Asuntomessut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 2006 asuntomessujen aluetta Espoon Kauklahdessa.

Asuntomessut on asuntorakentamiseen ja -sisustamiseen keskittyvä vuosittainen tapahtuma, jonka järjestää Osuuskunta Suomen Asuntomessut vaihtuvan isäntäkunnan kanssa. Asuntomessujen tavoitteena on parantaa asumisen laatua ja asumistietoutta Suomessa. Asuntomessut pidetään eri vuosina eri puolilla Suomea. 2000-luvulla on järjestetty myös loma-asuntomessuja.

Suomen Asuntomessut vastaa markkinoinnista ja yleisöpalveluista, isäntäkunta kaavoituksesta ja kunnallistekniikasta ja rakennuttajat kohteiden toteutuksesta, rahoituksesta ja esittelystä.

Asuntomessujen idea tuli lakimies Kalevi Sassilta, joka esitti Suomen Asuntoliitolle asuntomessujen järjestämistä. Osuuskunta Suomen Asuntomessut perustettiin vuonna 1966 ja ensimmäiset asuntomessut järjestettiin Tuusulassa vuonna 1970.[1]


Espoon asuntomessut 2006

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2006 asuntomessujen erikoisuus, Kotilo-talo.

Vuoden 2006 asuntomessut järjestettiin Espoon Kauklahden kaupunginosassa 14. heinäkuuta – 13. elokuuta 2006. Esillä oli omakotitaloja, pari- ja rivitaloja, pienkerrostaloja, omistus- ja vuokra-asuntoja. Kaikkiaan näytteillä oli 58 asuntoa. Espoon asuntomessuilla kävi noin 174 000 maksanutta kävijää.[2]

Vielä vuosi talojen valmistumisen jälkeen osa Kauklahden asunnoista oli myymättä.[3] Asuntomessualueiden asunnot tekevät hitaammin kauppaa muuhun uudisrakentamiseen verrattuna. Syitä ovat yhdellä kerralla valmistuvien asuntojen suuri määrä, korkea hinta sekä syrjäinen sijainti.[4]

Hämeenlinnan asuntomessut 2007

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2007 Asuntomessut järjestettiin Hämeenlinnan Mäskälän kaupunginosan Harvoilanmäellä. Messualueella oli esillä yhteensä 54 esittelytaloa. Asuntoja oli yhteensä 112 kpl.[5]

Hämeenlinnan asuntomessut keskittyi tavallisten ihmisten asuntoihin. Syynä oli aikaisempien messujen saama kritiikki valtavan kokoisista ja erikoisista asunnoista.[3] Messujen erikoisuutena olivat 1960-luvulta tutut L-muotoiset atriumtalot. Ne on rakennettu katuun kiinni, mutta muoto suojaa sisäpihan katseilta.[6] Edellisen vuoden asuntomessujen rakennusyhtiö Skanska ja rakennettuja VVO jäivät pois vuoden 2007 messuilta.[4] Toisaalta tilalle saatiin talopakettien rakennuttajia.

Pohjaratkaisujen lisäksi asuntomessuilla oli nähtävillä myös rekka-autoilla erikoiskuljetuksena siirrettävä talo, joka voidaan tuoda rakennuttajan hiekkapedille koosta riippuen yhtenä tai kahtena kuljetuksena.

Vaasan asuntomessut 2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2008 asuntomessut järjestettiin Vaasan Suvilahdessa 11. heinäkuuta – 10. elokuuta 2008. Messuihin tutustui kuukauden aikana 140 675 kävijää. Julkisuudessa asuntomessut huomioitiin matalalämpöverkon ja onnistuneen täydennysrakentamisen ansioista.

Messualue rakennettiin rantavyöhykkeelle osana lähiön uudistushanketta. Yleistavoitteena oli rakentaa mittakaavaltaan ja rakennusmuodoiltaan monipuolinen asuinalue, joka sovitetaan yhteen osaksi Suvilahden 30 vuotta vanhaa lähiötä kolmen kilometrin päässä Vaasan keskustasta.

15 hehtaarin kokoiselle asuntomessualueelle rakennettiin noin 130 asuntoa lähes 500 asukkaalle. Alueelle tehtiin 20 omakotitaloa, 28 yhtiömuotoista pientaloa kuudelle tontille ja 3 kerrostaloa. Kahdessa kerrostalossa on niin omistus- kuin vuokra-asuntojakin.

