Computer Networks 4th Edition Jie Wang pdf

download

https://ebookname.com/product/computer-networks-4th-edition-jie-
wang/

Get Instant Ebook Downloads – Browse at https://ebookname.com

Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Computer Networks and Internets 5th Edition Douglas

Comer

https://ebookname.com/product/computer-networks-and-
internets-5th-edition-douglas-comer/

Data Communications and Computer Networks For Computer

Scientists and Engineers 2nd Edition Michael Duck

https://ebookname.com/product/data-communications-and-computer-
networks-for-computer-scientists-and-engineers-2nd-edition-
michael-duck/

Principles Digital Communication System Computer

Networks 1st Edition K.V. Prasad

https://ebookname.com/product/principles-digital-communication-
system-computer-networks-1st-edition-k-v-prasad/

The Procurement and Supply Manager s Desk Reference 2e

2nd Edition Fred Sollish

https://ebookname.com/product/the-procurement-and-supply-manager-
s-desk-reference-2e-2nd-edition-fred-sollish/
Environmental Chemistry of Arsenic Books in Soils
Plants and the Environment 1st Edition William T.
Frankenberger Jr

https://ebookname.com/product/environmental-chemistry-of-arsenic-
books-in-soils-plants-and-the-environment-1st-edition-william-t-
frankenberger-jr/

Facial Hair and the Performance of Early Modern

Masculinity 1st Edition Rycroft

https://ebookname.com/product/facial-hair-and-the-performance-of-
early-modern-masculinity-1st-edition-rycroft/

Student Grub Stuffed with New Recipes 4th Edition

Alastair Williams

https://ebookname.com/product/student-grub-stuffed-with-new-
recipes-4th-edition-alastair-williams/

Church History in Plain Language 4th Edition Bruce

Shelley

https://ebookname.com/product/church-history-in-plain-
language-4th-edition-bruce-shelley/

The Enterprising City Centre Manchester s Development

Challenge 1st Edition Gwynda Williams

https://ebookname.com/product/the-enterprising-city-centre-
manchester-s-development-challenge-1st-edition-gwynda-williams/
Masked by Chaos Mystic Harbor Book 2 1st Edition Suki
Williams

https://ebookname.com/product/masked-by-chaos-mystic-harbor-
book-2-1st-edition-suki-williams/
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]

Table of Contents
Computer Networks, Fourth Edition
By Andrew S. Tanenbaum

Publisher: Prentice Hall

Pub Date: March 17, 2003
ISBN: 0-13-066102-3
Pages: 384

The world's leading introduction to networking-fully updated for tomorrow's key technologies.

Computer Networks, Fourth Edition is the ideal introduction to today's networks-and tomorrow's. This classic best
seller has been thoroughly updated to reflect the newest and most important networking technologies with a special
emphasis on wireless networking, including 802.11, Bluetooth, broadband wireless, ad hoc networks, i-mode, and
WAP. But fixed networks have not been ignored either with coverage of ADSL, gigabit Ethernet, peer-to-peer
networks, NAT, and MPLS. And there is lots of new material on applications, including over 60 pages on the Web,
plus Internet radio, voice over IP, and video on demand.Finally, the coverage of network security has been revised
and expanded to fill an entire chapter.

Author, educator, and researcher Andrew S. Tanenbaum, winner of the ACM Karl V. Karlstrom Outstanding
Educator Award, carefully explains how networks work on the inside, from underlying hardware at the physical layer
up through the top-level application layer. Tanenbaum covers all this and more:
•

• Physical layer (e.g., copper, fiber, wireless, satellites, and Internet over cable)
•

• Data link layer (e.g., protocol principles, protocol verification, HDLC, and PPP)
•

• MAC Sublayer (e.g., gigabit Ethernet, 802.11, broadband wireless, and switching)
•

• Network layer (e.g., routing algorithms, congestion control, QoS, IPv4, and IPv6)
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

• Transport layer (e.g., socket programming, UDP, TCP, RTP, and network performance)
•

• Application layer (e.g., e-mail, the Web, PHP, wireless Web, MP3, and streaming audio)
•

• Network security (e.g., AES, RSA, quantum cryptography, IPsec, and Web security)

The book gives detailed descriptions of the principles associated with each layer and presents many examples drawn
from the Internet and wireless networks.
[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]

Table of Contents
Computer Networks, Fourth Edition
By Andrew S. Tanenbaum

Publisher: Prentice Hall

Pub Date: March 17, 2003
ISBN: 0-13-066102-3
Pages: 384

Copyright
Other bestselling titles by Andrew S. Tanenbaum
Preface
About the Author
Chapter 1. Introduction
Section 1.1. Uses of Computer Networks
Section 1.2. Network Hardware
Section 1.3. Network Software
Section 1.4. Reference Models
Section 1.5. Example Networks
Section 1.6. Network Standardization
Section 1.7. Metric Units
Section 1.8. Outline of the Rest of the Book
Section 1.9. Summary
Chapter 2. The Physical Layer
Section 2.1. The Theoretical Basis for Data Communication
Section 2.2. Guided Transmission Media
Section 2.3. Wireless Transmission
Section 2.4. Communication Satellites
Section 2.5. The Public Switched Telephone Network
Section 2.6. The Mobile Telephone System
Section 2.7. Cable Television
Section 2.8. Summary
Chapter 3. The Data Link Layer
Section 3.1. Data Link Layer Design Issues
Section 3.2. Error Detection and Correction
Section 3.3. Elementary Data Link Protocols
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

Section 3.4. Sliding Window Protocols

Section 3.5. Protocol Verification
Section 3.6. Example Data Link Protocols
Section 3.7. Summary
Chapter 4. The Medium Access Control Sublayer
Section 4.1. The Channel Allocation Problem
Section 4.2. Multiple Access Protocols
Section 4.3. Ethernet
Section 4.4. Wireless LANs
Section 4.5. Broadband Wireless
Section 4.6. Bluetooth
Section 4.7. Data Link Layer Switching
Section 4.8. Summary
Chapter 5. The Network Layer
Section 5.1. Network Layer Design Issues
Section 5.2. Routing Algorithms
Section 5.3. Congestion Control Algorithms
Section 5.4. Quality of Service
Section 5.5. Internetworking
Section 5.6. The Network Layer in the Internet
Section 5.7. Summary
Chapter 6. The Transport Layer
Section 6.1. The Transport Service
Section 6.2. Elements of Transport Protocols
Section 6.3. A Simple Transport Protocol
Section 6.4. The Internet Transport Protocols: UDP
Section 6.5. The Internet Transport Protocols: TCP
Section 6.6. Performance Issues
Section 6.7. Summary
Chapter 7. The Application Layer
Section 7.1. DNS—The Domain Name System
Section 7.2. Electronic Mail
Section 7.3. The World Wide Web
Section 7.4. Multimedia
Section 7.5. Summary
Chapter 8. Network Security
Section 8.1. Cryptography
Section 8.2. Symmetric-Key Algorithms
Section 8.3. Public-Key Algorithms
Section 8.4. Digital Signatures
Section 8.5. Management of Public Keys
Section 8.6. Communication Security
Section 8.7. Authentication Protocols
Section 8.8. E-Mail Security
Section 8.9. Web Security
Section 8.10. Social Issues
Section 8.11. Summary
Chapter 9. Reading List and Bibliography
Section 9.1. Suggestions for Further Reading
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

Section 9.1.1. Introduction and General Works

Section 9.2. Alphabetical Bibliography
[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

Copyright

This edition may be sold only in those countries to which it is consigned by Pearson Education International. It is not
to be re-exported and it is not for sale in the U.S.A., Mexico, or Canada.

Editorial/production supervision: Patti Guerrieri

Cover design director: Jerry Votta

Cover designer: Anthony Gemmellaro

Cover design: Andrew S. Tanenbaum

Art director: Gail Cocker-Bogusz

Interior Design: Andrew S. Tanenbaum

Interior graphics: Hadel Studio

Typesetting: Andrew S. Tanenbaum

Manufacturing buyer: Maura Zaldivar

Executive editor: Mary Franz

Editorial assistant: Noreen Regina

Marketing manager: Dan DePasquale

2003 Pearson Education, Inc.

Publishing as Prentice Hall PTR

Upper Saddle River, New Jersey 07458

This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]

Other bestselling titles by Andrew S. Tanenbaum

Distributed Systems: Principles and Paradigms

This new book, co-authored with Maarten van Steen, covers both the principles and paradigms of modern
distributed systems. In the first part, it covers the principles of communication, processes, naming, synchronization,
consistency and replication, fault tolerance, and security in detail. Then in the second part, it goes into different
paradigms used to build distributed systems, including object-based systems, distributed file systems,
document-based systems, and coordination-based systems. Numerous examples are discussed at length.

