Hollolan Hirvi
Hollolan Hirvi on Hollolan Kankaantaassa Vainion kyläryhmässä toimiva maatilaravintola ja pienpanimo kantatie 54:n alkupään lähellä. Se on saanut nimensä kunnan vaakunan mukaan, joka perustuu Hollolan keskiaikaisen kivikirkon asehuoneen ja kirkkosalin välisen oven yläosaan kuvattuun Hubertuksen legendaan.
Panimon keittoastian tilavuus on 300 litraa ja oluenpaneminen suoritetaan käsityönä ilman automatiikkaa. Maltaan tuottaa pääasiassa Lahden Polttimo. Hollolan Hirvi on ainoa kivisahdin kaupallinen tuottaja.[1] . Muita laatuja ovat luomuohramaltaista tehty vaalea PeuraPils, karamellimaltaasta ja savumaltaasta tehty suodattamaton pintahiivaolut Tumma Hirviolut ja vehnä-, ohra- ja ruismaltaista sekä mallastamattomasta kaurasta valmistettu PunaHirvi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Juomanlaskija 5/2000: Kivisahti voitti Amerikassa 27. marraskuuta 2000.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyliä ja paikkoja | |
---|---|
Luonto | |
Nähtävyyksiä ja tapahtumia | |
Liikenne | |
Muuta |