeen pakoretkillä
harhailevasta sotilaasta, joka monien vaarallisten retkien perästä —
vihdoin laski maalle Latiumiin ja perusti sinne Alba Longan
kaupungin, josta johtui Roman alkuperä.

Tämäkin kahteentoista lauluun jaettu runoelma on jäljennös

kreikkalaisista malleista. Virgilius koetti päästä samaan asemaan
Romassa, kuin Homerolla oli ollut Kreikassa. Jossakin määrässä hän
siinä onnistuikin, vaikka hän alkuperäiseltä voimalta jäi esikuvaansa
paljoa jälemmäksi. Laulu Aeneaasta, jonka edellinen puoli kertoo
sankarin harharetkistä ennen hänen Latiumiin saapumistaan ja jonka
jälkimmäinen puoli sisältää jotensakin pitkäjuonisen kuvauksen
tappeluista, joita Aeneaalla oli taisteltava Italiassa, ennen kuin siellä
sai pysyväistä jalan sijaa, tuli aikansa romalaiseksi kansallis-
epokseksi, ja sen on hienolla, viehättävällä kielellään onnistunut
pysyä suuressa maineessa meidän päiviimme saakka.

Runoelman sisällys on lyhyesti seuraava. Seitsemän vuotta

harhailtuaan Troijan valloituksen jälkeen saapuu Aeneas Siciliaan, ja
aikoo juuri mennä etsimään sitä maata, jonka kohtalo oli hänelle
luvannut, kun Troijalaisia vihaava Juno antaa myrskyn ajaa hänen
laivansa Afrikan rannikolle, missä kuningatar Dido parhaallaan
rakentaa Karthagon kaupunkia. Kuningatar ottaa ystävällisesti
vastaan Aeneaan ja hänen seuralaisensa, mutta vielä lujemmaksi
vahvistaakseen hyvää väliä, herättää sankarin äiti, Venus, Didon
sydämessä palavan rakkauden Aeneaasen. Lemmestyneen
kuningattaren kehoituksesta kertoo Aeneas menneet vaiheensa,
puhuu Kreikkalaisten ryntäyksestä Troijaan ja kuvaa
kaunopuheliaasti, kuinka kaupunki miekkaan ja tuleen sortui. Näin
sanoo hän muun muassa:

"Kuulla myös tahtonet, loppu mik' olj Priamon kovan

onnen? Nähdessään asuntonsa ja kaupungin hävityksen,
nähdessään vihollisten huoneisin sisempiinkin tunkevan,
ottavi hartioilleen iän heikontamille, jäykkänä vuosist' unhoon
jäänehet hän asehensa, vyöttää myös kupehilleen tylstynehen
teräsmiekan; niin kulun ohjaa sitten varmaa kuoloa kohti".

Kun vanhan kuninkaan puoliso näkee vanhuksen tulevan

nuorukaisen varusteihin puettuna, virkahtaa hän:
 "Voi mikä toivottuus on, puoliso raukkain, saanut sun
varuksiin? Sano, minne sä pyrkiä aiot. Moisia puolustajoita ja
moist' ei kohtalo turvaa kaipaa. Suottapa Hektorkin jalo sois
apuansa. Väistyös tänne sä nyt! Tämä alttari kaikkia suojaa,
tai myös kuollaan yhtenä kaikki!"

Nyt syöksyy Priamon poika Polites sisälle Neoptolemon takaa

ajamana, joka vanhempien silmäin edessä surmaa nuorukaisen
keihäällään. Epätoivoinen vanhus puhkee vaikerruksiin nähdessään
tämän kamalan teon ja viskaa heikolla kädellään murhaajaa kohti
peitsensä, joka julmuria haavoittamatta jää kilven kupuraan
riippumaan. Raivostuneena huudahtaa Neoptolemus:

"Siis sana vie sekä uutiset joutuhun saata nyt isällein

Akilleylle ja kerto'os mun tuhotöistäin, myös kuink' unhotin jo
mä kaikk' hänen antamans' ohjeet! Nyt heti kuole! Sen
lausuen laahaa hän pojan hurmeess' alttarin juurehen oitis
vanhuksen vapisevan, käärivi niin vasempaan kätehens'
tukan, oikea nostaa miekan, kahvoa myöten sen upottaa ukon
kylkeen. Päättyi niin Priamon elo, niin Osatar hänen päiväns'
loppuun surkeahan vei, kun palavan olj nähnyt Troijan,
valtans' sortuvan hän, jok' oli valtias muinoin Aasian maiden,
kansojen niin useoiden".

