Loppuasukas on suomalaisen rap-artisti Asan neljäs albumi, joka julkaistiin Roihis Musika -merkillä 16. huhtikuuta 2008.

Loppuasukas
Asa
Studioalbumin Loppuasukas kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  2007–2008
 Julkaistu 16. huhtikuuta 2008 (CD) 2008 (LP)
 Tuottaja(t) Jätkäjätkät
 Tyylilaji rap
 Kesto 48.47
 Levy-yhtiö Roihis Musika
Listasijoitukset

Suomi Suomen virallinen lista: 4.[1]

Asan muut julkaisut
Foetida-Pro Promo
2007
Loppuasukas
2008
Via Karelia
2009

Taustaa

muokkaa

Levyllä soittaa ensimmäistä kertaa Asan kanssa keikkaillutkin Jätkäjätkät-yhtye. Albumi debytoi Suomen virallisen albumilistan neljännellä sijalla viikolla 17/2008 ja pysyi listalla yhteensä 7 viikkoa.[1]

Loppuasukas-levylle myönnettiin marraskuussa 2008 vuoden Teosto-palkinto ja se voitti vuoden 2009 Emma-gaalan ”Vuoden hiphop-, dance- tai R&B-albumi” -palkinnon.[2][3][4] Asa kertoi Via Karelia -levyn julkaisun jälkeen radiokanava YleX:n haastattelussa 8. kesäkuuta 2009, että Loppuasukas-levy lähetettiin Teostopalkinnon voiton jälkeen kaikille kansanedustajille.[5]

Kappaleet

muokkaa
  1. Alkusoitto (2:47)
  2. Kanttarilla Kantarelli (3:55)
  3. Persepolis (4:53)
    • pohjat: Sacharius Sakke & Kasio Rantala
    • basso: Kari Hulkkonen
    • trumpetti: Kalevi Louhivuori
    • perkussiot: Rasmus Pailos
    • sisältää samplen Boban Markovic Orkestran kappaleesta "Otpisani", käytetty Piranha Recordsin luvalla
  4. Sanat ei tehnyt tätä laulua (4:24)
    • pohjat: Rasmus Pailos ja Joska Josafat
    • haitari: Kasio Rantala
    • viulu: Hermanni Yli-Tepsa
    • souzafoni: Erno Haukkala
    • bouzuki & kitara: Joska Josafat
    • perkussiot ja melodica: Rasmus Pailos
  5. Leipä lukkojen takana (mukana Puppa J) (4:32)
    • pohjat: Puppa J ja Kasio Rantala
    • basso: Kari Hulkkonen
    • bouzuki: Joska Josafat
    • viulu: Hermanni Yli-Tepsa
    • souzafoni: Erno Haukkala
    • perkussiot: Rasmus Pailos
    • haitari: Kasio Rantala
    • maniska: Puppa J
  6. Alkuasukas (mukana J. K. Ihalainen) (3:22)
    • pohjat: Rasmus Pailos
    • kurkkulaulu ja igili: Imre Peemot
  7. Loppuasukas (4:41)
    • pohjat: Joska Josafat & Kasio Rantala
    • basso: Kari Hulkkonen
    • nai huilu: Kai Olander
    • turkkilainen klarinetti: John Millar
    • pasuuna: Erno Haukkala
    • bouzuki & santur: Joska Josafat
    • perkussiot & lisäohjelmointi: Rasmus Pailos
  8. Gaso Grande Finale (mukana Marjo Leinonen) (3:21)
    • pohjat: Juan
    • lisäohjelmointi: Kasio Rantala
    • basso: Kari Hulkkonen
    • trumpetti: Kalevi Louhivuori
    • perkussiot: Rasmus Pailos
  9. Puuton oksa (mukana Joska Josafat) (3:41)
    • pohjat: Kasio Rantala
    • rummut: Jocke Bachman
    • perkussiot: Rasmus Pailos
    • viulu: Hermanni Yli-Tepsa
    • haitari: Hanna Yli-Tepsa
    • maniska & akustinen basso: Arttu Tolonen
    • taputus: Kasio Rantala ja Ville Väätäinen
    • ääni: Olga Yli-Tepsa
  10. Davidism (4:56)
    • pohjat: Rasmus Pailos
    • pasuuna: Erno Haukkala
    • haitari: Kasio Rantala
    • inarisaame käännös: Amoc
    • sisältää samplen Mordvalaiselta Koivu kourolta
  11. Alas virtaa Ararat (5:01)
    • pohjat: Samuli Karjalainen, Eero Grundström & Kasio Rantala
    • jouhiviulu: Kirsi Vinkki
    • akustinen basso & maniska: Arttu Tolonen
    • perkussiot: Rasmus Pailos
  12. Runoilijanarsissi (3:19)
    • pohjat: Samuli Karjalainen ja Eero Grundström
    • ohjelmointi: Kasio Rantala
    • basso: Kari Hulkkonen
    • jouhiviulu: Kirsi Vinkki

Muu työ

muokkaa
  • Kasio Rantala – vastaava tuottaja, äänittäjä
  • Jätkäjätkät – vastaava tuottaja
  • Rasmus Pailos – äänittäjä
  • Puke Kataja – miksaaja
  • Svante Forsbäck – masteroija (Chartmakers)
  • Henriikka Kivelä – kansitaide

Arvostelut

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Asa - Loppuasukas Musiikkituottajat ry.
  2. Teosto palkitsi räppäri Asan Loppuasukas-levyn 40 000 eurolla HS.fi. 26.11.2008. Arkistoitu 26.8.2009. Viitattu 26.11.2008.
  3. 40 000 euron Teosto-palkinto Asan Loppuasukas-levyn teoksille teosto.fi. 26.11.2008. Arkistoitu 2.12.2008. Viitattu 26.11.2008.
  4. Vuoden hiphop-/, dance-/, R&B-albumi Emma gaala 2009. Arkistoitu 5.7.2009. Viitattu 15.3.2009.
  5. Viikon albumi -haastattelussa Asa YleX. Viitattu 12.6.2009.
  6. Nyt.fi
  7. Rumba
  8. Soundi

Kirjallisuutta

muokkaa
pFad - Phonifier reborn

Pfad - The Proxy pFad of © 2024 Garber Painting. All rights reserved.

Note: This service is not intended for secure transactions such as banking, social media, email, or purchasing. Use at your own risk. We assume no liability whatsoever for broken pages.


Alternative Proxies:

Alternative Proxy

pFad Proxy

pFad v3 Proxy

pFad v4 Proxy