Modern Operating Systems, 2nd edition

This comprehensive text covers the principles of modern operating systems in detail and illustrates them with
numerous real-world examples. After an introductory chapter, the next five chapters deal with the basic concepts:
processes and threads, deadlocks, memory management, input/output, and file systems. The next six chapters deal
with more advanced material, including multimedia systems, multiple processor systems, security. Finally, two
detailed case studies are given: UNIX/Linux and Windows 2000.

Structured Computer Organization, 4th edition

This widely-read classic, now in its fourth edition, provides the ideal introduction to computer architecture. It covers
the topic in an easy-to-understand way, bottom up. There is a chapter on digital logic for beginners, followed by
chapters on microarchitecture, the instruction set architecture level, operating systems, assembly language, and
parallel computer architectures.

Operating Systems: Design and Implementation, 2nd edition

This popular text on operating systems, co-authored with Albert S. Woodhull, is the only book covering both the
principles of operating systems and their application to a real system. All the traditional operating systems topics are
covered in detail. In addition, the principles are carefully illustrated with MINIX, a free POSIX-based UNIX-like
operating system for personal computers. Each book contains a free CD-ROM containing the complete MINIX
system, including all the source code. The source code is listed in an appendix to the book and explained in detail in
the text.

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

Preface

This book is now in its fourth edition. Each edition has corresponded to a different phase in the way computer
networks were used. When the first edition appeared in 1980, networks were an academic curiosity. When the
second edition appeared in 1988, networks were used by universities and large businesses. When the third edition
appeared in 1996, computer networks, especially the Internet, had become a daily reality for millions of people. The
new item in the fourth edition is the rapid growth of wireless networking in many forms.

The networking picture has changed radically since the third edition. In the mid-1990s, numerous kinds of LANs and
WANs existed, along with multiple protocol stacks. By 2003, the only wired LAN in widespread use was Ethernet,
and virtually all WANs were on the Internet. Accordingly, a large amount of material about these older networks has
been removed.

However, new developments are also plentiful. The most important is the huge increase in wireless networks,
including 802.11, wireless local loops, 2G and 3G cellular networks, Bluetooth, WAP, i-mode, and others.
Accordingly, a large amount of material has been added on wireless networks. Another newly-important topic is
security, so a whole chapter on it has been added.

Although Chap. 1 has the same introductory function as it did in the third edition, the contents have been revised and
brought up to date. For example, introductions to the Internet, Ethernet, and wireless LANs are given there, along
with some history and background. Home networking is also discussed briefly.

Chapter 2 has been reorganized somewhat. After a brief introduction to the principles of data communication, there
are three major sections on transmission (guided media, wireless, and satellite), followed by three more on important
examples (the public switched telephone system, the mobile telephone system, and cable television). Among the new
topics covered in this chapter are ADSL, broadband wireless, wireless MANs, and Internet access over cable and
DOCSIS.

Chapter 3 has always dealt with the fundamental principles of point-to-point protocols. These ideas are essentially
timeless and have not changed for decades. Accordingly, the series of detailed example protocols presented in this
chapter is largely unchanged from the third edition.

In contrast, the MAC sublayer has been an area of great activity in recent years, so many changes are present in
Chap. 4. The section on Ethernet has been expanded to include gigabit Ethernet. Completely new are major sections
on wireless LANs, broadband wireless, Bluetooth, and data link layer switching, including MPLS.

Chapter 5 has also been updated, with the removal of all the ATM material and the addition of additional material on
the Internet. Quality of service is now also a major topic, including discussions of integrated services and
differentiated services. Wireless networks are also present here, with a discussion of routing in ad hoc networks.
Other new topics include NAT and peer-to-peer networks.

Chap. 6 is still about the transport layer, but here, too, some changes have occurred. Among these is an example of
socket programming. A one-page client and a one-page server are given in C and discussed. These programs,
available on the book's Web site, can be compiled and run. Together they provide a primitive remote file or Web
server available for experimentation. Other new topics include remote procedure call, RTP, and transaction/TCP.

Chap. 7, on the application layer, has been more sharply focused. After a short introduction to DNS, the rest of the
chapter deals with just three topics: e-mail, the Web, and multimedia. But each topic is treated in great detail. The
discussion of how the Web works is now over 60 pages, covering a vast array of topics, including static and dynamic
Web pages, HTTP, CGI scripts, content delivery networks, cookies, and Web caching. Material is also present on
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]

About the Author

Andrew S. Tanenbaum has an S.B. degree from M.I.T. and a Ph.D. from the University of California at Berkeley.
He is currently a Professor of Computer Science at the Vrije Universiteit in Amsterdam, The Netherlands, where he
heads the Computer Systems Group. He is also Dean of the Advanced School for Computing and Imaging, an
interuniversity graduate school doing research on advanced parallel, distributed, and imaging systems. Nevertheless,
he is trying very hard to avoid turning into a bureaucrat.

In the past, he has done research on compilers, operating systems, networking, and local-area distributed systems.
His current research focuses primarily on the design and implementation of wide-area distributed systems that scales
to a billion users. This research, being done together with Prof. Maarten van Steen, is described at
www.cs.vu.nl/globe. Together, all these research projects have led to over 100 refereed papers in journals and
conference proceedings and five books.

Prof. Tanenbaum has also produced a considerable volume of software. He was the principal architect of the
Amsterdam Compiler Kit, a widely-used toolkit for writing portable compilers, as well as of MINIX, a small UNIX
clone intended for use in student programming labs. This system provided the inspiration and base on which Linux
was developed. Together with his Ph.D. students and programmers, he helped design the Amoeba distributed
operating system, a high-performance microkernel-based distributed operating system. The MINIX and Amoeba
systems are now available for free via the Internet.

His Ph.D. students have gone on to greater glory after getting their degrees. He is very proud of them. In this respect
he resembles a mother hen.

Prof. Tanenbaum is a Fellow of the ACM, a Fellow of the the IEEE, and a member of the Royal Netherlands
Academy of Arts and Sciences. He is also winner of the 1994 ACM Karl V. Karlstrom Outstanding Educator
Award, winner of the 1997 ACM/SIGCSE Award for Outstanding Contributions to Computer Science Education,
and winner of the 2002 Texty award for excellence in textbooks. He is also listed in Who's Who in the World. His
home page on the World Wide Web can be found at URL http://www.cs.vu.nl/~ast/ .

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

Chapter 1. Introduction

Each of the past three centuries has been dominated by a single technology. The 18th century was the era of the great
mechanical systems accompanying the Industrial Revolution. The 19th century was the age of the steam engine.
During the 20th century, the key technology was information gathering, processing, and distribution. Among other
developments, we saw the installation of worldwide telephone networks, the invention of radio and television, the
birth and unprecedented growth of the computer industry, and the launching of communication satellites.

As a result of rapid technological progress, these areas are rapidly converging and the differences between collecting,
transporting, storing, and processing information are quickly disappearing. Organizations with hundreds of offices
spread over a wide geographical area routinely expect to be able to examine the current status of even their most
remote outpost at the push of a button. As our ability to gather, process, and distribute information grows, the
demand for ever more sophisticated information processing grows even faster.

Although the computer industry is still young compared to other industries (e.g., automobiles and air transportation),
computers have made spectacular progress in a short time. During the first two decades of their existence, computer
systems were highly centralized, usually within a single large room. Not infrequently, this room had glass walls,
through which visitors could gawk at the great electronic wonder inside. A medium-sized company or university might
have had one or two computers, while large institutions had at most a few dozen. The idea that within twenty years
equally powerful computers smaller than postage stamps would be mass produced by the millions was pure science
fiction.

The merging of computers and communications has had a profound influence on the way computer systems are
organized. The concept of the ''computer center'' as a room with a large computer to which users bring their work for
processing is now totally obsolete. The old model of a single computer serving all of the organization's computational
needs has been replaced by one in which a large number of separate but interconnected computers do the job. These
systems are called computer networks. The design and organization of these networks are the subjects of this book.

Throughout the book we will use the term ''computer network'' to mean a collection of autonomous computers
interconnected by a single technology. Two computers are said to be interconnected if they are able to exchange
information. The connection need not be via a copper wire; fiber optics, microwaves, infrared, and communication
satellites can also be used. Networks come in many sizes, shapes and forms, as we will see later. Although it may
sound strange to some people, neither the Internet nor the World Wide Web is a computer network. By the end of
this book, it should be clear why. The quick answer is: the Internet is not a single network but a network of networks
and the Web is a distributed system that runs on top of the Internet.

There is considerable confusion in the literature between a computer network and a distributed system. The key
distinction is that in a distributed system, a collection of independent computers appears to its users as a single
coherent system. Usually, it has a single model or paradigm that it presents to the users. Often a layer of software on
top of the operating system, called middleware, is responsible for implementing this model. A well-known example of
a distributed system is the World Wide Web, in which everything looks like a document (Web page).