Kun kaikki toivo on menetetty, päättää Aeneas yhdessä

likeisimpien sukulaistensa ja muiden kokoontuneiden seuralaisten
kanssa paeta yli meren uutta kotia etsimään. Hän tekee monta
yritystä uutta kaupunkia perustamaan, mutta ilman menestystä, ja
ohjaa vihdoin kulkunsa Italiaa kohden, jossa hän ennustusten
mukaan vihdoin on saava toivonsa täytetyksi, ja on jo perille
saapumaisillaan, kun myrsky viskaa hänet Afrikan rannikolle.
 Lemmettären käsivarsilla kahlehdittuna on Aeneas nyt valmis
ainaiseksi jäämään Didon luo, mutta silloin saa hän Jupiterilta käskyn
lähteä Karthagosta ja purjehtia Italiaan. Taisteltuaan ankaran
taistelun itsensä kanssa, tempautuu hän irti ja pakenee. Mielettömän
surun sortamana surmasihe silloin Dido.

Myrsky ajaa Aeneaan Siciliaan, jossa hän laatii kuolinuhrin isälleen.

Väsyneinä tähän kiertolaiselämään koettavat Troijalaiset naiset
polttaa laivat, mutta rankkasade tekee tyhjäksi tämän tuuman. Täten
varoitettuna päättää Aeneas Siciliaan jättää vaimot ja ukot; itse
lähtee hän täysivoimaisten miesten kanssa edemmäksi ja saapuu
vihdoin Italian rannikolle Kumaesen. Sieltä lähtee hän kohta
etsimään Sibyllan luolaa. Noita-akka ilmoittaa hänelle, mitä sotia ja
vaaroja hänellä vielä on odotettavana, ja opettaa hänelle, kuinka hän
on löytävä tien tuonen valtakuntaan. Sibyllan saattamana ohjaa hän
kulkunsa alas varjojen maahan, ja näkee siellä Didon, joka vaiti ollen
ja suutuksissaan kääntyy hänestä pois. Autuuden valtakunnassa
tapaa hän isänsä Ankiseen; tämä näyttää hänelle hänen jälkeistensä
sielut sekä Alba Longan ja Roman tulevat hallitsijat, joista runoilija
tietysti ylinnä muita mainitsee Auguston. Kun Aeneas jälleen on
palannut ylämaailmaan ja tavannut matkakumppaninsa, purjehtii
hän Kumaesta Kajetaan.

Sen jälkeen seuraa jälellä olevissa kuudessa runossa pitkä vaan ei

juuri huvittava historia niistä monista taisteluista, joita Aeneaan vielä
tuli kestää, ennen kuin hän vihdoin, viimeiseksi pantuaan hengiltä
sitkeähenkisen Rutuli-prinssin Turnon, pääsi rauhaan uudessa
kotimaassaan.
 Horatius.

Kuoli vuonna 8 e.Kr.

Se mieltymys, jota lähes kaksi tuhatta vuotta kaikki romalaisen

kaunokirjallisuuden ystävät ovat osoittaneet Kvintus Horatius
Flakkolle, perustuu hänen syvään ihmisluonnon tuntemiseensa,
hänen iloiseen, suruttomaan elonfilosofiaansa ja hänen hienoon,
huolelliseen kieleensä, joka on voimakasta ja samalla viehättävää.

