Joroisten vaakuna
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Joroisten kunnanvaakuna on saanut aiheensa Joroisten historiasta. Vaakunan häränpää viittaa kunnan asemaan 1800–luvulla maatalouden kehittämisessä. Joroisissa toimi meijeri- ja karjanhoitokoulu ja Itä-Suomen ensimmäinen karjanjalostusyhdistys. Kuulat muistuttavat pitäjän muinaisesta sijainnista rajan lähistöllä ja siellä käydyistä taisteluista.
Vaakunan on suunnitellut Olof Eriksson, ja se vahvistettiin käyttöön 12. kesäkuuta 1953. Vaakunan selitys on ”kultakentässä musta, punavaruksinen häränpää edestäpäin, saatteena kolme mustaa kuulaa, joista pään yläpuolella yksi ja kummallakin sivulla yksi”.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kunnallisvaakunat, s. 132. Suomen Kunnallisliitto, 1982. ISBN 951-773-085-3
- Historiallisia lähteitä Etelä-Savosta Etelä-Savon maakuntakirjasto. Arkistoitu 5.3.2007. Viitattu 21.3.2009.