In a computer network, this coherence, model, and software are absent. Users are exposed to the actual machines,
without any attempt by the system to make the machines look and act in a coherent way. If the machines have
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

1.1 Uses of Computer Networks

Before we start to examine the technical issues in detail, it is worth devoting some time to pointing out why people are
interested in computer networks and what they can be used for. After all, if nobody were interested in computer
networks, few of them would be built. We will start with traditional uses at companies and for individuals and then
move on to recent developments regarding mobile users and home networking.

1.1.1 Business Applications

Many companies have a substantial number of computers. For example, a company may have separate computers to
monitor production, keep track of inventories, and do the payroll. Initially, each of these computers may have
worked in isolation from the others, but at some point, management may have decided to connect them to be able to
extract and correlate information about the entire company.

Put in slightly more general form, the issue here is resource sharing, and the goal is to make all programs, equipment,
and especially data available to anyone on the network without regard to the physical location of the resource and the
user. An obvious and widespread example is having a group of office workers share a common printer. None of the
individuals really needs a private printer, and a high-volume networked printer is often cheaper, faster, and easier to
maintain than a large collection of individual printers.

However, probably even more important than sharing physical resources such as printers, scanners, and CD burners,
is sharing information. Every large and medium-sized company and many small companies are vitally dependent on
computerized information. Most companies have customer records, inventories, accounts receivable, financial
statements, tax information, and much more online. If all of its computers went down, a bank could not last more than
five minutes. A modern manufacturing plant, with a computer-controlled assembly line, would not last even that long.
Even a small travel agency or three-person law firm is now highly dependent on computer networks for allowing
employees to access relevant information and documents instantly.

For smaller companies, all the computers are likely to be in a single office or perhaps a single building, but for larger
ones, the computers and employees may be scattered over dozens of offices and plants in many countries.
Nevertheless, a sales person in New York might sometimes need access to a product inventory database in
Singapore. In other words, the mere fact that a user happens to be 15,000 km away from his data should not prevent
him from using the data as though they were local. This goal may be summarized by saying that it is an attempt to end
the ''tyranny of geography.''

In the simplest of terms, one can imagine a company's information system as consisting of one or more databases and
some number of employees who need to access them remotely. In this model, the data are stored on powerful
computers called servers. Often these are centrally housed and maintained by a system administrator. In contrast, the
employees have simpler machines, called clients, on their desks, with which they access remote data, for example, to
include in spreadsheets they are constructing. (Sometimes we will refer to the human user of the client machine as the
''client,'' but it should be clear from the context whether we mean the computer or its user.) The client and server
machines are connected by a network, as illustrated in Fig. 1-1. Note that we have shown the network as a simple
oval, without any detail. We will use this form when we mean a network in the abstract sense. When more detail is
required, it will be provided.
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

1.2 Network Hardware

It is now time to turn our attention from the applications and social aspects of networking (the fun stuff) to the
technical issues involved in network design (the work stuff). There is no generally accepted taxonomy into which all
computer networks fit, but two dimensions stand out as important: transmission technology and scale. We will now
examine each of these in turn.

Broadly speaking, there are two types of transmission technology that are in widespread use. They are as follows:

1.

1. Broadcast links.
2.

2. Point-to-point links.

Broadcast networks have a single communication channel that is shared by all the machines on the network. Short
messages, called packets in certain contexts, sent by any machine are received by all the others. An address field
within the packet specifies the intended recipient. Upon receiving a packet, a machine checks the address field. If the
packet is intended for the receiving machine, that machine processes the packet; if the packet is intended for some
other machine, it is just ignored.

As an analogy, consider someone standing at the end of a corridor with many rooms off it and shouting ''Watson,
come here. I want you.'' Although the packet may actually be received (heard) by many people, only Watson
responds. The others just ignore it. Another analogy is an airport announcement asking all flight 644 passengers to
report to gate 12 for immediate boarding.

Broadcast systems generally also allow the possibility of addressing a packet to all destinations by using a special
code in the address field. When a packet with this code is transmitted, it is received and processed by every machine
on the network. This mode of operation is called broadcasting. Some broadcast systems also support transmission to
a subset of the machines, something known as multicasting. One possible scheme is to reserve one bit to indicate
multicasting. The remaining n - 1 address bits can hold a group number. Each machine can ''subscribe'' to any or all
of the groups. When a packet is sent to a certain group, it is delivered to all machines subscribing to that group.

In contrast, point-to-point networks consist of many connections between individual pairs of machines. To go from
the source to the destination, a packet on this type of network may have to first visit one or more intermediate
machines. Often multiple routes, of different lengths, are possible, so finding good ones is important in point-to-point
networks. As a general rule (although there are many exceptions), smaller, geographically localized networks tend to
use broadcasting, whereas larger networks usually are point-to-point. Point-to-point transmission with one sender
and one receiver is sometimes called unicasting.

An alternative criterion for classifying networks is their scale. In Fig. 1-6 we classify multiple processor systems by
their physical size. At the top are the personal area networks, networks that are meant for one person. For example,
a wireless network connecting a computer with its mouse, keyboard, and printer is a personal area network. Also, a
PDA that controls the user's hearing aid or pacemaker fits in this category. Beyond the personal area networks come
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

[ Team LiB ]
This document is created with the unregistered version of CHM2PDF Pilot

1.3 Network Software

The first computer networks were designed with the hardware as the main concern and the software as an
afterthought. This strategy no longer works. Network software is now highly structured. In the following sections we
examine the software structuring technique in some detail. The method described here forms the keystone of the
entire book and will occur repeatedly later on.

1.3.1 Protocol Hierarchies

To reduce their design complexity, most networks are organized as a stack of layers or levels, each one built upon
the one below it. The number of layers, the name of each layer, the contents of each layer, and the function of each
layer differ from network to network. The purpose of each layer is to offer certain services to the higher layers,
shielding those layers from the details of how the offered services are actually implemented. In a sense, each layer is a
kind of virtual machine, offering certain services to the layer above it.

This concept is actually a familiar one and used throughout computer science, where it is variously known as
information hiding, abstract data types, data encapsulation, and object-oriented programming. The fundamental idea
is that a particular piece of software (or hardware) provides a service to its users but keeps the details of its internal
state and algorithms hidden from them.

Layer n on one machine carries on a conversation with layer n on another machine. The rules and conventions used in
this conversation are collectively known as the layer n protocol. Basically, a protocol is an agreement between the
communicating parties on how communication is to proceed. As an analogy, when a woman is introduced to a man,
she may choose to stick out her hand. He, in turn, may decide either to shake it or kiss it, depending, for example, on
whether she is an American lawyer at a business meeting or a European princess at a formal ball. Violating the
protocol will make communication more difficult, if not completely impossible.

A five-layer network is illustrated in Fig. 1-13. The entities comprising the corresponding layers on different machines
are called peers. The peers may be processes, hardware devices, or even human beings. In other words, it is the
peers that communicate by using the protocol.

Figure 1-13. Layers, protocols, and interfaces.

Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
takana yhä kiirehti eteenpäin, kulki Fleigneuxin ohitse, kantoi
kanuunansa enemmän esiin julkealla uhkarohkeudella niin varmana
ranskalaisten joukkojen tietämättömyydestä ja voimattomuudesta,
että se ei edes odottanut jalkaväestöäkään puolustamaan.

Oli jo puolipäivä, koko näköpiiri oli savun ja tomun peitossa. Joka

puolelta ammuttiin ensimmäiseen ja seitsemänteen osastoon päin.

Vihollisten armeijan tehdessä viimeisen ratkaisevan hyökkäyksen

valloittaakseen kumpua, päätti kenraali Douay aivan epätoivoissaan
koettaa anastaa tämän tärkeän aseman. Hän jakeli käskyjään, meni
itse Dumontin osaston pakenevien luo, onnistui saamaan kokoon
pienen joukon ja johti sen ylängölle.

Muutamia minuutteja menestyi se hyvin. Mutta kuulat suhisivat

niin tiheään, kranaattipyörre pyyhkäsi kentät niin autioiksi ja tyhjiksi,
että kauhu valtasi ihmiset, jotka vyöryivät takasin kuin oljenkorret
tuulispäässä. Mutta kenraali ei vielä tahtonut luopua yrityksestään
vaan komensi uusia joukkoja esiin.

Sananviejä ajoi täyttä laukkaa ohitse, huusi kovalla äänellä käskyn

översti Vineuille, joka samassa silmänräpäyksessä oli kasvot
hehkuvina satulassaan; hän heilutti miekkaansa ja viittasi Illyyn päin
sanoen:

— Vihdoinkin, lapseni, on meidän vuoromme. Eteenpäin,

eteenpäin, tuonne ylös!

Satakuudes rykmentti lähti liikkeelle. Miehet valittivat olevansa

homehtuneita, että heillä oli rautaa jaloissa — olivat näet jäykät
pitkällisestä maassa istumisesta.
 He eivät olleet ottaneet montakaan askelta, ennenkun heidän
täytyi pyrkiä suojaan, niin kova oli tuli. — Ja näin he, selkä
kumarassa, koettivat päästä eteenpäin.