Hänen isänsä oli ollut orja, mutta vapautettiin ja osti sen jälkeen
pienen maatalon Venosan läheisyydessä Apuliassa, jossa poika
kasvoi mieheksi mitä ihanimmassa luonnossa. Runoilija itse kertoo,
kuinka huolellisesti isä valvoi hänen opintojaan ja osoittamalla
esikuvia teroitti häneen hyvettä ja siveyttä. Sittemmin vietti hän
jonkun ajan Athenassa ja tapasi siellä Bruton, joka oli matkalla
Syriaan, ja tämä sai hänet rupeemaan yhden legioninsa päälliköksi.
Useissa hänen runoelmissaan on sivuviittauksia sotaretkeen
Aasiassa, jonka kestäessä hän eräässä käräjätilaisuudessa ensi
kerran yritti laatimaan ivallista kirjoitusta. Runoilijan sota-ura loppui
Bruton jouduttua tappiolle Filippin luona. Tästä kovan onnen
päivästä laulaa hän Pompejolle:

"Paon Filippin seurassais olen kestänyt, ja maineetonna

kentälle kilpi jäi, kun miehuus murtui ja sankar uljas kosketti
tannerta kurjaa leuoin."

Kun Horatius palasi Romaan, oli hänen isänsä kuollut ja hänen

omaisuutensa otettu takavarikkoon. Itse lausuu hän kotiin
palauksestaan:
 "Leikatuin siivin maahan sain — isien jumaloita vaill', isän
kartanoai — niin mun sai rohkea kurjuus ryhtymähän
runotyöhön".

Hänen ensimmäiset yrityksensä olivat enimmäkseen ivallisia

moitehyökkäyksiä tunnettuja henkilöitä kohtaan. Mutta jo silloinkin
hän toisinaan sepitti lyyrillisiä runoelmia, jotka uhkuivat lämmintä
tunnetta ja hellää isänmaanrakkautta. Niin kuvaa hän oodissa, jonka
omisti Roman kansalle, autuaitten saaria, sellaisina kuin hän ne oli
haaveissaan nähnyt: onnen ja rauhan kotina. Toisessa ilmoittaa hän
rakkauttaan rauhalliseen maaelämään:

"Se onnekas, ken puuhist' erillään, kuin entisaikain

kuolevat, käy isäin pellot omin härin kyntämään ja kiskureilta
rauhass' olla saa".

Mielikuvituksensa voimaa ja suurta kuvaamistaitoaan, joka kykeni

synkkiäkin kuvia luomaan, osoittaa hän öisessä kuvauksessa, missä
hän esittää loihtuakka Kanidian muutamien muiden painajaisämmien
avulla rääkkäävänä kuoliaaksi pientä poika raukkaa, jonka he tekivät
valmistaakseen lemmenjuomaa hänen maksastaan. Noita-akat
tuodaan myöskin esiin ivarunoelmassa, jossa esitetään, miten he
ovat loihtimassa vanhalla hautauspaikalla Eskvilinumin kummulla ja
siellä

"Raappivat kynsin maata, hampain silpovat lampaan rikki ja

kuoppaan kauhoilevat veren, haamuja, joita siit' esihin tulis,
joilta he mielivät vastimen saada".

Siinä saapuu ilmoille käärmeitä ja "helvetinkoiria" joukoittain, ja

näky on niin kauhea että punertava kuu kätkeytyy hautakiven
taakse, päästäkseen sitä näkemästä. Mutta silloin halkeaa vanha
viikunapuinen Priapus-kuva, ja pelästyneet ämmät pakenevat
sellaista kyytiä, että mikä hukkaa korkean tekotukkansa, mikä
tekohampaansa, loihtusiteensä ja yrttinsä. Tämän ilmeisen
pilkanteon ohessa ansaitsee kuitenkin mainitsemista, että Horatius
toisessa paikassa selittää olevansa erään noita-akan vaikutusvoiman
alaisena niiden soimaavien puheiden takia, joita on tästä akasta
käyttänyt, ja on valmis antamaan hänelle hyvitystä.

