Elokuvaohjaaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Intialainen elokuvaohjaaja Sreevallabhan.

Elokuvaohjaaja on luovan alan henkilö, joka toteuttaa elokuvan idean (kirjan, näytelmän, artikkelin tms. pohjalta tai omasta mielikuvituksesta) ja johtaa elokuvan valmistumista elokuvatuotannossa. Elokuvaohjaaja on hyvin merkittävässä asemassa elokuvan kerronnallisen kokonaisuuden ja tunnelman aikaansaamisessa. Elokuvaohjaajan olennaisimpiin tehtäviin kuuluu näyttelijöiden henkilöohjaus, kohtauksien suunnitteleminen ja kuvasommittelu elokuvakäsikirjoitusta noudattaen. Elokuvaohjaaja työskentelee tiiviisti muiden tuotantoryhmän henkilöiden kanssa, kuten tuottajan, käsikirjoittajan, pääkuvaajan ja leikkaajan kanssa. Elokuvaohjaajalla on myös tuotannollinen vastuu elokuvasta, ja hän voi myös itse leikata elokuvansa. Elokuvaohjaajan palkkaa tuottaja, joka on vastuussa elokuvatuotannon käynnistämisestä ja päättämisestä.

Kuuluisia elokuvaohjaajia ovat muiden muassa Alfred Hitchcock, Stanley Kubrick, George Lucas, Steven Spielberg, James Cameron, Martin Scorsese, Roland Emmerich, Tim Burton, Peter Jackson, Quentin Tarantino, Greta Gerwig ja Christopher Nolan.

Maineikkaita suomalaisia elokuvaohjaajia ovat esimerkiksi Johanna Vuoksenmaa, Aki Kaurismäki, Auli Mantila, Renny Harlin, Selma Vilhunen, Jukka-Pekka Valkeapää, Alli Haapasalo ja Juho Kuosmanen.

Elokuvaohjaajan tehtävät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvan työryhmä: (vasemmalta) ohjaaja, apulaisohjaaja, kuvaaja ja äänitarkkailija.

Elokuvaohjaajan hoitamia tehtäviä ovat esimerkiksi:

  • Työryhmän ohjaaminen.
  • Elokuvan taiteellisen yleisilmeen määrittely.
  • Sisällön ja juonenkulun ohjaaminen.
  • Näyttelijöiden suoritusten ohjaaminen, millä tarkoitetaan niin haluttuihin paikkoihin asettamista kuin haluttujen eleiden esiinhoukuttelemista.
  • Kuvauspaikkojen järjestäminen sekä valinta.
  • Teknisten seikkojen kuten kameroiden sijainnin, valaistuksen, ajoituksen ja ääniraidan sisällön hallinta.
  • Harjoitusten järjestäminen näyttelijöille ja muusta taustatyöstä vastaaminen.

Käytännössä ohjaaja siirtää usein osan vastuustaan kuvausryhmän muille jäsenille. Ohjaaja voi esimerkiksi kuvailla haluamansa kohtauksen yleistunnelman ja jättää varsinaisen kuvauspaikan etsinnän tai valaistuksen järjestämisen alaistensa huoleksi.

Apulaisohjaaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ohjaaja (oikealla) antaa viime hetken ohjeita näyttelijöille ja työryhmälle elokuvan Sherlock Holmes: Tapaus silkkisukka kuvauksissa.
Pääartikkeli: Apulaisohjaaja

Apulaisohjaaja on varsinaisen ohjaajan ”oikea käsi”, jonka vastuualueita ovat muun muassa:

  • Tuotannon pitäminen käynnissä.
  • Avustajien oikean määrän laskeminen ja palkkaaminen.
  • Aikataulun laatiminen, sekä siitä ja mahdollisista muutoksista informointi ohjaajalle.
  • Kuvauksen aikana tapahtuvan avustajien taustatoiminnan ohjaaminen.
  • Ihmisistä ja tavaroista huolehtiminen (kaikki oikeassa paikassa oikeaan aikaan).

Apulaisohjaaja on useimmiten henkilö joka huutaa ennen ottoa ”hiljaisuus!” ja käskee kameraoperaattoria käynnistämään kameran.[1]

Suomessa elokuvaohjaajaksi voi valmistua Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa. Myös ammattikorkeakouluissa voi suorittaa medianomin tutkinnon.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Klenner, Robert: Directing Screen Performances. Bloomsbury Academic, 2019. ISBN 9781350096363.
  • Wexman, Virginia Wright
 ym. (toim.): Directing : Behind the Silver Screen : A Modern History of Filmmaking. 
London : I.B. Tauris, 2017. ISBN 978-1-78831-038-3.