Merivahingonlaskija

Merivahingonlaskija on liikenne- ja viestintäministeriön alainen viranomainen, joka ratkoo merivakuutusasioita. Vanha virkanimitys on dispašööri. Kun haveri on tapahtunut, merivahingonlaskija arvioi vahingot ja vakuutuskorvaukset. Jos haverissa on useita osapuolia, hän arvioi, mikä osuus kullekin haveriosakkaalle tulee maksettavaksi yhteisessä haverissa kysymyksessä olevasta hankkeesta. Hänen lausuntonsa voidaan viedä oikeuden käsiteltäväksi, mutta ilman merivahingonlaskijan korvausselvitystä vene- ja muita merivahinkoasioita ei oikeudessa käsitellä.

Suomessa on vain yksi merivahingonlaskija. Tehtävät määritellään vuoden 1953 laissa, Laki merivahingonlaskijan korvausselvityksestä merivakuutusasioissa 10/53. Suomen merivahingonlaskijainstituutio käynnistyi kasvaneen kauppamerenkulun myötä 1851 keisari Nikolai I vahvistettua edellisenä vuonna kahden merivakuutusyhdistyksen säännöt ja määrättyä, että näitä varten oli perustettava yksi merivahingonlaskijan toimi.

Suomen merivahingonlaskija on ollut vuodesta 2015 lähtien dosentti Lauri Railas. Aiemmin tehtävässä ovat toimineet professori Hannu Honka 1997–2015, professori Esko Hoppu 1982–1997, professori Olof Riska 1965–1982, professori Arvo Sipilä virkaa tekevänä 1933–1935 ja vakinaisena 1936–1965, varatuomari Harald Hjelt virkaa tekevänä 1920–1925 ja vakinaisena 1925–1932, lehtori Karl Julius Hartman virkaa tekevänä 1895–1919, Karl Wilhelm Wikander 1895, filosofian maisteri Karl Lindeqvist 1869–1894 ja merenkulunopettaja Bror Ekelund 1851–1869. J. V. Snellman oli ensimmäinen merivahingonlaskijan toimen hakija Suomessa, mutta ei tullut valituksi.

Aiheesta muualla

• Tietoa merivahingonlaskijan arkistoaineistosta