Vähitellen tuli runoilija tunnetuksi, ja kirjoituksistaan saaduilla

tuloilla hankki hän itselleen paikan veronnosto-toimistossa, ja pysyi
tässä virassaan monta vuotta. Ystäviensä Virgilion ja Varion kautta
pääsi hän Maecenaan tuttavaksi, joka pian niin ihastui miellyttävään
runoilijaan, että vei hänet likeisimpään seurapiiriinsä ja lahjoitti
hänelle sen sabinilaisen maatalon, josta Horatius sitten runoissaan
niin monesti laulaa. Jyrkkänä vastakohtana siihen hauskaan,
rauhalliseen elämään, jota hän täällä vietti ja johon "kaikessa
vaatimattomuudessaan" osaa ottamaan hän tuon tuostakin kutsui
vaativammat ystävänsä, kuvaa hän pilarunoelmassa rohkeilla mutta
tosilla väreili Roman metelikästä, vaivaloista elämää, joka ei näytä
koskaan häntä miellyttäneen. Tässä ja muissa kohdin levittää hän
eteemme mitä elävimpiä tauluja suuresta maailmankaupungista. Me
näemme väen tungoksen kaduilla, ansiota haluavia ja vetelehtijöitä
sekaisin. Raskaiksi kuormitetut vaunut ahtailla kaduilla,
hautakulkueet, tekeillä olevat rakennustyöt, karanneen porsaan
kadun ojassa, hullun koiran, kerjäävän veijarin, joka on olevinaan
rampa, ja pienet katupojat, kaikki näkee hän ja kaikki kuvaa hän
elävästi ja sattuvasti. Hän vie meidät teaatteriin, jossa olemme
kuulevinamme parterrin kättentaputukset ja ihastushuudot
loosiriveistä, joko sitte kappale niin miellyttää tai tavattoman hyvin
onnistunut puku. Siellä seuraamme häntä ajan mukaiseen
päivälliskestiin, jossa Maecenas on läsnä ja hänen mukanaan kaksi
hänen loisioistaan eli lautasennuolijoistaan, ja jossa Varius, suosittu
näytelmänkirjoittaja, esiintyy sukkelana ja leikillisenä, kuin ainakin.
Hänen läheisyydessään istuu tai makaa nuori keikari, joka ajattelee
lemmityistään ja huoahtaa, kun uusi laulajatar esittää erästä
Sapphon runoelmaa. Viinipikari kulkee ympäri seuraa ja keskustelu
käy metelikkääksi, mutta vihdoin vieraat lähtevät tiehensä, iloissaan
päästessänsä rauhaan tunkeilevalta nuorelta kirjailijalta, joka
välttämättömästi tahtoo heidän kuullen lukea kirjoittamansa teoksen.

Kaikesta näkyy, että Horatiolla on ollut vapaa pääsö Roman

hienoimpiin seurapiireihin ja että hänen tuttavinaan ovat olleet sen
ajan etevimmät miehet. Hän kertoo itse sen alussa herättäneen
kateutta; mutta samassa määrässä kuin hänen runoilijamaineensa
kasvoi, lakkasi panettelu. Kuitenkin pysyi Horatius yhtä
vaatimattomana kuin ennenkin ja rakasti yhä vielä yksinkertaista
elantotapaa. Myöskin kutsuessaan rikkaat ystävänsä maatilalleen
sanoo hän suoraan, ettei heillä ole odotettavissa muuta kuin halpaa,
mutta hyvin valmistettua ruokaa, siisti pöytäliina, puhtaat servetit ja
peilikirkkaat vadit ja juomakannut. Nähtävästi ei hän voinut sietää
niitä ylellisen "loistoisia" aterioita, joissa muinaisina aikoina rikkaat ja
korkeasukuiset herkkuilivat yhtä usein kuin nytkin, ja jotkut hänen
terävimmistä pilarunoelmistaan ivaavat juuri tämän ylellisyyden
terveydelle ja rahakukkarolle haitallisia vaikutuksia. Hän haluaa
yksinkertaista ruokaa, mutta parasta laadultaan, sillä, sanoo hän
varoittaen:

"Voithan nähdä, kuin kalpeina kaikki nousevat herkukkaast'

ylös pöydäst'. Uupunut ruumis itseään rasittaa sekä sielua
eilisin virhein, niin jumaltuulahdustaan vaivuttain osans'
maahan. Toinen taas, joka oitis kyllin syönehen ruumiin
helmahan saattavi unten, nousevi virkkuna toimiin."
 Ei ole ensinkään välttämätöntä elää ylellisesti, vaikka onkin siihen
varoja; saattaahan omaisuutta parempaankin käyttää:

"Sulla mit' jäljell' on, eik' oo parempaa, mihin käyttää? Miks,

rikas, puute on suotuna syyttä, ja miksi vanhat raivoilee
jumalperheet? Miks isänmaalle, kunnoton, et mitä suo, kun
röykkiös onpi niin suuri? Yksin sulle vain, tietenkin, hyvin
käyköhön aina. Oi, mikä aihe on tuo vihollisten vastedes
nauraa!"