Valkeakosken asuntomessut 2009

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2009 Asuntomessut järjestettiin Valkeakosken Lintulassa. Asuntomessualueelle rakennettiin 36 omakotitaloa ja kaksi rivitaloa. Talovalikoimaan kuului muun muassa laajennettava ja yksilöllinen ensiomakotitalo, TV-talo, avara lapsiperheen yksitasotalo ja passiivitalo. Mukana oli perinteisiä ja moderneja talomalleja, kahden ja yhden tason ratkaisuja, kivi- ja puutaloja. Lintulassa esiteltiin runsaasti kohtuukokoisia, -hintaisia ja nopeasti rakentuvia vaihtoehtoja. Pientalojen koot vaihtelivat alle sadan neliön puutaloista 400 neliön kivitaloihin.

Kuopion asuntomessut 2010

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 Asuntomessut järjestettiin Kuopion Saaristokaupungin asuinalueella, jota kutsutaan Lehtoniemen Helmeksi. Lehtoniemen Helmen messualueelle rakentui 34 omakotitaloa, yksi paritalo ja kaksi rivitaloa. Kaikki messutalot sijoittuvat aivan Saimaan vesistöön kuuluvan Kallaveden rantaan tai rannan välittömään läheisyyteen. Lähes kaikista messutaloista on järvinäkymä.

Kreivi-Talo Merilinna Kokkolan Asuntomessuilla kesäkuussa 2011.

Kokkolan asuntomessut 2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 Asuntomessut järjestettiin Kokkolassa. Messualueella on 30 omakotitaloa, joista kahdeksan omarantaista. Lisäksi alueella sijaitsee kaksi rivitaloa ja kolme kerrostaloa. Asuntojen kokonaismäärä alueella on yli 100, joista 40 kohdetta esiteltiin Asuntomessujen aikana.

Alue on muodoltaan pyöreä ja sen keskustaan muodostuu torialue, jonka ympärille sijoittuu korkeampi rakentaminen. Alue liittyy kiinteästi Suntinsuun vapaa-aika-alueeseen. Messualueella sijaitsee oma pienvenesatama.

Messualue sijaitsee meren rannalla noin kahden kilometrin päässä Kokkolan kaupungin ydinkeskustasta, Vanhansatamanlahden pohjukassa.

Tampereen asuntomessut 2012

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2012 Asuntomessut järjestettiin Tampereen Vuoreksessa. Asuntomessuilla esiteltiin modernia arkkitehtuuria, ekotehokkuutta, uusia teknologisia ratkaisuja sekä monimuotoista asumista luonnon ja palvelujen lähellä.

Tapahtumassa oli näytteillä 27 omakotitaloa sekä rivi-, pari- ja kerrostaloasuntoja. Edustettuina olivat niin omistus-, vuokra- kuin asumisoikeusasuminen. Lisäksi tapahtumassa esiteltiin kehitysvammaisten palvelukodin toimintaa. Kaikkiaan kohteita oli 39. Messualueella on sekä valmistaloja uusine malleineen että yksilöllisiä omakotitaloja.

Hyvinkään asuntomessut 2013

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2013 Asuntomessut järjestettiin Hyvinkään Kravunharjussa 12. heinäkuuta – 11. elokuuta 2013. Messualueelle rakennettiin 30 omakotitaloa.

Metsäkaltevan messualue sijaitsee 3,5 kilometrin päässä Hyvinkään keskustasta etelään, valtatie 25:n varrella. Alue sijoittuu loivasti laskevaan, auringonvalossa kylpevään rinteeseen. Metsäkaltevassa hiihtoladut ja metsäraitit alkavat kotikynnykseltä. Alueen maasto on hyvin vaihtelevaa, ja korkeuserojen ansiosta rinnepihoilta avautuu näyttäviä näköaloja luontoon.

Jyväskylän asuntomessualue rakenteilla kesäkuussa 2014 Äijälänrannassa. Vasemmalla messukohde, 13-kerroksinen tornitalo Maailmanpylväs.

Jyväskylän asuntomessut 2014

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2014 asuntomessut pidettiin Jyväskylän Äijälänrannassa 11. heinäkuuta – 10. elokuuta 2014. Messujen teemat nousivat alueen pitkästä puutarhaperinteestä ja Alvar Aallon tavasta yhdistää vanhaa ja uutta. Teema kiteytyi tunnukseen Kasvimaa ja kaupungin valot – Northern gardens & City lights.[7]

Messuilla vieraili runsaat 114 000 ihmistä.[8]

