Robert Montgomery

Robert Montgomeryn rintakuva, taiteilija Walter Runeberg, Runebergin kotimuseo.

Robert August Montgomery (29. kesäkuuta 1834 Kajaani – 3. elokuuta 1898 Helsinki) oli suomalainen oikeustieteilijä, professori, senaattori ja poliittinen vaikuttaja, joka toimi Suomen prokuraattorina vuosina 1882–1886 ja senaatin oikeusosaston varapuheenjohtajana vuosina 1896–1898. Ruotsinkielisten liberaalien johtomiehiin kuulunut Montgomery edusti politiikassa sekä Suomen ja Venäjän suhteissa oikeudellista näkökulmaa.

Elämä

Sukutausta

Robert Montgomery kuului ikivanhaan skotlantilaistaustaiseen Montgomeryn aatelissukuun, joka oli asettunut Ruotsiin 1600-luvulla ja jonka yksi haara merkittiin Suomen aateliin vuonna 1818. Hänen isänsä, lippujunkkari Edvard Montgomery oli yksi Suomen suuriruhtinaskuntaan Suomen sodan jälkeen jääneistä sukunsa jäsenistä ja toimi ensin Kajaanin ja sitten Eckerön postimestarina. Montgomeryn äiti oli Kajaanin kruununvoudin tytär Eva Lovisa Elfving. Ruotsiin asettunut sotahistorioitsija ja maaherra Gustaf Adolf Montgomery oli Robert Montgomeryn setä.

Akateeminen ura

Mongomery kävi Turun yläalkeiskoulua ja Turun lukiota, kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1852 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1858, maisteriksi 1860 sekä molempain oikeuksien kandidaatiksi 1863. Hän oli vuosina 1859–1860 Helsingin tyttökoulun opettajana, vuonna 1863 Turun hovioikeuden auskultanttina, vuosina 1863–1865 yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kuraattorina ja vuosina 1864–1867 Suomen Yhdyspankin keskuskonttorin johtajana. Tutkijanuraan valmistautunut Montgomery teki vuosina 1865–1866 opintomatkan Geneveen, Pariisiin, Lontooseen ja Edinburghiin sekä vuosina 1869–1870 Tukholmaan ja Saksaan. Hän väitteli vuonna 1869 molempain oikeuksien tohtoriksi väitöskirjalla, joka käsitteli luovuntaetua ja akordia ulkomaisen konkurssilainsäädännön mukaan. Seuraavana vuonna hän teki professorinväitöskirjan yhtiösopimuksesta vuoden 1734 lain mukaan ja sai nimityksen siviililainopin ja roomalaisen oikeuden professorinvirkaan, joka oli vapautunut vuonna 1867 senaattiin nimitetyltä J. Ph. Palménilta.

Montgomery oli professorina vuosina 1870–1882 ja samalla lainopillisen tiedekunnan dekaanina vuosina 1878–1882, mutta keskittyi lähinnä opetustyöhön. Vuoden 1880–1881 hän vietti virkavapaalla ulkomailla, lähinnä Pariisissa. Hän vaikutti myöhemminkin omalla alallaan osallistumalla kansainvälisiin tutkijakonferensseihin ja julkaisemalla teoksen Handbok i Finlands allmänna privaträtt kahdessa osassa vuosina 1889 ja 1895. Montgomery oli vuosina 1870–1876 Juridiska Föreningen i Finland -yhdistyksen sihteeri. Oikeustieteilijänä häntä on yleensä pidetty romanistisen suuntauksen edustajana.

Poliitikko

Montgomery oli opiskeluajoistaan alkaen ”dagbladisteina” tunnettujen ruotsinkielisten liberaalien tunnetuimpia edustajia ja vuonna 1880 yksi Liberaalisen puolueen ohjelman allekirjoittajista. Hän oli myös kielikysymyksessä vahvasti ruotsinmielinen. Montgomery osallistui aatelissäädyssä sukunsa edustajana säätyvaltiopäiville 1863–1864, 1867, 1872, 1877–1878, 1882, 1885, 1888, 1891, 1894 ja 1897. Hän oli vuosina 1868–1882 Suomen pankin pankkivaltuuston, vuosien 1877–1878 valtiopäivillä rahavaliokunnan sekä vuosien 1882, 1891 ja 1894 valtiopäivillä lakivaliokunnan puheenjohtaja. Vuoden 1882 valtiopäivillä hän oli myös varamaamarsalkka. Hän oli vuosina 1875–1878 ensimmäisen Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.

Montgomery oli Leo Mechelinin ystävä ja tuki merkittävästi tämän pyrkimyksiä Suomen oikeudellisen erillisaseman korostamisessa ja puolustamisessa. Montgomerylle oli tyypillistä poliittisten mielipiteittensä perustelu juridisilla argumenteilla. Varsinkin fennomaanien oli vaikea hyväksyä hänen näkemyksiään ja monet hänen valtiopäivillä tekemänsä esitykset eivät siksi saavuttaneet riittävää kannatusta. Hänen vuonna 1876 tekemänsä aloite markan siirtämisestä kultakantaan kuitenkin toteutui.