Horation rakkaudenrunoista huomaa, että hän nuoruudessaan

innokkaasti on antautunut nuoruuden huvituksiin; mutta, vaikka hän
helposti viehättyi kauneudesta ja suloudesta, huomaa helposti, ettei
hän koskaan ole ollut syvemmin rakastunut. Hänen lemmenlaulujaan
on sentähden verrattu kauniisin, loistavavärisiin kukkiin, joilla ei ole
mitään hyvää hajua. Kuitenkin ovat myöhempiaikuiset runoilijat
lemmenlauluissaan lainanneet sekä niiden kaunottarien nimet, joita
Horatius on ylistänyt, että myöskin omistaneet itselleen suuren osan
niistä komeista lauselmista, joilla hän kohteliaisuutensa esitti.
Horation olikin muuten helpompaa leikillisesti osoittaa rakkauden
tuskallisia vaikutuksia muihin, kuin kuvata itseään sen onnettomana
uhrina. Samalla kuin hän osasi taitavasti ivaten mukailla serenaadia,
taisi hän kuitenkin voimallisesti kuvata sukkamielisyyden tuskia.
Avioliittoa piti hän isäin tavalla kunniassa, mutta senkään oikea
kotiliesi ei ole, arvelee hän, Romassa. Se viihtyy, samoin kuin hän
itsekin, parhaiten maalla:

"Jos vaimo kunniakas siten hoitelee taloa, pienokaisiaan;

jos kuin Sabinitar tai vaimo ruskea Apulialaisen reippahan
pyhän lieden latoo puita täyteen hän, kun väsyneenä kotiin
palaa mies, jos tarhaan sulkee karjan leikkisän ja täydet nisät
 tyhjentää ja laskee somaan kulppoon uutisviiniä ja itse ruoan
valmistaa: minull' ei Lukrinon ois ustrit mieluummat."

Horation runoelmista kumpuvat kuitenkin ne, jotka hän on

kirjoittanut ystävilleen, hänen syvimmästä sydämestään, ja hänen
siveellinen vakavuutensa ei ole milloinkaan lujempi, kuin hänen
vastustaessaan aikansa rikkauden ja turhamielisyyden julkeita
pyyteitä. Itse puolestaan on hän onnellinen ja halpaan kohtaloonsa
tyytyväinen. Jos hän olisi tullut vaativampaan asemaan, sanoo hän:

"Oitis suuremmat tulot saatava ois minun ollut, ois kylät

käyskenneltävä, matkaan vietävä toinen, ken vain, jotta en
näyttäis maalla ja vierahan luona yksinäin kulkevan; täytyis
palvelijoit' useampi, myös hepoloit' elätellä ja vaunuin
kulkea… Siinäpä kohdin, muissakin viel' useoiss', senatoori,
hauskemp' paljon on mun kuni sun".

Ja mitä hyödyttää kaikki rikkaus, kaikki luuloteltu suuruus? Meidän

kaikkien täytyy kuitenkin kuolla, ja kuolema tekee kaikki
samallaisiksi.

"Luot' ostopuistoin lähdet ja kartanon, jon rantaa Tiber

huuhtovi keltainen; sä lähdet; aarteet vaivoin kootut perijä
jälkehes saapi kaikki.

Oot rikas, Inakosta sä polveut —

ei auta se! — oot köyhä ja alhainen
ja elät paljaan taivaan alla —
uhr' olet Orkon armottoman.

Kaikk' yhtä tietä käymme, ja kaikkien jo hylkkyy uurna; nyt

tahi myöhemmin käy esiin arpa, saattain lautoin
 maanpakohon ikipäiviks' meidät."

Tähän käsitykseen elämän lyhyydestä ja "ikuisesta maanpaosta",

joka sitten meitä odottaa, liittyvät tietysti runoilijan innokkaat
kehoitukset nauttimaan pakenevaa päivää. Maecenaskin saa neuvon,
ettei liian paljon vaivaisi päätään valtion asioilla ja sillä mitä
tapahtuva on.

