Siirry sisältöön

Sosso

Wikipediasta
Sosso
noin 1100–1235


Ghanan seuraajavaltiot vuoden 1200 tienoilla

Valtiomuoto monarkia
Pääkaupunki Sosso
Uskonnot animismi
Edeltäjä Ghanan kuningaskunta
Seuraaja Malin kuningaskunta

Sosso oli muinaista Ghanaa seurannut soninkevaltio nykyisen Malin alueella. Se syntyi 700-luvulla Kaniagan alueelle, joka käsittää Banamban, Koulikoron ja Nioron piirit.[1]

Ghanan heikennyttyä 1000-luvun lopulla sen entisestä vasallista Kaniagasta muodostui itsenäinen valtakunta. Sen pääkaupunki muutettiin Guessenesta lähellä sijaitsevaan Sossoon, josta koko valtakunta sai nimensä. Sosson tunnetuin hallitsija oli Sumanguru Kante 1200-luvun alussa. Hän valloitti Baganan ja Diagan ja alisti Diarran vasallikseen.[1]

Sumanguru oli animisti, ja Malin islamilaisessa perinteessä häntä kuvataan hyvin kielteisesti. Hän kävi sotaa Sundiata Keïtan johtamaa Malin valtakuntaa vastaan. Sundiata voitti Sumangurun Kirinan taistelussa ja valloitti sitten koko Sosson alueen.[1]

  1. a b c Imperato, Pascal James: Historical Dictionary of Mali, third edition, s. 209–210. Lanham & London: Scarecrow Press, 1996. ISBN 0-8108-3128-7
pFad - Phonifier reborn

Pfad - The Proxy pFad of © 2024 Garber Painting. All rights reserved.

Note: This service is not intended for secure transactions such as banking, social media, email, or purchasing. Use at your own risk. We assume no liability whatsoever for broken pages.


Alternative Proxies:

Alternative Proxy

pFad Proxy

pFad v3 Proxy

pFad v4 Proxy