Kouvolan vaakuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tammikuussa 2009 käyttöön otettu uusi Kouvolan vaakuna

Kouvolan vaakuna on Kouvolan kaupungin tunnus. Vaakunan on suunnitellut Tapani Talari ja se otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2009 Kouvolan yhdistyttyä Anjalankosken, Elimäen, Jaalan, Kuusankosken ja Valkealan kanssa.

Vaakunan heraldinen selitys kuuluu: "Mustalla kilvellä hopeinen aaltokoroinen tyviö ja kultainen liljapäinen, kuusipuolainen sideruusuke."[1] Ruusuke puolineen kuvaa kuuden yhdistyneen kunnan liittoa. Puolien päissä olevat liljat viittaavat Kymenlaakson maakunnan nimikkokasviin, keltakurjenmiekkaan, mustan ja hopean ollessa maakunnan perinteiset tunnusvärit. Vaakunan aaltokoroinen tyviö viittaa Kymijoen kaupunkiin.[2]

Kouvolan valtuuston ratkaisevassa äänestyksessä 1. joulukuuta 2008 vaakuna voitti vastaehdokkaansa niukasti 37–36, kun tyhjiä ääniä annettiin kaksi. Äänestyksissä puoluerajat menivät rikki joka puolella. Makukysymyksestä ei ollut tehty tiukkoja ryhmäpäätöksiä.[3]

Vanha vaakuna

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kouvolan vanha vaakuna vuosina 1952–2008

Kouvolan vanhan vaakunan on suunnitellut taiteilija Gustaf von Numers vuonna 1952 ja vuoden 2009 alussa se siirtyi kotiseutuvaakunaksi. Tunnuksen aiheena on Kouvolan maantieteellinen asema.

Vaakunan heraldinen selitys kuuluu: "Mustassa kentässä on hopeinen vinoristi, jossa on kaksi punaista, kaksilehtistä avainta ristissä."[4]

Vinoristikuvio kuvaa Kouvolan asemaa rautatieliikenteen risteyspaikkana sekä rautatieläisten että liikemiesten kotipaikkana. Punaiset avaimet kuvastavat Kouvolan avainasemaa sekä Pohjois-Kymenlaakson että Suomen tärkeänä risteysasemana. Musta ja hopea ovat Kymenlaakson perinteiset värit.

  1. Kouvolan kaupungin vaakuna EUROPEANA HERALDICA. Kansallisarkisto. Viitattu 21.10.2022.
  2. Valtuusto päättää Kouvolan vaakunasta tänään Kouvolan Sanomat. 1.12.2008. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 3.12.2008.
  3. Sairo, Laila: Valtuusto äänesti uudesta vaakunasta Kouvolan Sanomat. 2.12.2008. Viitattu 3.12.2008.[vanhentunut linkki]
  4. Kuvien tarkastelu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia astia.narc.fi. Viitattu 21.10.2022.
  5. käädyt; kaupunginjohtajan käädyt; arvomerkki Finna.fi. Kouvolan kaupunginmuseo. Viitattu 21.10.2022.