"Meilt' yöhön mustaan jumala viisaasti kohtalot kaikki

kätkevi vastaiset, ja hymyilee, kun ylenmäärin vaikeroi
ihminen. Nykyaikaa Sä oikein käytä. Vauhdilla virran muu
rientävi poispäin."

Itsestään on selvää, että Horatius, joka oli niin läheisessä

yhteydessä useiden keisarin suosikkien kanssa, joille hän omisti
ylisteleviä runoelmia, ei saattanut, runoelmissaan olla itse suurelle
Augustolle kunnioitustaan osoittamatta. Sen hän tekikin, ja jos
hänestä saattaisikin sanoa, että hän näissä vallalle ja mahtavuudelle
omistamissaan runoissa ei säästänyt tavallisia korulauseita, niin ei
hän kuitenkaan kokonaan unohtanut omaa vapaata itsenäisyyttään
majesteetin edessä. Hän ylistää miltei liioitteluun asti Caesarin avuja,
neroa ja suuria hallitsijalahjoja, mutta hän tekee sen, siltä ainakin
näyttää, täydestä, vilpittömästä vakuutuksesta.

Ollen koko olemukseltaan ajattelevaa luonnetta ei Horatius

saattanut olla tekemättä taidetta, jota itse harjoitti, mietintöjensä
esineeksi, ja useissa kohdin hänen runoelmissaan tavataan
havaintoja, jotka osoittavat, ettei hän ainoastaan vaistomaisesti
seurannut neron johdatusta. Niin sanoo hän muutamassa
satiirissaan:
 "Lyhyys tarvitahan, jott' aatos juoksisi eikä verhouis
ongelmiin väsyneiden korvien vaivaks. Kieli, milloin leikkisä,
milloin taas juro ollen, selvänä ilmaiskoon puhujan,
runonlaatijan taiteen, mailmanihmisen myös, joka säästäin
voimia tuota kuin ohennuttaa uuttera ollen."

Ja erityisessä runomuotoisessa kirjeessä — kirje Pisoille, joka on

saavuttanut niin suuren maineen ja jota niin monet ovat
kommenteeranneet — antaa hän koko joukon oivallisia neuvoja
sellaisille kirjailijoille, jotka haluavat saada hyvän runoaistin ja
puhtaan kielen.

Häveliäänä, mutta hyvin tuntien oman arvonsa, on hän itselleen

muistopatsaaksi pystyttänyt seuraavan komean runon:

"Pronssia kestävämp' on patsas, jon pystytin, ei

kuninkaallinen oo pyramiidi sen korkuinen. sit' ei ylväkäs saa
sortumaan pohjainen, ei sadekuurokaan syö, ei
lukemattomain jakso vuosien, ei aikakaan vieriessään. Tuon'
ei tykkönään mua vie. Libitina [Kuolinjumalatar] saa paljon
jätteä pois; uutena kasvan vain uuteen kunniahan, pappi kun
immytt' taas saattain vaikenevaa käy Kapitolioon. Mua luon'
mainittav' on Aufidon kuohuisen, myös miss' on vähäisen
vettä ja hallinnut Daunus kansoja lie — kuinka mä noussut
oon, kuinka ensinnä mä Aeolian laulun loin rytmiin Italian.
Nostaos päätäsi ansioist' ylpeänä; otsahain alttiisti kieto'os,
Melpomene, Delfolais-laakeri!"

Livius.
 Kuoli vuonna 17 j.Kr.

Titus Livius, kuuluisa Romalainen historiankirjoittaja, oli syntynyt

Pataviumissa (nykyisessä Paduassa) ja tuli noin 28 vuoden ikäisenä
Romaan harjoittaakseen kirjallisia toimia. Pääkaupungissa tuli hänkin
aikansa mainioimpien miesten pariin, ja hänen onnistui, vaikka
mieleltään oli tasavaltainen, päästä keisari Auguston suosioon.