— Ole varoillasi, ystäväni, sanoi Jean Mauricelle; tämä on täyttä

totta. Älä pistä nenääsi sinne, mistä ennemmin tahdot sen pelastaa;
pidä vaari jaloistasi muuten pääset niistä helposti. Sillä se on mies,
joka pääsee ehein nahoin.

Metelin tähden voi Maurice vaivalla ja huonosti kuulla ystävän

huvittavia sanoja. Hän ei oikein tiennyt pelkäsikö hän, hän juoksi
toisten mukana ilman erityistä tahtoa, eikä ajatellut muuta kuin että
siitä tulisi loppu. Häntä pelotti kuten pisaraa purossa, tietäessään
vaistomaisesti liikuttavan taaksepäin.

Useat kääntyivät takasin, tahtoivat paeta, kun översti hyökkäsi

esiin:

— Lapset, lapset, älkää tehkö minulle noin suurta surua ja

häpeätä. Älkää käyttäytykö kuin pelkurit… Muistakaa että 106:des ei
ole koskaan peräytynyt.

Hän kannusti hevostaan, sulki tien pakenevilta, sanoi sanan

kullekin, puhui Ranskasta kyynelien tukahuttamalla äänellä.

Luutnantti Rochas tästä liikutettuna raivostui kovin, tempasi

miekkansa ja sivalsi sillä väkijoukkoon.

— Sen kirotut kelvottomat pelkurit! Minä autan teitä tuonne ylös.

Tahdotteko totella paikalla tai saatte maistaa saappaani korosta.

Mutta översti ei kärsinyt että miehiä sillä lailla komennettiin tuleen.

 — Ei, ei, herra luutnantti, he tahtovat mielellään seurata minua …
eikö totta, pojat, ettehän tahdo saattaa vanhaa överstiänne pulaan
kun on kysymys Ranskan kunniasta … ettehän anna minun yksin
taistella preussiläisiä vastaan… No, hyvä, eteenpäin siis, eteenpäin!

Hän lähti täyttä laukkaa ajamaan ja kaikki seurasivat; niin

isällisesti oli hän heille puhunut.

Hän yksin ratsasti korkealla hevosellaan suoraan lakean kentän yli.

Miehet hajaantuivat, etsivät suojaa joka mättäästä. Heidän täytyi
kulkea ainakin 500 metriä saloja ja kankaita ennenkuin tulivat perille.
Klassillisen, suorissa riveissä suoritetun hyökkäyksen sijasta, kuten
sotaharjoituksissa, nähtiin koukkuselkäisiä sotilaita, joko yksin tai
pienissä joukoissa, ryömien ja juosten, aivan kuin hyönteiset
käyttäessään tuntosarvia työhön ja saaliin etsintään.

Vihollisten pattereista oli heidät varmaan huomattu, sillä kuulia tuli

tiheään; niiden ääni tukahutti kaiken metelin. Viisi miestä kaatui,
eräs luutnantti ammuttiin kahtia.

Maurice ja Jean löysivät aidan, jonka suojassa he voivat pyrkiä

eteenpäin kenenkään näkemättä. Kuitenkin sattui kuula erään
toverin ohimoon surmaten hänet aivan heidän jalkoihinsa. Heidän
täytyi potkia hänet tieltä pois päästäkseen edemmäksi. Kuolleita ei
enään säälitty, niitä oli liian paljo. — Taistelutantereen kauhu,
haavoitettu, joka valittaen piteli molemmin käsin sydäntään,
hevonen, joka kuulan satuttua takajalkaan, ontuen laahasi itseään
eteenpäin, — kaikki tämä kuoleman kanssa kamppaileminen ei
tehnyt heihin tällä hetkellä mitään vaikutusta. Heitä rasitti ainoastaan
hiottavan kuuma auringonpaiste, joka poltti heidän selkäänsä niin
että kirveli.
 — Oi kuinka minua janottaa, sanoi Maurice. Tuntuu siltä kuin olisi
tulta kurkussa. — Etkö tunne katkeraa käryn hajua?

Jean pudisti päätään. "Tuollaiselta hajahti Solferinossakin … ehkä

se on sodan hajua … odota vähän, minulla on vielä tilkka viinaa,
otetaanpas ryyppy."

He seisoivat hiljaa aidan takana; mutta viina, sen sijaan että olisi
sammuttanut heidän janonsa, lisäsi vain polttavaa tunnetta
kurkussa. Sitäpaitsi olivat he kuolla nälkään; he olisivat mielellään
syöneet palasen leivästä, joka Mauricella oli pussissa, mutta voivatko
he edes sitä tehdä? Takana tuli yhä uusia joukkoja, jotka työnsivät
heidät edemmäksi. Vihdoinkin he saapuivat viimeiselle kummulle,
ristin juurelle, joka seisoi sammaltuneena kahden harvan lehmuksen
alla.

— Hurraa! Nyt olemme perillä, huusi Jean. Mutta ompa tämä

paikka!

Oikeassa hän olikin. Paikka ei ollut kehuttavan kaunis kuten

Lapoulle huomautti surkealla äänellä, joka huvitti suuresti
komppaniaa. Kaikki asettuivat kentälle, kolme miestä kaatui paikalla.
— Tuolla ylhäällä raivosi oikea myrsky, kuulia tuli Saint-Mengesta,
Fleigneuxista ja Givonnesta niin lukuisasti että maa savusi niistä. Oli
selvä että he eivät voineet kauan pysyä tässä asemassa, jos ei
tykistö tullut pian auttamaan vaarassa olevia.

Kenraali Douay oli kyllä käskenyt siirtää kaksi reserviosaston

patteria tänne ja miehet kääntyivät joka hetki nähdäkseen tokko
kanuunoita jo saapuisi.
 — Se on naurettavaa, — kerrassaan hävytöntä, sanoi kapteeni
Beaudoin, joka marssi hermostuneena edes takaisin miestensä
edessä.

Huomattuaan syvennyksen maassa, kääntyi hän Rochasin puoleen

kysyen:

— Kuulkaa herra luutnantti, eiköhän komppania voisi piiloutua

tuonne?

Rochas seisoi paikallaan ja vastasi olkapäitään kohottaen:

— Voi, herra kapteeni, siellä tai täällä, no, leikki kun leikki; parasta
pysyä niin hyvällä tuulella kuin suinkin.

Nyt oli kapteenin kärsivällisyys lopussa, hänen, joka muuten ei

koskaan kironnut:

— Hiiteen kaikki! Tällä tavalla ei ainoakaan meistä pääse täältä

elävänä takaisin. Tai onko tarkotus että meidät teurastetaan täällä
muitta mutkitta?

Hän käveli sinne tänne löytääkseen paremman aseman

komppanialle. Hän oli ottanut tuskin kymmentä askelta kun katosi
kovan pamauksen kuuluessa, — kranaatti oli sattunut hänen oikeaan
jalkaansa. Hän makasi selällään päästäen kimakan huudon.

— Se on totta, mutisi Rochas, ei hyödytä pitää sellaista kiirettä.

Sen, mitä haluaa, sen saa.

Komppanian väestö, nähdessään kapteeninsa kaatuvan, nousi

seisalleen; — ja kun hän pyysi heitä viemään häntä pois, menivät
Jean ja Maurice hänen luokseen.
 — Oi, ystäväni — taivaan nimessä — älkää jättäkö minua, viekää
minut sairashuoneesen.

— Hyvänen aika — herra kapteeni — se ei ole niinkään helppoa,

mutta voihan aina toki koettaa.

Keskustellessaan mitenkä paraiten täyttäisivät kapteenin pyynnön,

huomasivat he pensasaidan takana, joka heitä itseään suojeli, kaksi
paarinkantajaa, jotka odottivat, saadakseen jotain toimitettavaa.
Nämä he merkeillä viittasivat lähestymään. Jos he voisivat ilman
vahinkoa saapua sairashuoneesen, olisi pelastus mahdollinen. Mutta
tie oli pitkä ja kuulia putoeli tiheään.

Kun paarinkantajat, sidottuaan kapteenin jalan, kantoivat hänet

taistelukentältä, kohtasivat he översti Vineuilin, joka kuultuaan
tämän surkean tapauksen, kiireesti ratsasti heidän luokseen. Hän
tunsi kapteeni Beaudoinin siitä asti kun tämä lähti Saint-Cyristä, oli
rakastanut häntä ja ollut ystävällinen häntä kohtaan.

— Rohkeutta, lapsi raukkani — se ei ole niinkään vaarallista — me

saamme teidät kohta taas terveeksi.

Kapteeni teki helpotusta ja rohkeutta osoittavan liikkeen.

— Ei, ei herra översti — kohta on loppu käsissä ja paljoa

parempihan se onkin. Se vaan suututtaa, että täytyy tuntikausia
odottaa sitä, mitä ei kuitenkaan voi välttää.