Asuntomessut Vantaalla 2015

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 Asuntomessut järjestettiin Vantaalla. Messualue sijaitsi vasta-avatun Kehäradan, Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n solmukohdassa Vantaan Kivistössä.[9] Messuilla vieraili heinä-elokuussa lähes 140 000 vierasta. Tapahtumaa kiiteltiin monipuoliseksi, sillä esillä oli monia uudenlaisia asumisratkaisuja, kuten puukerrostalo ja minikokoiset omakotitalot. Muutamat Loft-asunnot taas oli toteutettu niin, että huonejärjestystä on helppo muuttaa.[10]

Asuntomessut Seinäjoella 2016

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seinäjoella järjestettiin valtakunnalliset Asuntomessut 8. heinäkuuta – 7. elokuuta 2016. Messualue on rakennettu Kyrkösjärven itärannan ja Törnävän vanhan sairaala-alueen väliselle Pruukinranta-nimiselle alueelle. Messualueella on 35 pientaloa, joista yksi on paritalo ja yksi rivitalo. Lisäksi alueella on yksi puurakenteinen kerrostalo. Asukkaita näihin kaikkiin mahtuu noin 250.[11][12]

Asuntomessut Mikkelissä 2017

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2017 Asuntomessut pidettiin Mikkelissä 14. heinäkuuta – 13. elokuuta. Messualue sijaitsi Saimaan rannalla noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta etelään.[13]

Asuntomessut Porissa 2018

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2018 Asuntomessut pidettiin Porissa Karjarannan alueella 6. heinäkuuta – 5. elokuuta.[14]

Asuntomessut Kouvolassa 2019

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kouvolan asuntomessut järjestettiin Korian taajamassa Pioneeripuiston historiallisessa kasarmi-miljöössä, Kymen Pioneeripataljoonan entisellä varuskunta-alueella.[15][16]

Asuntomessut Tuusulassa 2020

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2020 asuntomessut järjestettiin Tuusulan Rykmentinpuistossa.

Asuntomessut Lohjalla 2021

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2021 Asuntomessut järjestettiin Lohjalla Hiidensalmen alueella Lohjanjärven rannalla 1,5 kilometriä kaupungin keskustasta.[17]

Asuntomessut Naantalissa 2022

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2022 Asuntomessut järjestettiin Naantalissa Luonnonmaan saarella noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta.[18]

Kuningattarenrannan eteläosaa toukokuussa 2023

Asuntomessut Loviisassa 2023

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2023 Asuntomessut järjestettiin Loviisan Kuningattarenrannassa 7. heinäkuuta – 6. elokuuta. Asuinalue on uusi ja sijaitsee vain kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Alueella on parikymmentä omakotitaloa, kaksi paritaloa, rivitalo sekä puurakenteinen kerrostalo. Monella tontilla on oma ranta, ja lähes kaikilla on merinäköala.[19] Messualueen pohjoisosassa on ekologinen viheralue, jonka viereisessä kaislikossa kulkee pitkospuureitti keskiosaan.[20] Uusi jalankulkusilta yhdistää messualueen vastakkaiseen rantaan ja vanhaankaupunkiin.[21] Osana messuja järjestettiin kelluva venenäyttely,[22] ja viralliset oheiskohteet olivat Strömforsin ruukki Ruotsinpyhtäällä[23] sekä Loviisan keskustassa sijaitseva Sibeliustalo.[24]

Seuraavat Asuntomessut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuntomessut Oulussa 2025

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2025 Asuntomessut järjestetään Oulun Hartaanselällä. Messualueesta rakennetaan kestävän kehityksen mukainen kaupunkiympäristö, joka edistää yhteisöllisyyden syntymistä.[25]

Asuntomessualueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turun asuntomessujen 1988 yleisöä.
Vuosi Paikka Kävijoitä Asuntoja Näyttelykohteita
1970 Tuusula (Lahela)[26] 85 000 66 39
1972 Kangasala 165 000 155 46
1974 Kerava 175 000 162 40
1975 Vaasa 46 000 170 29
1975 Pori 54 000 196 31
1975 Kokkola 28 000 89 14
1975 Hämeenlinna 104 000 130 25
1976 Oulu (Niittyaro) 88 000 205 51
1977 Mynämäki 121 000 40 26
1977 Vantaa (Varisto) 116 000 171 28
1978 Lahti 176 000 210 47
1979 Joutseno 122 000 51 30
1980 Kuopio 171 000 181 50
1981 Helsinki (Puu-Vallila) 21 000 30 6
1981 Helsinki (Torpparinmäki) 61 000 180 18
1982 Forssa 216 000 90 32
1983 Kuusankoski 121 000 43 28
1985 Jyväskylä 209 000 190 49
1986 Imatra 135 000 93 36
1987 Tornio 135 000 53 30
1988 Turku 232 000 182 54
1990 Tampere (Puu-Tammela) 96 30
1990 Tampere (Lapinniemi) 191 000 122 18
1991 Varkaus (Niittylä) 38 6
1991 Varkaus (Puurtila) 202 000 110 46
1992 Mäntsälä (Anttila) 175 000 52 40
1993 Lahti (Pajapelto) 50 17
1993 Lahti (Paavola) 62 000 340 39
1994 Pietarsaari (Ristikari) 157 000 69 35
1995 Joensuu (Marjala) 191 000 200 47
1996 Ylöjärvi 262 000 79 40
1997 Raisio (Kattelus) 205 000 170 59
1998 Rovaniemen mlk (Saarenkylä) 117 000 67 32
1999 Lappeenranta (Kanavansuu) 228 000 84 43
2000 Tuusula (Nummenharju) 271 000 127 55
2001 Kajaani (Onnela) 154 682 98 37
2002 Kotka (Hirssaari) 200 138 90 46
2003 Laukaa (Pellosniemi) 177 039 52 26
2004 Heinola (Tähtiniemi) 191 254 45 38
2005 Oulu (Toppilansaari) 121 110 160 49
2006 Espoo (Kauklahti) 174 509 263 58
2007 Hämeenlinna (Harvoilanmäki) 195 345 107 54
2008 Vaasa (Suvilahti) 140 837 130 47
2009 Valkeakoski (Lintula) 142 386 42 40
2010 Kuopio (Saaristokaupunki) 158 344 47 39
2011 Kokkola 127 570 41
2012 Tampere (Vuores) 145 510 185 39
2013 Hyvinkää (Metsäkalteva) 131 030 29 33
2014 Jyväskylä (Äijälänranta) 114 941 89 44
2015 Vantaa (Kivistö) 138 756 359 41
2016 Seinäjoki (Pruukinranta) 130 661 43lähde?
2017 Mikkeli (Kirkonvarkaus) 134 497
2018 Pori (Karjaranta) 119 703
2019 Kouvola (Pioneeripuisto, Koria) 114 156
2020 Tuusula (Rykmentinpuisto) 68 442
2021 Lohja (Hiidensalmi) 81 554
2022 Naantali 116 000
2023 Loviisa (Kuningattarenranta)
2024 – (alun perin piti olla Keravalla kivisillan alueella)
2025 Oulu (Hartaanselkä)
2026 Lempäälä (Saikka)
2027 Riihimäki peruttu[27]
Lähde 1970–2015: Suomen Asuntomessujen virallinen verkkosivusto[28]
Lähde 2016–2020 (kävijämäärät): vanha.asuntomessut.fi[29]

Loma-asuntomessut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Paikka Kävijoitä Asuntoja Näyttelykohteita
2000 Ähtäri (Moksunniemi) 57 000 26 26
2001 Jämsä (Himos) 32 000 59 34
2002 Savonlinna (Pihlajaniemi) 38 123 29 29
2003 Kuru (Paappasenniemi) 63 175 20
2004 Hartola 55 302 30
2005 Parainen (Sandviken) 55 012 23+19 42
2006 Lieksa (Koli) 38 021 23 24
2008 Pori (Reposaari) 65 363 30
2011 Mäntyharju (Pyhäkoski) 53 698 30 22
2012 Lappeenranta (Rauha) 30 402 19
2014 Kalajoki (Hiekkasärkät) 40 561 28
Lähde: Suomen Asuntomessujen virallinen verkkosivusto[30]

Muut asuntonäyttelyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2006 ja 2008 järjestettiin Töysän Tuurissa Koti Sinulle -pientalonäyttely teemalla "tavallisia asuntoja tavallisille ihmisille".[31] Ensimmäisenä vuonna näyttelyssä vieraili 30 000 kävijää. Asuntomessuja suunniteltiin järjestettäväksi Tuurissa myös vuonna 2009, mutta tuo hanke ei lopulta toteutunut.[32] Näyttelyt eivät olleet Osuuskunta Suomen Asuntomessujen järjestämiä.

