Aarno Raninen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aarno Raninen
Aarno Raninen 1977.
Aarno Raninen 1977.
Henkilötiedot
Syntynyt27. huhtikuuta 1944
Kuollut3. syyskuuta 2014 (70 vuotta)
Ammatti kapellimestari
säveltäjä
sovittaja
laulaja
Muusikko
Aktiivisena 1958–2014
Tyylilajit iskelmä, jazz, rock
Soittimet piano, kosketinsoittimet

Aarno Erik Raninen (27. huhtikuuta 1944 Kuhmoinen – 3. syyskuuta 2014 Tuusula[1]) oli suomalainen kapellimestari, säveltäjä, sovittaja, laulaja ja kosketinsoittaja.[2]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heikki Sarmanto, Carola ja Aarno Raninen vuonna 1971 ravintolaesityksessä Aaverahastelu.

Raninen vietti pääosan lapsuudestaan ja nuoruudessaan Kotkassa, jossa hän tutustui sikäläisiin tunnettuihin kevyen musiikin nimiin, kuten Juha Vainioon, Reijo Taniin ja Pertti Metsärinteeseen. Hän tähtäsi musiikkiuralle jo varhain ja opiskeli muun muassa pianon ja harmonikan soittoa.[2] Hän aloitti uransa keikkamuusikkona jo 14-vuotiaana.[3] Raninen keikkaili mm. Onni Gideonin yhtyeessä sekä Smokings-yhtyeessä. [4]

Raninen muutti Helsinkiin vuonna 1966, jolloin Toivo Kärki kiinnitti hänet heti Finnlevyn levytyskapellimestariksi ja sovittajaksi.[5] Jouduttuaan erimielisyyksiin Kärjen kanssa Raninen siirtyi jo seuraavana vuonna Johan Vikstedtin johtamaan Discophon-levy-yhtiöön, jossa hän alkoi työskennellä Carolan ja vahvassa nousussa olleen Seija Simolan kanssa.[6] Raninen osallistui laulajana vuoden 1968 Eurovision laulukilpailun karsintaan Rauno Lehtisen kappaleella ”On hetki”. Lontoossa pidettyyn kilpailuun lähetettiin Esko Linnavallin säveltämä, Juha Vainion sanoittama ja Kristina Hautalan esittämä kappale ”Kun kello käy”, joka ei menestynyt. Sittemmin säveltäjän, sovittajan ja kapellimestarin työt veivät Ranisen niin täysin, että laulaminen jäi miltei kokonaan.[2] Hän ehti kuitenkin laulaa levylle toistasataa kappaletta 1960- ja 1970-lukujen aikana.[7]

Ranisen tunnetuimpia sävellyksiä ovat muun muassa ”Näin on” (ensimmäisen Syksyn sävel -kilpailun voittaja[2]), ”Lapponia”, ”Huilumies” sekä joululaulu ”Tule joulu kultainen”.[2] Lisäksi hän sävelsi salanimellä George Romain televisiosarjojen ÄWPK – Älywapaa palokunta ja Soitinmenot laulut sekä Kymppitonnin tunnusmusiikin. Aarno Raninen sovitti muun muassa Seija Simolan laulut ”Kun aika on”, ”Maritza”, ”Rakkaus kasvoista kasvoihin” ja ”Sulle silmäni annan”. Raninen teki paljon yhteistyötä muiden muassa Lasse Mårtensonin, Spede Pasasen ja Pertti Reposen kanssa.[8]