He kantoivat hänet pois, käyden varovasti pitkin aidan vierustaa.

Översti, nähdessään heidän katoavan sen puuryhmän taakse, missä
sairashuone oli, päästi helpottavan huokauksen.
 — Mutta, herra översti, te olette myöskin haavoitettu, huudahti
yht'äkkiä Maurice, pahasti haavoitettu.

Hän oli huomannut päällikkönsä vasemman saappaan olevan

verellä tahratun. Korko oli irti kiskottu ja kappale saapasvarresta oli
tunkeutunut lihaan. Översti kumartui rauhallisesti sivulle, tarkasti
hetkisen jalkaansa, joka varmaan kovin kirveli ja painoi kuin lyijy.

— Niin, niin, sattui äsken juuri. Ei se tee mitään, voin kuitenkin

ratsastaa.

Ja mennen paikalleen, lisäsi hän itsepäisellä päättäväisyydellä:

— Kun on hevosen selässä ja voi siinä pysyä, ei ole mitään hätää.

Vihdoin saapui nuo kaksi odotettua patteria, suureksi

rauhoitukseksi hätääntyneille miehille, jotka arvelivat, että patterin
kanuunat olivat valli, — vapahdus, — se leimaus, joka saisi
vihollisten patterit vaikenemaan.

Näytti komealta kun patterit ajettiin suoraan esille hyvässä

taistelujärjestyksessä; jokainen osasto seurasi ruutivaunujansa,
joiden etumaisilla hevosilla ratsasti eturatsastajat taluttaen
ohjaksista jälkimäisiä hevosia; kanuunamiehet istuivat vaunujen
syrjillä ja aliupseerit määrätyillä paikoillaan.

Olisi luullut heidän menevän paraadiin, niin tyytyväisiltä näyttivät

he etempää katsoen, ajaessaan täyttä nelistä sänkipeltojen poikki,
niin että maa jyrisi raskasten vaunujen pyörien alla.

Maurice, joka oli uudestaan heittäytynyt vakoon, katsoi ylös ja

sanoi liikutettuna Jeanille:
 — Katso tuota tuolla vasemmalla, — se on Honorén patteri —
minä tunnen miehistön.

Jean tuuppasi hänet nopeasti takaisin vaon pohjalle sanoen:

— Ole toki paikallasi, — pistä pääsi piiloon.

He seurasivat kuitenkin innolla patterien liikuntoa: heidän

sydämmensä sykki kovasti nähdessään näitten ihmisten toimellista ja
tyyntä miehuullisuutta.

Yht'äkkiä seisahtuivat patterit eräälle huipulle vasemmalla puolella

ja silmänräpäyksessä olivat kanuunamiehet astuneet alas paikoiltaan
— aukaisivat haat, sillä aikaa kuin eturatsastajat pysähdyttivät
osastonsa, tehden puolikäänteen hevosillaan, ja pidättivät ne noin
viisitoista metriä kanuunain takana, käännettynä vihollisiin päin. Nuo
kuusi kanuuna oli jo asetettu paikoilleen jaettuina kolmeen eri
osastoon, joita komensi luutnantit laihan ja pitkän kapteenin
johdolla. Tämä merkitsi paaluilla koko kummun.

Nyt kuultiin kapteenin huutavan, tehtyään nopeasti laskunsa:

— Tuhannen kuudensadan metrin korkeudelle!

Maalina oli preussiläinen patteri, joka oli asettunut vasemmalle

Fleigneuxistä, pensaston takana ja jonka tuli teki olon kummulla
mahdottomaksi.

— Näetkö, selitti Maurice Jeanille, Honorén kanuunat ovat

keskimäisessä osastossa. Nyt puhuu hän tykintähtääjän kanssa… Se
on pieni Louis, tuo tähtääjä: me joimme lasin hänen kanssaan
Vouziersissa — etkö muista?… Ja tuo pitkä eturatsastaja vasemmalla,
tuo, joka suorana istuu hevosensa selässä — se on Adolphe…
 Kanuunat sotamiehineen ja upseerineen, etäämpänä etuvartio
hevosineen ja sotilaineen, vielä kauempana ruutivaunut ja niiden
kuusi hevosta ja kolme eturatsastajaa, vielä kauempana
muonavaunut ja aseet, — koko tämä pitkä rivi ihmisiä, eläimiä ja
tavaroita oli asetettu suoraan linjaan, noin sata metriä pitkä,
laskemattakaan reservijoukkoa, heidän vaunujaan, hevosiaan ja
miehiään, jotka olivat määrätyt täyttämään sotarinnan aukkoja ja
jotka odottivat vähän oikealla, etteivät joutuisi turhaan vihollisen
ampumalinjaan.

Nyt oli Honoré valmis lataamaan kanuunansa. Kaksi sotilasta toi jo

tykin patruunan ja pommin ruutivaunusta, jota valvoi korpraali; kaksi
muuta sotilasta asetti patruunan kanuunaan, tuuppaen sitä tölkällä,
samaten kranaatin.

Tykintähtääjän apulainen, asettaen ensiksi ruudin paikalleen, pani

sytyttimen sankkireikään. Honoré, joka itse tahtoi tähdätä
ensimmäisen laukauksen, asettui pitkälleen, nähdäkseen
tähtäämislinjan, ilmoitti sitten sen sotilaalle, jonka tehtävänä oli
suunnata kanuuna.

— Hyvä, sanoi Honoré ja nousi ylös.

Kapteeni, pitkää ruumistaan taivuttaen molemmin puolin, tarkasti

asentoa.

Joka kanuunan vieressä seisoi sotilas vetonuora kädessään,

valmiina laukaisemaan, saatuaan käskyn. Vihdoinkin kuului käsky:

— Ensimmäinen kanuuna, ampukaa!… Toinen kanuuna,

ampukaa!…
 Kuusi laukausta kuului. Kanuunat hypähtivät laukastaessa
taaksepäin, vedettiin taaskin paikoilleen; sillä aikaa kävi selville että
kuulat eivät olleet jaksaneet perille.

Alustaa kohotettiin, kaikki laitettiin uuteen järjestykseen ja

manööveri alkoi uudestaan. Tämä täsmällinen hitaus, tämä
koneellinen ja kylmän verinen toimitus piti miehet jännityksessä.
Kanuuna, tämä rakastettu kapine, kokosi ympärilleen pienen joukon,
joka yhtyi tekemään samaa tointa.

Satakuudennesta rykmentistä kuului kaikuvia hyväksymishuutoja

kuin ensimmäiset laukaukset ammuttiin. Nyt saataisiin vihdoinkin
noitten kirottujen preussiläisten suut tukituksi. Mutta tuli yleinen
hämmästys ja paheksumishuutoja kuului, kun nähtiin ettei yksikään
ammutuista kranaateista saapunut päämaaliinsa; useimmat niistä
räjähtivät ilmassa ja ennenkuin ehtivät pensastoon tuolla alhaalla,
jonka takana vihollisten patteri oli.

— Honoré sanoo kanuunansa olevan parhaan — niin! hän rakastaa

sitä … virkkoi Maurice. — Katso vaan tuonne, mitenkä hän koettelee
sitä, ettei se vaan olisi liian kuuma!

Maurice löpisi Jeanin kanssa. He olivat hyvässä toivossa

nähdessään kanuunamiehistön suuren rohkeuden.

Mutta saksalaiset patterit olivat jo löytäneet oikean

tähtäysmatkan: nyt putoilivat laukaukset niin suurella
täsmällisyydellä, että kranaatit joka kerralla sattuivat ranskalaisiin
kanuunoihin, mutta nämät, huolimatta kaikista koetuksista, eivät
jaksaneet kyllin pitkälle.
 Yksi Honorén sotilaista, se joka oli vasemman rivin päässä, tuli
tapetuksi. Ruumis tuupattiin vaan sivulle ja manööveriä jatkettiin
samalla kylmäverisyydellä kuin ennenkin. Joka suunnalta putoilivat
kuulat ja miehistö ei kuitenkaan siitä hätääntynyt. Patruunat ja
kranaatit pantiin sisään, kanuuna suunnattiin uudestaan, laukaus
kuului, kanuuna vedettiin uudestaan paikalleen, — tämä koneellinen
työ piti miehistön niin jännityksessä, etteivät nähneet eivätkä
kuulleet mitä ympärillä tapahtui.

Mutta mikä eninten hämmästytti Mauricea oli eturatsastajain ryhti,

he istuivat hevostensa seljässä suorina kuin puut noin viidentoista
metrin päässä kanuunan takana, kasvot käännettyinä vihollisiin päin.
Siellä seisoi myös leveärintainen Adolphe punaisine kasvoineen ja
suurine vaaleine viiksineen.

