Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu
Perustettu 2011
Tyyppi Julkinen
Dekaani Jouko Lampinen
Henkilökunta 1 100
Opiskelijoita 2 900
Jatko-opiskelijoita 1 000
Sijainti Espoo, Suomi
Kampus Otaniemi
Sivusto http://sci.aalto.fi/

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu (Aalto SCI; ruots. Aalto-universitetets högskola för teknikvetenskaper, engl. Aalto University School of Science) on yksi vuoden 2011 alussa toimintansa aloittaneista Aalto-yliopiston korkeakouluista, jotka muodostuivat Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun jakautuessa neljään osaan. Perustieteiden korkeakoulu on suurin Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta ja sen toiminta painottuu vahvasti korkeatasoiseen ja vaikuttavaan tutkimukseen. Tutkimuksen korkeasta laadusta kertoo korkeakoulun useat Suomen Akatemian valitsemat huippuyksiköt ja akatemiaprofessorit.[1] Suomalaisen kilpaillun tutkimusrahoituksen lisäksi korkeakoulun tutkijat ovat saaneet huomattavan paljon rahoitusta Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC).[2] Perustieteiden korkeakoulussa voi opiskella tietotekniikan, tuotantotalouden, teknillisen fysiikan ja matematiikan ja informaatioverkostojen koulutusohjelmissa.

Opetus ja tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustieteiden korkeakoulussa opiskeluun on monipuoliset valinnanmahdollisuudet informaatioverkostoista teknilliseen fysiikkaan. Tarjolla on viisi suomenkielistä kandidaattiohjelman hakukohdetta, kaksi englanninkielistä kandidaattiohjelman hakukohdetta sekä 17 englanninkielistä DI-ohjelmaa, joista viisi sisältää mahdollisuuden suorittaa kaksoistutkinto ulkomaisen partneriyliopiston kanssa.[3] Yli 40 prosenttia Aalto-yliopiston tohtoreista valmistuu Perustieteiden korkeakoulusta, jonka tohtorikoulutusohjelma sisältää kaikkiaan 9 koulutusaluetta.[4]. Vuonna 2013 korkeakoulusta valmistui 241 diplomi-insinööriä ja 91 tohtoria. Perustieteiden korkeakoulu vastaa Aalto-yliopiston yhteisestä perusopetuksesta matematiikassa, fysiikassa, tietotekniikassa ja tuotantotaloudessa.

Perustieteiden korkeakoulun laaja-alainen tutkimus painottuu laskentaan ja mallinnukseen, materiaalifysiikkaan, energiatieteisiin, ohjelmisto- ja mediatekniikkaan, tekniikkaan perustuvaan liiketalouteen ja yrittäjyyteen, aivotutkimukseen ja kuvantamistekniikkaan. Korkeakoulun tutkimus tehdään laitoksilla ja niiden tutkimusryhmissä. Perustieteiden korkeakoulu kehittää ja ylläpitää neljää tärkeää, yhteisessä käytössä olevaa tutkimusympäristöä. Näistä Nanomikroskopiakeskus, (NMC) ja Kryo-halli ovat saaneet kansallisen infrastruktuurin aseman. Aivo- ja neurotieteiden tutkimusympäristöt ovat AMI-keskus sekä MEG-laboratorio. Korkeatasoinen Science-IT-verkosto vastaa tietojenkäsittely-ympäristön kehittämisestä laskennallisen tieteen tarpeisiin.

Strategiset aloitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeakoulu käynnisti vuoden 2012 alussa neljä strategista aloitetta: Aalto Science Institute (AScI),[5] Aalto University Energy Science Initiative (ESCI),[6] Aalto Ventures Program (AVP)[7] ja Aalto Brain Centre (ABC)[8], joiden tavoitteena on edistää monitieteisyyttä ja kansainvälistymistä Aalto-yliopistossa.

Vuonna 2015 perustettiin Centre for Quantum Engineering (CQE), jonka tarkoitus on edistää kvanttitiedettä.[9]

Laitokset ja muut yksiköt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustieteiden korkeakoulussa toimii viisi laitosta:[10]

Muut yksiköt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • O.V. Lounasmaa -laboratorio
  • Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT
  • EIT ICT Labs
  1. Korkeatasoista tutkimusta 26.8.2015. Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu. Viitattu 25.1.2016.
  2. Euroopan tutkimusneuvoston rahoittamat hankkeet 5.1.2016. Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu. Viitattu 25.1.2016.
  3. Tutustu Perustieteiden korkeakoulun tekniikan opiskeluvaihtoehtoihin | Aalto-yliopisto www.aalto.fi. Viitattu 8.10.2022.
  4. Perustieteiden tohtoriohjelma 14.1.2016. Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu. Arkistoitu 31.1.2016. Viitattu 25.1.2016.
  5. AScI - Aalto Science Institute Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu. Viitattu 25.1.2016.
  6. Aalto University Energy Science Initiative 20.1.2016. Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  7. Aalto Ventures Program Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu. Viitattu 25.1.2016. (englanniksi)
  8. Aalto Brain Centre Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu. Viitattu 25.1.2016.
  9. Aalto Centre for Quantum Engineering, CQE Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu. Viitattu 25.1.2016.
  10. Perustieteiden korkeakoulun laitokset Aalto-yliopisto, aalto.fi. Viitattu 17.9.2024. (suomeksi)
  11. Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos Aalto-yliopisto, aalto.fi. Viitattu 17.9.2024. (suomeksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]