Ranisen säveltämä ja Monica Aspelundin laulama ”Joiku” oli tammikuussa 1976 mukana Eurovision laulukilpailun Suomen karsinnassa, mutta ei päässyt varsinaiseen kilpailuun, jonne lähetettiin Fredi. Seuraavana vuonna Ranisen säveltämä ja jälleen Aspelundin laulama ”Lapponia” valittiin edustamaan Suomea Lontooseen. Kappale sijoittui kymmenenneksi saatuaan 51 pistettä. Vuonna 1978 Raninen ja Aspelund saivat Rostockin iskelmäfestivaaleilla ensimmäisen palkinnon kappaleella ”Kultaa, hopeaa”.[9] Vuonna 1989 Aarno Raninen soitti kinourkuja ja viihdepianoa Miljoonasateen albumilla Vain nopeat elävät. Samana vuonna Raninen oli mukana myös Miljoonasateen joulusinglellä Kyyneleitä joulupuurossa Hammondin soittajana ja a-puolen laulun säveltäjänä.

Raniselle myönnettiin täysimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2005.[8]


Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aarno Raninen oli naimisissa kahdesti. Hänellä oli kolme lasta.[8][10]

Raninen oli yksi matkustajista, joka oli kokemassa 30. syyskuuta 1978 tapahtunutta Oulun lentokonekaappausta.[11][12]

Raninen kuoli syyskuussa 2014 kotonaan Tuusulan Jokelassa sattuneessa tulipalossa, joka syttyi tupakoinnista sohvalla.[1][13][14][15] Ranisen hauta on Nastolan hautausmaalla.[16]

Salanimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jouni Pohjola
  • George Romain
  • Savinainen[17]

Laajempia teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvamusiikkia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Muusikko Aarno Raninen on kuollut Yle Uutiset. 3.9.2014. Yle. Viitattu 3.9.2014.
  2. ↑ a b c d e Bagh, Peter von – Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja, s. 458. Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7
  3. ↑ Aarno Raninen - Suomi-viihteen yksi Suurista (Arkistoitu – Internet Archive) Elvis ry. Viitattu 3.9.2014.
  4. ↑ Pomus - Pomus.net - Aarno Raninen pomus.net. Viitattu 8.8.2017.
  5. ↑ Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 586. Helsinki: Mediapinta, 2015.
  6. ↑ Kärki 2015, s. 605.
  7. ↑ Kärki 2015, s. 692.
  8. ↑ a b c Aarno Raninen kolme vuotta sitten: "Minulla ei ole muita tauteja kuin vauvakuume" Ilta-Sanomat. 3.9.2014.
  9. ↑ Von Bagh & Hakasalo, s. 459.
  10. ↑ Isoviita, Kikka: Arskan kauniit naiset. Seura 15/1994, s. 2–5. Yhtyneet Kuvalehdet.
  11. ↑ Hurja viesti Finnairin kapteenilta 1978: ”Meidät on...kaapattu” Uusi Suomi. 11.7.2010. Arkistoitu 14.7.2010. Viitattu 4.9.2014.
  12. ↑ Raninen oli mukana kaappauslennolla − "Hemmetisti jännitti" Ilta-Sanomat. 3.9.2014. Arkistoitu 4.9.2014. Viitattu 4.9.2014.
  13. ↑ Tupakointi syynä Ranisen talon paloon. Helsingin Sanomat 13.9.2014, s. A23.
  14. ↑ Säveltäjä Aarno Ranisen kuolemaan liittynyt tulipalo alkoi sohvalla tupakoinnista. Helsingin Sanomat 12.9.2014. (Internet Archive.)
  15. ↑ Aarno Ranisen surmanneen tulipalon syy selvisi Ilta-Sanomat. 12.9.2014. Arkistoitu 24.6.2015. Viitattu 16.4.2022.
  16. ↑ Aarno Ranisen viimeinen leposija VLS - Viimeiset leposijat. 17.9.2020. Viitattu 25.4.2023.
  17. ↑ Search result for composer Raninen Aarno www.aanitearkisto.fi. Arkistoitu 17.9.2011. Viitattu 24.5.2017.
  18. ↑ Laitinen, Kikka: Aarno Raninen, Pomus.net. Viitattu 3.9.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aarno_Raninen&oldid=22890037”