Räpäyttämättä silmiään, näki hän kranaatin toisensa jälkeen eikä

mikään voinut johtaa hänen ajatuksiaan toisaalle. Kanuunamiehillä,
jotka koko ajan puuhasivat kanuunansa kanssa, pysyivät ajatukset
työssään mutta näitten toisten tuli seisoa paikallaan ja odottaa
kuolemaa voimatta liikuttaa sormiaankaan.

Eräs mies sai päänsä rikkiruhjotuksi, kaksi hevosta kaatui, ja

vihollisen murhaava tuli ei heikentynyt, — koko patterin täytyisi
piakkoin tulla hävitetyksi jos ei muutettaisi asemaa.

Kapteeni ei enään epäillyt vaan huusi kaikuvalla äänellä:

— Hevoset valjaisiin!

Se tehtiin kiireesti. Eturatsastajat kääntyivät ympäri ja kiinnittivät

valjaat kanuunoihin. Mutta tätä tehdessään muodostivat he lavean
rintaman, jota vihollinen heti käytti hyväkseen lisäten tultaan.
 Taas kaatui kolme miestä.

Kovasti nelistäen teki patteri kierroksen ja asettui noin

viisikymmentä metriä oikealle, toiselle puolen 106 rykmenttiä.
Kanuunat irroitettiin, sotilaat asettuivat rintamaan vihollista vastaan,
ja ampuminen alkoi sellaisella voimalla, että koko maa tärisi patterin
alla.

Maurice päästi heikon huudahduksen. Preussiläisten pattereista oli

kranaatti pudonnut Honorén kanuunalle; he näkivät hänen
hyppäävän esille ja vapisevin käsin tutkivan vahinkoa; suuri pala
pronssilla silatusta suusta oli ammuttu pois. Mutta se voitiin vielä
ladata, ampuminen alkoi taas kun he olivat pyörästä raivanneet pois
erään sotilaan ruumiin, josta oli räiskynyt verta kanuunaankin.

— Ei se ollutkaan pikku Ludvig, joka kaatui, ajatteli Maurice

ääneen. Tuolla hän seiso ja tähtää, mutta taitaa kuitenkin olla
haavoitettu, koska käyttää vasenta kättään … niin, pieni Ludvig tuli
niin hyvin toimeen Adolphin kanssa — mutta hän taisi aina totella.

Jean, joka vähän aikaa oli ollut ääneti, keskeytti ystävänsä:

— He eivät koskaan voi tätä kestää. —

Vähemmässä kuin viidessä minuutissa teki vihollisten ampuminen

aseman yhtä vaikeaksi kuin äsken.

Kranaatti ruhjoi erään kanuunan palasiksi, tappoi kaksi miestä ja

luutnantin. Ei ainoatakaan laukausta ollut tyhjiin ammuttu; kuulat
sattuivat ihmeteltävällä tarkkuudella; jos he itsepäisesti jäivät tähän,
ei kohta olisi yhtään miestä eikä kanuunaa jälellä. Kaikki ruhjottiin ja
lakaistiin pois.
 Kapteenin komentava ääni kuului toisen kerran:

— Hevoset valjaisiin!

Eturatsastajat kääntyivät ympäri, ja sotamiehet kiinnittivät

kanuunat. Mutta tällä kertaa sattui kranaatin sinkale pikku Ludvigia
kaulaan; hän kaatui poikkipuolin kanuunalle. Kun etuvartio ratsasti
esiin ja paljasti kylkensä, alkoi ankara ampuminen kaikista vihollisen
tykeistä yht'haavaa. Uusi kranaatti räjähti; Adolphe suistui hevosensa
selästä rinta lävistettynä, ojennetuin käsivarsin. Viimesessä
hengenvedossa kiersi hän käsivartensa Ludvigin ympäri — he
pysyivät kuollessa yhdessä kuten eläissäkin olivat yhdessä kulkeneet.

Huolimatta kaatuneista miehistä ja hevosista, huolimatta

epäjärjestyksestä, jonka vihollisten raivoova tuli aikaansai riveissä,
ajoi patteri ylös kummulle ja asettui enemmän eteen, muutaman
metrin päähän siitä, missä Maurice ja Jean makasivat.

— Loppu on käsissä, sanoi Maurice, jonka ääni töin tuskin kuului

melussa.

Näytti todellakin kuin maa ja taivas olisivat sulaneet yhteen.

Kranaatit lennättivät ilmaan kiviä ja hiekkaa, sakea savu peitti
auringon. Keskellä tuota kauhistuttavaa, korvia särkevää hälinää
seisoivat hevoset uupuneina, tylsistyneinä, pää veltosti riippuen.
Joka paikassa nähtiin kapteenin liian korkea vartalo — nyt revittiin
hän kahtia — kaatui maahan kuin katkennut viirinsalko.

Kuitenkin jatkettiin tointa Honorén kanuunan ympärillä.

Asemastaan huolimatta täytyi hänen tehdä kanuunamiehen työtä,
sillä hänellä ei ollut jälellä kuin kolme miestä… Hän tähtäsi, laukasi
sill'aikaa kun toiset menivät ruutivaunuille, latasivat, laittivat kuntoon
tykin pyyhkäisimen ja tölkin, jolla latinki työnnetään tykkiin.

Reservimiehistö oli kutsuttu apuun kaatuneiden sijaan, mutta niitä

odotettaessa täytyi tulla toimeen miten vaan voitiin.

Suututtavinta oli, että kuulat eivät sattuneet, vaan räjähtivät

useimmiten ilmassa tekemättä mitään vahinkoa vihollisten
pattereille, joiden tuli oli niin hävittävä.

Äkkiä kuuli Maurice Honorén kiroilevan — taivaan nimessä —

kanuunan oikea pyörä oli särkynyt. Epätoivossa, viljavat kyyneleet
silmissä meni hän kanuunansa luo, koetti tukea sitä nostamalla ylös
sen maahan painuneen suun, aivan kuin olisi hän tahtonut saada sen
pysymään pystyssä hurjan rakkautensa ja hellyytensä varassa.

Paras kanuuna! Ainoa, joka lennätti edes pari kranaattia tuonne

ylös! Hän päätti paikalla vihollisten tulen keskellä asettaa siihen
uuden pyörän. Vaarallinen yritys onnistui — itse toi hän varapyörän
etuvartion kärryistä; ja kun alaalta tuli lisää miehistöä, sai hän
rakkaan kanuunansa taas kuntoon.

Mutta se ilo ei kauvan kestänyt. Tykkien lavetit ammuttiin taas

pirstoiksi. Ei voitu urhoollista joukkoa pakottaa enään etemmäksi,
käskettiin siis peräytymään.

— Kiirehtikää, toverit, kehoitti Honoré. Otetaan tämä mukaan,

etteivät he sitä saa.

Sitä hän yksinomaan ajatteli. Hän tahtoi pelastaa kanuunansa,

kuten muut pelastavat lippunsa. Hän ei ollut lopettanut vielä
puhettaan ennenkun kuula kaatoi hänet, temmaten irti oikean
käsivarren ja lävistäen rinnan. Hän kaatui kanuunansa päälle, jäi
siihen pitkälleen kuin sankarivuoteelle, pää pystyssä, kauniit vihasta
hehkuvat kasvot vihollisiin päin kääntyneinä. Rikkiammutusta
takistaan putosi kirje, jota hän kuollessaan hellästi puristi ja josta
hurmeiset veripisarat vieläkin vuotivat.

Ainoa elossa oleva luutnantti komensi nyt:

— Hevoset valjaisiin!

Ruutivaunu oli räjähtänyt ilmaan, jonka vuoksi täytyi valjastaa

hevoset toisien kärryjen eteen että olisi saatu pelastetuksi kanuuna,
jonka hevoset olivat kaatuneet. Ja viimeisen kerran eturatsastajien
tehtyä puolikäännös, kun neljä jälellä olevaa kanuunaa oli uudestaan
kiinnitetty, hevoset nelistivät pois eivätkä seisahtuneet ennenkuin
tuhannen metrin vaiheilla, Garennen metsän suussa.

Maurice oli nähnyt kaiken tämän, oli ollut todistajana Honorén

kuolemaan. Pelosta vavisten sopersi hän:

— Oi poika parka! poika parka!

Tämä suru lisäsi vain viiltävää, polttavaa tunnetta, joka häntä

vaivasi. Hurja eläimellisyytensä joutui raivoon; oi, hän ei jaksa
kauemmin kestää, on jo kuolla nälkään! Hänen silmiään huikasi, hän
ei muistanut enään vaaraa, joka ahdisti tovereita ja häntä siitä alkain
kun patterin täytyi vetäytyä takaisin. Nyt voivat viholliset minä
hetkenä tahansa anastaa kummun.