Montgomery oli 1885–1886 vankilayhdistyksen, 1886–1889 ritarihuonejohtokunnan, 1894–1895 Suomen Talousseuran ja 1895–1898 Siviilivirkakunnan leski- ja orpokassan johtokunnan puheenjohtaja.

Korkea virkamies

Suomen kenraalikuvernööri Fjodor Heiden päätti vuonna 1882 sitoa Suomen keskeisten puolueiden johtajat maan hallitukseen, joten liberaalien Mechelin ja Suomalaisen puolueen Y. S. Yrjö-Koskinen nimitettiin senaatin talousosastoon ja Montgomery prokuraattoriksi eli ylimmäksi lainvalvojaksi. Hän sai aikaan lainvalmistelukunnan perustamisen ehdottamalla sitä ratkaisuksi vuoden 1882 keisarillisessa käskykirjeessä esitettyyn vaatimukseen Suomen lakien kodifioinnista. Montgomery ehdotti samassa yhteydessä myös Suomen perustuslakien kodifiointia. Sitä toteuttamaan asetettiin myöhemmin niin sanottu Weissenbergin komitea, jonka työ johti suomalaisten ja venäläisten väliseen ristiriitaan. Montgomery ja muut ruotsinkieliset liberaalit pyrkivät politiikassa torjumaan epämieluisia esityksiä varsinkin vetoamalla juuri Suomen perustuslakeihin. Esimerkiksi Yrjö-Koskisen esitys suomen julistamisesta maan viralliseksi kieleksi torjuttiin vuonna 1882 Montgomeryn vedottua kiistanalaiseen laintulkintaan, jonka mukaan suomikin oli oikeudenkäymiskaaressa mainittu tuomioistuimissa kielletty vieras kieli. Montgomery erosi prokuraattorin virasta vuonna 1886 keisarin annettua käskykirjeen suomen ja ruotsin kielen käytöstä virastoissa.

Tämän jälkeen Montgomery toimi vuosina 1886–1887 Vaasan hovioikeuden presidenttinä ja vuosina 1887–1888 oikeusosaston senaattorina. Vuonna 1888 hänet nimettiin oikeusosaston edustajaksi Pietarissa toimineeseen Suomen asiain komiteaan. Tässä vaiheessa suomalaisten ja venäläisten näkemyserot Suomen oikeudellisesta asemasta olivat jo kriisiytymässä ja Venäjällä arvosteltiin voimakkaasti Suomen vuonna 1889 säädettyyn rikoslakiin sisältyneitä tulkintoja Suomen ja Venäjän suhteesta. Montgomery puolusti julkisuudessa suomalaista kantaa ja kirjoitti vastineen venäläisen Nikolai Tagantsevin Suomen rikoslakia kritisoineeseen artikkeliin. Keisari Aleksanteri III:n annettua manifestin lain voimaan tulon lykkäyksestä Montgomery pyysi jälleen eroa. Montgomery sai eron senaatista ja Suomen asiain komiteasta joulukuussa 1890, mikä enteili pian tapahtunutta koko komitean lakkauttamista. Rikoslakikriisi saatiin vielä soviteltua, kun Suomen säädyt hyväksyivät vuonna 1894 vapaaehtoisesti lakiin keisarin toivomat muutokset.

Suomen ja Venäjän suhteiden tilapäinen rauhoittuminen 1890-luvun puolivälissä mahdollisti Montgomeryn paluun virkauralle. Hän sai toukokuussa 1896 keisarillisen hovin hovimestarin arvonimen ja lokakuussa hänet nimitettiin kuolleen J. Ph. Palménin seuraajana senaatin oikeusosaston varapuheenjohtajaksi, mikä vastasi nykyistä korkeimman oikeuden presidenttiä. Montgomery toimi tässä virassa kuolemaansa asti. Hän kuoli leukemiaan vain muutamaa viikkoa ennen Nikolai Bobrikovin nimitystä Suomen kenraalikuvernööriksi.

Yksityiselämä

Montgomery oli vuodesta 1863 naimisissa Constance Vilhelmina Lundströmin (1842–1923) kanssa. Heidän ainoa lapsensa oli seuraavana vuonna syntynyt tytär, joka kuoli jo nelivuotiaana. Montgomeryn aatelissuvun suomalainen haara sammui mieslinjalta hänen kuollessaan.

Montgomery lomaili vuodesta 1878 omistamallaan Jullaksen tilalla Kuusistossa. Hän harrasti purjehdusta ja toimi vuosina 1870–1871 Nyländska jaktklubbenin sihteerinä ja vuosina 1871–1875 sen kommodorina.

Lähteet

Edeltäjä: Selim Ekbom

Keisarillisen Vaasan hovioikeuden presidentti 1886–1887

Seuraaja: Gustaf Wilhelm Råbergh