Noin vuoden 26 vaiheilla e.Kr. aloitti hän teoksensa, Aikakirjat,

jotka käsittelivät Roman historiaa kaupungin perustamisesta lähes
kristillisen aikaluvun alkuun Tästä suurenmoisesta teoksesta, jonka
Livius lopetti kolmea vuotta ennen kuolemaansa, on kuitenkin
ainoastaan noin neljäs osa tallella, ja valitettavasti kyllä puuttuu
teoksesta kuvaus kaikkein huomattavimmista aikakausista. Mutta
siitä, mitä on tallella, saamme kuitenkin tietää, että ensimmäisestä
viidestä sadasta vuodesta Roman oloaikaa ei löytynyt mitään
luotettavaa kirjallista kertomusta, mm että kaikki, mitä tiedämme
näistä ajoista, melkein kokonaan perustuu salaperäisiin ja
sepitettyihin kertomuksiin jotka ovat laaditut joko vaillinaisten,
temppeleissä säilytettyjen muistiinpanojen mukaan tahi vanhojen
satujen ja tarujen, jotka kansan suussa ovat kulkeneet sukupolvesta
sukupolveen. Niin voimakas oli kuitenkin Romalaisten usko sankari-
syntyperäänsä, että Livius ei uskaltanut epäillä tarua Aeneaasta, joka
pakeni hävitetystä Troijasta ja rakensi uuden yhteiskunnan Latiumiin.
Todella liittääkin Livius historiansa tavallaan Aeneidin jatkoksi,
kuitenkin sillä muutoksella, että päättää Askanion Lavinian, eikä
Kreusan pojaksi ja antaa äidin hallita pojan alaikäisyyden aikana.
Myöskin tarut Romulosta ja Remosta käyvät tosina, sillä vielä oli
jälellä viikunapuu, jonka alla naarassusi heitä imetti. Sitten kerrotaan
historia kaupungin rakentamisesta, ja kun se on täytetty asukkailla
läheisistä heimoista, antaa hän Romulon valita sadasta vanhuksesta
senaatin, vetää ylleen valkoisen, purppurareunaisen viitan ja koota
ympärilleen kirveillä ja vitsakimpuilla varustettuja liktoreja valtansa
merkiksi. Sen jälkeen seuraa Sabinilaisten naisten ryöstäminen,
joista oli tuleva vaimoja uuden valtion miehille, ja molempien
kansojen yhteensulaminen. Romulon kuuden seuraajan toimista
kerrotaan myös ajan tarujen mukaan: taistelusta Horatioiden ja
Kuriatioiden välillä, Alba Longan muurien maahan repimisestä,
maanalaisten viemärien rakentamisesta, kansalaisoikeuden
myöntämisestä plebeijeille, Jupiterin temppelin rakentamisesta,
Lukretion kuolemasta ja Tarkviniolaisten karkoittamisesta.

Tasavaltaisen hallitusmuodon ensimmäistä aikaa, heti kuninkaiden

jälkeen, kuvataan myöskin tarujen mukaan. Etevimpiä kansan
valitsemia hallitusmiehiä mainittiin ensin preetoreiksi ja sitten
konsuleiksi. Yksi niistä, Brutus, tuomitsi, niin sanotaan, omat
poikansa kuolemaan sentähden että nämät olivat ottaneet osaa
vehkeisin karkoitetun kuninkaan auttamiseksi, joka Etruskien ja
muiden heimojen avulla koetti päästä takaisin valtaistuimelle. Livius
kertoo hyvin romantillisesti, miten koko vihollisjoukkoa pidätti yksi
mies, sillä aikaa kuin silta Tiberin yli hakattiin maahan, eikä unohda
sitä rohkeata nuorukaistakaan, joka, kun oli joutunut vangiksi
menestyksettä tehtyään yrityksen murhata vihollisten päällikön
Porsenan, kärvensi alttaritulessa kätensä, osoittaaksensa kuinka
vähän Romalaiset pelkäsivät tuskia.

Kun toinen yritys tehtiin Tarkvinion valtaistuimelle saattamiseksi,

oli kolmekymmentä kansaa yhtynyt Romaa vastaan, ja sentähden
valittiin siksi aikaa diktaatori rajattomalla vallalla. Vihdoin voittivat
Romalaiset tappelussa Regillus-järven luona, ja Latiumin kansojen
välillä tehtiin rauhasovinto, jonka määräykset piirrettiin
vaskipatsaasen. Sitä lähin tärkein tapaus oli ankara taistelu patricien