— Kuule — sanoi hän Jeanille — minun täytyy syödä… Samahan

se on minulle, vaikka tulenkin ammutuksi, — mutta syödä tahdon
ensin, sitte tappakoot.
 Hän avasi säkkinsä, otti leivän vapisevin käsin ja alkoi sitä ahneesti
syödä. Kuulat suhisivat, kranaatit räjähtivät jonkun metrin päässä;
mutta hän ei siitä välittänyt; tahtoi vaan saada nälkänsä
sammutetuksi.

— Tahdothan sinäkin palasen.

Jean katseli häntä suurin silmin; hänkin oli aivan näännyksissä.

— Kyllä, anna minulle jotain, en jaksa muuten.

He jakoivat leivän, söivät sen kiireesti välittämättä mistään

muusta, ja vasta syötyään huomasivat he överstinsä, joka istui
satulassaan, saapas veressä. Rykmenttiä ahdistettiin joka puolelta.
Useat komppaniat olivat paenneet ja nyt heidän täytyi seurata
joukkoa. Översti nosti miekkansa ja komensi kyynelsilmin:

— Tulkaa lapset Herran nimessä. Jumala ei ole huolinut meistä

tällä kertaa.

Pakenevat kerääntyivät hänen ympärilleen kadoten kaikki hetken

kuluttua syvennykseen maassa.

Tietämättään miten olivat Jean ja Maurice taas joutuneet

pensasaidan taa. Tähän pysähtyi noin 40 miestä, joita luutnantti
Rochas oli komentanut peräytymään. Heillä oli lippu mukanaan;
aliluutnantti, joka kantoi sitä, oli kiertänyt sen tangon ympärille,
koettaen, jos suinkin mahdollista, sitä pelastaa.

He ryömivät pitkin aidan vierustaa aina päähän asti, asettuen

sitten pienten puitten suojaan mäenrinteelle, jossa Rochas komensi
ampumaan. Täällä puitten suojassa miehet voivat pitää puoliaan
semminkin kun lukuisa ratsastusjoukko teki liikkeen oikealla puolella
ja useita rykmenttejä jalkaväkeä tuotiin sen avuksi.

Maurice käsitti selvään vihollisten kiertävät liikkeet, — käsitti, että

piiriä supistettiin joka puolelta. Aamulla oli hän nähnyt preussiläisten
samoavan Saint-Albertin vuorensolasta, kulkevan pitkin Saint-
Mengesea ja Fleigneuxta; nyt kuuli hän kaartin kanuunoiden
jymisevän Garennen metsän takana, huomasi toisia saksalaisia
tulevan Givonnen laaksosta.

Vielä hetkinen ja ranskalaista armeijaa piirittäisi elävä muuri.

Kaarti yhtyisi V:teen osastoon, kauhistavan tykistön heitä joka
kukkulalta auttaessa. Luultavasti koetettiin viimeistä epätoivoista
ponnistusta saada tuo muuri murretuksi, kun Margueritten osasto
kokoontui erääsen syvennykseen, valmiina ryntäämään — mutta se
oli toivoton hyökkäys — he menivät kuolemaan Ranskan kunnian
puolesta. — Maurice, joka ajatteli Prosperia, oli näkemässä tätä
hirveää verinäytelmää.

Varhain aamusesta oli Prosper ratsastanut edes takaisin Illyn

ylängöllä, päästä toiseen. Hänen eskadroonansa miehet kerättiin
päivän noustessa ilman torventoitotusta, ja kahvia keittäessä
ripustivat he takkinsa valkean eteen, etteivät herättäisi preussiläisten
huomiota. Sitte he eivät tienneet enään mitään, kuulivat kanuunan
laukauksia, näkivät etäällä savua ja jalkaväestöä, mutta mitään
aavistusta heillä ei ollut tappelusta, ei sen tärkeydestä eikä
päättymisestä, sillä kenraalit pitivät heitä aivan toimettomina erillään
kaikesta.

Prosper oli tykkönään nukkua. Eniten häntä vaivasivat levottomat

yöt ja väsymys alituisesta ratsastamisesta.
 Hän houraili, luuli makaavansa paljaalla kentällä, joskus pehmeällä
siistillä vuoteella. Silloin tällöin nukahti hän satulassa. Useat
tovereista putosivat satulasta, ho olivat niin uuvuksissa, etteivät
heränneet torventoitotuksista, heitä täytyi ravistaa, potkiakin jotta
saataisiin hereille.

— Mutta mitä mielettömyyttä tämä on? Miksi meitä pitää

ajettaman tällä tavalla ilman lepoa ja rauhaa, metelöi Prosper
karkoittaakseen vastustamattoman uneliaisuutensa.

Kanuunat olivat paukkuneet kuudesta asti. Kummulle mentäessä

oli kranaatti tappanut kaksi toveria hänen vieressään. Vähän
kauempana kolme muuta kaatui jo.

Tuo paraatiratsastus tappelukentällä oli sietämätöntä, vaarallista ja

hyödytöntä. Yhden aikana käsitti hän että osasto valmistautui
tehdäkseen täydellä todella hyökkäyksen, kuollakseen mainehikkaan
kuoleman. Syvennyksessä vähän yläpuolella Ristikko-kumpua
vasemmalla puolella tiestä yhtyivät Margueritten osasto, kolme
afrikkalaista rykmenttiä ja rykmentti ranskalaisia jääkäreitä ja yksi
husaarirykmentti.

Torven toitotus kajahti: alas ratsulta!

Ja upseerit komensivat: Tarkastakaa hevosenne! Kiinnittäkää

tavarastonne!

Prosper hyppäsi alas satulasta, ojenteli itseään, taputteli Zepfiriä

kaulalle:

Zepfir raukka! Se oli yhtä uuvuksissa kuin herransakin kärsien

elämästä, jota viime aikoina olivat viettäneet. Sitäpaitsi oli sälyytys
raskas: liinavaatteet satulan lippaassa, takki kierrettynä ympäri,
rensseli tallitamineineen satulan takana ja vielä muonasäkki
puhumattakaan pukinnahkaisesta juomapullosta ja ruoka-astioista.
Ratsastajan sydän sykki säälistä samassa kun hän tarkasti oliko
kaikki kunnossa.

Prosper ei ollut muita pelkurimaisempi, mutta kuitenkin oli suunsa

pelosta niin kuiva, että täytyi pistää tupakaksi. Kun tehdään
hyökkäys voi kukin sanoa itselleen: Tällä kertaa on minun vuoroni.

Kului viisi tai kuusi minuuttia; kerrottiin kenraali Margueritten

ratsastaneen edeltäpäin tutustuakseen seutuun. Miehet odottivat
yhä. Viisi rykmenttiä muodosti kolme joukkoa, kussakin joukossa oli
seitsemän eskadroonaa — olihan siinä kanuunan ruokaa kyllin.

Äkkiä torvet toitottivat:

— Satulaan!

Ja melkein samassa kuului:

— Miekat käteen!

Kunkin rykmentin översti oli jo asettunut paikoilleen, seisoen

kahdenkymmenenviiden metrin päässä rykmentistään. Ratsumestarit
olivat väkensä etunenässä. Ja nyt odottivat he jälleen: täydellinen
kuolonhiljaisuus vallitsi, ei kuulunut hiiskausta, ei hengähdystäkään.
Sydän se vaan sykähteli. Vielä käsky — viimeinen — ja joukko lähtisi
liikkeelle rynnäten ukkos-ilman tavoin.

Mutta silloin näkyi vuoren harjanteella upseeri hevosineen — hän

mahtoi olla vaarallisesti haavoittunut, koska kaksi miestä oli
tukemassa. Ensin ei voitu tuntea kuka se oli. Riveissä syntyi haikea
valitus, jota seurasi äänekkäät tuskanhuudot:

Kenraali Margueritte makasi haavoitettuna; kuula oli lävistänyt

häneltä molemmat posket. Hän ei voinut puhua, riuhtoi käsillään
viitaten viholliseen päin.

Vaikerrus eneni yhä:

— Meidän kenraalimme! Kostakaamme, kostakaamme!

Etummaisin översti heilutti miekkaansa ilmassa ja huusi:

— Eteenpäin!

Torvet toitottivat. Joukko lähti liikkeelle alussa tasajuoksua.

Prosper oli ensimmäisessä rivissä mutta melkein syrjimmäisin
oikealla. Vaara on aina suurin keskellä mihin vihollisten tuli itsestään
keskittyy.

Kun he olivat tulleet Risti-kummulle ja alkoivat ratsastaa alas toista

syrjää myöten lakeaa kenttää päin, huomasi hän tuhannen metrin
päässä preussiläisten neliöt, joita vastaan he viskattiin. Muuten oli
hänen mielensä kevyt kuin olisi hän unessa liidellyt, tunsi päänsä niin
typö tyhjäksi, ettei voinut saada ainoatakaan ajatusta kokoon. Sitä
mukaan kuin hiljainen juoksu kiihtyi kovaksi nelistämiseksi, huusivat
afrikkalaiset jääkärit arapialaisten tavoin hurjasti siten kiihoittaen
hevosiansa. Olisi luullut paholaisten olevan liikkeellä, joitten hirveää
ulvontaa ja korvia viiltävää kiljuntaa säesti kuulien suhina,
kranaattien räjähdykset ja aseitten kalske; — maa tärisi kavioitten
kopseesta ja taivasta kohden nousi katkera käryn ja hien haju.
 Viiden sadan metrin päästä putosi Prosper ratsultaan kovassa
yhteentörmäyksessä. Hän tarttui Zepfirin harjaan päästäkseen
jälleen satulaan. Keskus väistyi, molemmat siivet kääntyivät,
vetäytyivät takaisin jälleen rynnätäkseen.

