Maanmittaus
Maanmittaus tai maanmittaustekniikka tarkoittaa tekniikkaa, ammattia, toimintaa ja tiedettä, jossa määritetään mittausten avulla Maan pinnalla olevien kohteiden sijaintia, kokoa, muotoa ja ominaisuuksia. Maanmittaus on alana laaja, ja sen ammattilaiset työskentelevätkin mm. geodesian, geometrian, trigonometrian, regressioanalyysin, fysiikan, meteorologian, ohjelmoinnin, geomatiikan, paikkatiedon,lainsäädännön, maankäytön suunnittelun ja kiinteistötalouden parissa. Termi maanmittaus kuitenkin viittaa enemmän käytännön maanmittaustoimintaan, jonka tavoitteina ovat mm:
- kartanvalmistuksen tukeminen eri tarkoituksiin
- yhdyskuntasuunnittelun, muun muassa kaavoituksen ja infrastruktuurirakentamisen tukeminen
- maa- ja kiinteistörekisterien ylläpito
Maanmittausta suorittavana viranomaisena Suomessa on Maanmittauslaitos, jonka historia ulottuu vuoteen 1633. Lisäksi maanmittausta suorittavat kunnat ja kaupungit, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen kiinteistörekisterin pidon asemakaavoitetuilla alueillaan sekä alan yritykset. Maanmittausalan nykyisiä ammattinimikkeitä ovat muun muassa maanmittari ja kartoittaja.
Yleisiä maanmittausvälineitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eräitä yleisiä nykyaikana maanmittauksessa käytettäviä kojeita eli mittalaitteita ovat GNSS-vastaanotin, takymetri, vaaituskoje (ml. tarkkavaaituskoje) sekä laserkeilain.[1]
Näihin liittyviä lisätarvikkeita ovat mm. seuraavat:
- kartoitussauva (GNSS-vastaanotin)
- kolmijalka, prisma, tarratähys, pakkokeskistysalusta (takymetri)
- latta ja kolmijalka (vaaituskoje)
- kolmijalka, tähys, pallotähys (laserkeilain)
Maanmittausalan koulutus Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kartoittajaksi opiskellaan ammattikoulussa. Maanmittausalan perustutkinto kestää kolme vuotta, aikuisopiskelijoilla mahdollisesti vähemmänkin. Kartoittajaksi valmistuvat voivat päätyä niin toimisto, kuin ulkotöihinkin.
Suomessa kartoittajaksi voi valmistua seuraavista oppilaitoksista:
- Stadin ammatti- ja aikuisopisto, Helsinki
- Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna
- Ammattiopisto Riveria, Joensuu
- Lapin koulutuskeskus REDU, Rovaniemi
- Turun ammatti-instituutti, Turku[2]
Maanmittausalan insinööriksi opiskellaan ammattikorkeakoulussa. Maanmittaustekniikan insinööri (AMK) on nelivuotiseksi suunniteltu tutkinto, joka on mahdollista suorittaa myös nopeammalla aikataululla.
Maanmittausalan insinööriksi voi valmistua seuraavista oppilaitoksista:
- Metropolia ammattikorkeakoulu, Helsinki
- Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi
- Yrkeshögskolan Novia, Vaasa (ruotsinkielinen koulutusohjelma)[3]
Maanmittausalan diplomi-insinööriksi opiskellaan Aalto-yliopistossa. Koulutusohjelma sisältää nykyään suuntautumisvaihtoehtoina kiinteistötalouden, geoinformatiikan ja kestävät yhdyskunnat.[4]
Opiskelijayhdistykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maanmittausalan korkeakouluopiskelijoiden opiskelijayhdistyksiä ovat vuonna 2022 perustettu Gooni ry eli Metropolian maanmittarit[5] sekä vuonna 1901 perustettu Maanmittarikilta, eli Aalto-yliopiston maanmittausalan opiskelijoiden järjestö.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Miten maata mitataan? 15.6.2022. Maanmittauslaitos. Viitattu 19.4.2024.
- ↑ Opiskele maanmittaus- ja paikkatietoalaa Maanmittauslaitos. Viitattu 19.4.2024.
- ↑ Insinööri (AMK), maanmittaustekniikka Opintopolku. Viitattu 19.4.2024.
- ↑ a b Opinnot - Maanmittarikilta ry Maanmittarikilta. Viitattu 19.4.2024.
- ↑ Opiskelijayhdistykset - METKA Opiskelijakunta Metka. Viitattu 20.4.2024.