  1. Kuoppamäki, Erkki & Lehtovuori, Olli: Lakimies keksi idean asuntomessuista. Helsingin Sanomat, 9.1.2013, s. C11.
  2. http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;18678;22294 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b Asuntomessut avautuvat perjantaina YLE Uutiset. Viitattu 13. heinäkuuta 2007.
  4. a b Minni-Riikka Karttunen, Emmi Sjöholm: Asuntomessualueiden uudisasunnot menevät kaupaksi muita alueita heikommin Helsingin Sanomat. Viitattu 13. heinäkuuta 2007.
  5. http://www.hameenlinna.fi/asuntomessut/index2.php?m=1&id=199 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Marja Salmela: Atriumtalot palasivat takaisin Hämeenlinnan asuntomessuilla Helsingin Sanomat. Viitattu 13. heinäkuuta 2007.
  7. Asuntomessut Jyväskylässä 11.7.–10.8.2014 Asuntomessut ry.. Arkistoitu 16.10.2013. Viitattu 16.10.2013.
  8. Koivuranta, Esa: Asuntomessuilla vieraili 114 000 kävijää – Suomen Asuntomessut: Helteet verottivat kävijämääriä Yle Uutiset. 10.8.2014. Viitattu 10.8.2014.
  9. http://www.asuntomessut.fi/vantaa-2015/vantaan-asuntomessualue (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ”Vuoden trendejä ja ilmiöitä”, Mitä-Missä-Milloin. Kansalaisen vuosikirja 2016, s. 9–10. Helsinki: Otava, 2015. ISBN 978-951-1-29133-6
  11. http://www.asuntomessut.fi/seinajoki-2016 (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Seinäjoen asuntomessut alkavat perjantaina - tältä alue näyttää iltalehti.fi. Viitattu 12.7.2016. fi-FI
  13. Mikkeli Osuuskunta Suomen Asuntomessut. Arkistoitu 15.7.2019. Viitattu 15.7.2019.
  14. Porin asuntomessut 2018 – kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää messuista Meillä kotona. Viitattu 15.7.2019.
  15. Kouvola sai vuoden 2019 Asuntomessut - Asuntomessut Asuntomessut. Arkistoitu 26.3.2016. Viitattu 2.6.2016. fi-FI
  16. Kouvola.fi - Asuntomessut Kouvolassa 2019 www.kouvola.fi. Viitattu 2.6.2016.
  17. Vuoden 2021 asuntomessukaupunki on Lohja - Asuntomessut Asuntomessut. Arkistoitu 11.2.2018. Viitattu 24.7.2017.
  18. Naantali sai vuoden 2022 Asuntomessut - Asuntomessut Asuntomessut. Arkistoitu 23.5.2018. Viitattu 31.5.2018.
  19. Asuntomessut järjestetään Loviisassa ... Loviisan kaupunki. Viitattu 03.11.2021.
  20. Asuntomessuilla Loviisassa meri on yhteinen asia STT Info. Viitattu 27.01.2023.
  21. Sopimus allekirjoitettu – Kruununsillan rakentaminen Loviisanlahden yli etenee suunnitellusti Itäväylä. Viitattu 27.01.2023.
  22. Vene- ja vapaa-ajannäyttely on osa Asuntomessujen elämystä Loviisassa STT Info. Viitattu 26.04.2023.
  23. Strömforsin ruukista Asuntomessujen virallinen oheiskohde STT Info. Viitattu 27.01.2023.
  24. Jean Sibeliuksen nuoruusvuosien turvasatama Sibeliustalo on Asuntomessujen oheiskohde Loviisassa Loviisan Sanomat. Viitattu 15.03.2023.
  25. Oulu 2025 Osuuskunta Suomen Asuntomessut. Viitattu 16.03.2023.
  26. Priima / Hilkka Nevala: Muistatko, kun rakennettiin tasakattoisia taloja? 27.03.2008. Yleisradio. Arkistoitu 17.10.2013. Viitattu 8.3.2013.
  27. Jo toiset asuntomessut on peruttu www.iltalehti.fi. Viitattu 28.6.2024.
  28. Asuntomessujen Kävijämäärät 1970–2015 Osuuskunta Suomen asuntomessut. Arkistoitu 13.7.2016. Viitattu 13.7.2016.
  29. Rakentaja.fi: Tuusula_tutkimus Osuuskunta Suomen asuntomessut. Viitattu 26.10.2021.
  30. Loma-asuntomessujen kävijämäärät Osuuskunta Suomen asuntomessut. Arkistoitu 13.7.2016. Viitattu 13.7.2016.
  31. Tontteja Koti Sinulle -näyttelyalueilla Tuurissa! Töysän kunta. Arkistoitu 30.4.2013. Viitattu 8.3.2013.
  32. Anssi Orrenmaa: Tuurin asuntonäyttely jäi 30000 kävijään 17.08.2006. Rakennuslehti. Arkistoitu 17.10.2013. Viitattu 8.3.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]