Ensimmäinen eskadroona työnnettiin takasin, — mutta — sitähän

voitiin odottaakin. Kaatuneet hevoset tukkivat tien, toiset makasivat
kuolleina, toiset potkivat kuolontuskissaan jaloillaan ilmassa; siellä
täällä juoksi ratsastaja minkä jaloistaan pääsi, etsien itselleen
hevosta. Kuolleita makasi sullottuna kentällä, monta herratonta
hevosta juoksi vielä ja haki paikkaansa rivissä. Hyökkäys uudistettiin
— toinen eskadroona ryntäsi raivostuneena esiin, miekka kädessä
valmiina sivaltamaan.

Jälleen pääsivät he pari sataa askelta eteenpäin kauheassa

melussa.
Mutta taaskin keskus väistyi, miehet suistuivat hevoisineen surman
suuhun; hyökkäyksen päätyttyä makasi ruumiita ja kaatuneita
kaikkialla.
Toinenkin eskadroona niitettiin vuorostaan kuten ensimmäinen!

Kolmannen hyökkäyksen aikana Prosper oli joutunut ranskalaisten

husaarien joukkoon. Rykmentit lyöttäytyivät yhteen; se näytti
suurelta aallolta, joka vyöryy eteenpäin niellen mukanaan kaikki mitä
vain näkee.

Hän ei käsittänyt enään mitään; hän ei välittänyt suitsista vaan

heitti ne irralleen. Uljas Zepfir, jota hän niin sanomattomasti rakasti,
kulki eteenpäin, mutta tappelussa saatuaan haavan korvaansa oli se
tavallista rajumpi. Ylt'ympärillä nousivat hevoset pystyyn ja kaatuivat
ratsastajineen. Miehiä kaatui kuin kortta korren viereen. Jotkut
istuivat mulkoilevin silmin jäykkinä satulassa hevosten rynnätessä
vihollisia vastaan.

Parin sadan metrin alalla oli maa täynnä kuolleita ja kuolevia.

Muutamat makasivat pää ruohoon vaipuneena, toiset selällään,
suuret pelästyneet silmät luotuina taivasta kohden.

Tuolla makasi hirveässä tuskassa, kupeet auki, suuri musta

hevonen, turhaan koetti se nousta ylös: etujalat olivat takertuneet
suoliin.

Vihollisten tulen yltyessä tekivät siivet käännöksen, vetäytyivät

takaisin uudestaan entistä raivoisammin hyökätäkseen.
 Viimein oli tullut neljännen eskadroonan vuoro rynnätä
preussiläisiä vastaan. Prosper sivalsi miekallaan kypäreihin ja
tummiin univormuihin, joita hämärässä eroitti. Verta vuodatettiin;
hän huomasi Zepfirin suun olevan veressä, mutta luuli sen purreen
preussiläisiä.

Melu kasvoi niin suureksi, ettei hän voinut kuulla omaa ääntänsä
vaikka huusi täyttä kurkkua, jonka vuoksi äänensä pian oli
painuksissa. Mutta ensimmäisen vihollisrivin takana seisoi toinen,
sen takana taas toinen ja taas toinen.

Tässä ei rohkeus ja urhoollisuus mitään voinut: taajat rivit olivat

kuin korkeata heinää, jonka taakse hevoset ja ratsastajat katosivat.

Tuli oli niin kova, että univormut syttyivät tuleen. Yhtämittaa

kaatui miehiä, rinta lävistettynä, pääkallot murskana.

Kaksi kolmatta osaa rykmentistä sortui kentälle eikä tästä

mainehikkaasta hyökkäyksestä ollut muuta jälellä kuin muisto
ranskalaisten urhoollisuudesta.

Pian kaatui Zepfir ruhjoten alleen Prosperin oikean jalan.

Ratsastaja kadotti mielensä, — niin kova oli suru, joka häntä kohtasi.

Maurice ja Jean, jotka olivat jännityksellä seuranneet eskadroonan

sankarimaista rynnäkköä, virkkoivat:

— Taivaan nimessä! Mitä tässä urhoollisuus auttaa!

Ja he jatkoivat ampumistaan kyyristyneinä pensastojen taakse,

jotka ympäröivät erästä pientä kumpua. Rochaskin, joka oli
siepannut käteensä pyssyn, ampui laukauksen toisensa jälkeen.
Mutta he eivät voineet kuitenkaan puolustaa Illyn kumpua, se joutui
pian vihollisten valtaan, jotka ympäröivät sitä joka haaralta. Kello oli
noin 2 paikoilla, viides osasto ja kaarti yhdistyivät sulkien täten
ranskalaiset keskelleen.

Yht'äkkiä Jean kaatui.

— Tuossapa sain jotakin, joka hyödyttää minua, änkytti hän.

Hän oli saanut kovan iskun päähänsä ja lakkinsa makasi revittynä

hänen takanaan. Ensiksi luuli hän pääkallonsa särkyneen ja että
aivot olisivat näkyvissä. Muutaman sekunnin kuluessa ei hän
uskaltanut koskea siihen kädellään, peläten että löytäisi reijän; mutta
sattumalta menivät hänen sormensa päätä kohden ja ottaessaan ne
pois olivat ne aivan punaset verestä. Tämä teki häneen niin syvän
vaikutuksen että hän pyörtyi.

Samassa silmänräpäyksessä käski Rochas heidät peräytymään.

Eräs preussiläinen komppania ei ollut enään heistä kauempana kuin
noin kaksi tai kolme sataa askelta. Pian olisivat he kukistetut, jos he
jäivät paikoilleen.

— Älkää kiirehtikö, kääntykää ja ampukaa tuon tuostakin.

Yhdymme sitte tuolla alhaalla, pienen muurin takana.

Mutta Maurice oli epätoivoissaan.

— Herra luutnantti, älkäämme jättäkö korpraaliamme tänne.

— Jos hän on kaatunut, niin mitäpä me voimme?

— Ei, ei, hän hengittää vielä… Viekäämme hänet mukaamme!

 Rochas kohotti olkapäitään, nähtävästi sanoakseen että he eivät
voineet niille mitään, jotka eivät omin jaloin voineet seurata.
Taistelutantereella ei pidetä väliä haavoitetuista. Sentähden kääntyi
Maurice Pachen ja Lapoullen puoleen.

— Kuulkaapas, tulkaahan minulle avuksi. En voi yksinäni häntä

kantaa, olen liian heikko!

Mutta he eivät kuulleet, — eivätkä välittäneet mistään — he eivät

ajatelleet muuta kuin itseään, seuraten itsensä suojelemisviettiä.
Kas, nyt he ryömivät tiehensä, pää kumarassa, kadoten kohta pienen
muurin taakse. Preussiläiset eivät olleet enään kuin puolentoista
sadan askeleen päässä.

Maurice, joka melkein itki kiukusta, otti pyörtyneen Jeanin, jonka

kanssa hän oli yksinään jäänyt, syliinsä aikoen kantaa hänet pois.
Mutta, todellakin, hän oli liian heikko, väsymyksestä ja tuskasta
uupunut. Hän horjui ja kaatui heti raskaan taakkansa kanssa. Kunpa
hän vaan huomaisi jonkun paarinkantajan! Hän katseli hurjin katsein
ympärilleen ja viittoi pakenevia luokseen, — mutta kukaan ei
vastannut, ei ketään tullut. Nyt kokosi hän viimeiset voimansa,
tarttui jälleen Jeaniin, ja onnistui pääsemään noin kolmekymmentä
askelta eteenpäin, — silloin räjähti kranaatti; — hän luuli että kaikki
olisi lopussa, ja kaatui suruissaan kumppaninsa ruumiin viereen.

Hitaasti ja varovasti koetti hän nousta, selvittyään ensi

säikähdyksestään. Hän tutki itseään ja tuli siihen vakuutukseen, ettei
ollut saanut mitään vammaa. Mutta minkätähden ei hän sitte
paennut? Olihan vielä aikaa, — parilla hyppäyksellä ennättäisi hän
muurin luo, — ja niin olisi hän pelastettu. Tuska valtasi hänet
uudestaan. Hän aikoi jo lähteä, mutta tunne, valtaavampi kuin pelko,
pidätti hänet. Ei — oli mahdotonta jättää Jeania! Hänen
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookname.com