Eremitaaši

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eremitaaši
Эрмитаж
Talvipalatsi Palatsinaukiolta päin.
Talvipalatsi Palatsinaukiolta päin.
Tyyppi taide- ja kulttuurihistorialinen museo
Sijainti Pietari
Perustettu 1764
Ylläpitäjä Venäjän federaatio
Johtaja Mihail Pjotrovski 1992–
Kotisivut hermitagemuseum.org
Koordinaatit 59°56′28″N, 30°18′50″E
Kartta
Eremitaaši

Eremitaaši (ven. Эрмитаж, Ermitaž) on Pietarissa Venäjällä sijaitseva maailman suurimpiin kuuluva taide- ja kulttuurihistoriallinen museo.

Eremitaaši koostuu viidestä yhteen liitetystä rakennuksesta – Talvipalatsista, Pienestä Eremitaašista, Vanhasta Eremitaašista, Uudesta Eremitaašista ja Eremitaašin teatterista. Rakennukset rakennettiin vuosien 1754–1851 välisenä aikana.

Eremitaašissa on taidetta kivikaudelta nykyaikaan. Kokoelmiin kuuluu yksi maailman rikkaimmista länsimaisen maalaustaiteen kokoelmista keskiajalta lähtien, mukaan lukien italialaisia renessanssimaalauksia, hollantilaisia, flaamilaisia ja ranskalaisia barokkimaalauksia sekä venäläistä ja aasialaista taidetta.

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiskäsitteenä eremitaaši (ransk. ermitage = suom. erakkomaja) on etenkin 1700-luvulla käytetty nimitys puistojen ja puutarhojen yhteyteen rakennetuista huvimajoista.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvipalatsi rakennettiin vuosina 1754–1762 arkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrellin piirustusten mukaan Pietari Suuren tyttärelle keisarinna Elisabetille. Keisariperheet käyttivät Talvipalatsia 150 vuoden ajan asuin- ja edustuspalatsina. Palatsin koristeellinen julkisivu on arkkitehti Rastrellin ajalta. Sisustusta on muutettu useita kertoja, esimerkiksi vuoden 1837 tulipalon jälkeen.[2]

Eremitaašiin alettiin kerätä taidetta vuonna 1764, kun suurlähettiläs, ruhtinas Vladimir Sergejevitš Dolgorukov sai Katariina Suurelta toimeksiannon ostaa Berliinistä taidekauppias Johann Ernst Gotzkowskyltä 225 taulua hollantilaisilta ja flaamilaisilta taiteilijoilta kuten Frans Hals, Dirk van Baburen, Hendrik van Balen vanhempi (n. 1573–1575 –1632), Rembrandt van Rijn, Jan Steen, Gerrit van Honthorst, Jacob Jordaens, Hendrik Goltzius, Peter Paul Rubens ja Antoon van Dyck, jotka oli aiemmin koottu Preussin kuningas Fredrik Suurelle. Tauluja varten rakennettiin vuosina 1764–1775 Pieni Eremitaaši, jonka keskeinen sali on Paviljonkisali. Pieneen Eremitaašiin hankittiin vuonna 1769 saksilaisen kreivi Heinrich von Brühlin jälkeläisiltä 600 taulun kokoelma sekä vuonna 1772 paroni Pierre Crozat'n 400 taulun kokoelma. Näihin kuuluivat muun muassa Rembrandtin, Peter Paul Rubensin, Antoon van Dyckin, Giambattista Pittonin, Claude Lorrainen, Antoine Watteaun ja Nicolas Poussinin kuuluisia töitä sekä Rafaelin Pyhä perhe, Tizianin Danae ja kultasade ja Pako Egyptistä sekä Giorgionen Juudit.[3][4][5]

1800-luvulla Eremitaašiin tuotiin uusia arkeologisia löytöjä ja muun muassa skyyttien kultaesineitä. Eremitaaši avattiin yleisölle vuonna 1863. Kokoelmiin ostettiin täydennöksiä vuoteen 1917 asti.[5]

Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n hallituskauden aikana ei ostettu vain kokoelmia, vaan myös yksittäisiä teoksia taiteilijoilta, joiden teoksia ei vielä ollut Eremitaašissa. Roomassa markiisi Vincenzo Giustinianin kokoelmasta ostettiin Caravaggion Luutunsoittaja ja Pieter de Hoochin Nainen ja palvelija ostettiin Louvren johtaja, taidevälittäjä Dominique Vivant-Denonin kautta. Vuonna 1819 ostettiin Giorgionen Myrsky. Ranskan entinen keisarinna Joséphine de Beauharnais oli lahjoittanut Pariisissa Aleksanteri I:lle roomalaisen Gonzaga-kameen, ja tämän kuoleman jälkeen hankittiin Malmaisonin palatsin koko galleria, joka oli sotasaalista pääasiassa Hesse-Kasselin ruhtinassuvulta. Toinen virstanpylväs museolle oli englantilaisen pankkiiri Coesveltin espanjalaisten maalausten kokoelman hankinta Amsterdamista vuonna 1814-1815, jossa on 1500-1600-lukujen teoksia Francisco de Zurbaránilta, Francisco Ribalta, Juan Pantoja de la Cruzilta, Antonio Peredalta ja Diego Velázquezilta.[6]

Nikolai I, joka toteutti ajatuksen Eremitaašin muuttamisesta julkiseksi museoksi, antoi merkittävän panoksen Eremitaašin taidegallerian täydentämiseen. Coesvelt-kokoelmasta ostettiin Rafaelin Alba Madonna ja Annibale Carraccin Kolme Mariaa Kristuksen haudalla. Vuonna 1845 diplomaatti Dmitri Tatištševin testamenttikokoelmasta saatiin Eremitaašiin Robert Campinin triptyykki Méroden alttaritaulu, Jan van Eyckin varhainen diptyykki ”Ristiinnaulitseminen" ja "Viimeinen tuomio” sekä muita vanhojen mestareiden teoksia. Samoihin aikoihin Alankomaiden Vilhelm II:n kokoelman huutokaupasta ostettiin Rogier van der Weydenin Apostoli Luukas maalaa Neitsyt Marian muotokuvaa, Jan van Eyckin Neitsyt Marian ilmestys, Sebastiano del Piombon Pietá ja Jan Gossaertin Ristiltäotto. Venetsiasta ostettiin italialaisten renessanssimestarien teoksia, kuten Tizianin Ristin kantaminen ja Palma Vecchion mestariteoksia. 1800-luvun jälkipuolella kokoelmien kasvu hidastui. Vuonna 1886 hankittiin Milanon herttua A. Littalta Leonardo da Vincin Madonna Litta ja vuonna 1870 Perugian kreivi Conestabilelta Rafaelin Madonna Conestabile, joka oli keisarinna Maria Feodorovnan yksityishuoneissa Talvipalatsissa.[6]

Venäjän vallankumouksen 1917 jälkeen keisarilliset esikaupunkipalatsit ja aateliston palatsit kansallistettiin ja niiden kokoelmia siirrettiin Eremitaašiin. Siirrettyihin kokoelmiin kuuluivat muun muassa maailmankuulut Jusupovien, Stroganovien, Šeremetjevien ja Šuvalovien kokoelmat.[7]

Neuvostoliitto myi vuosina 1930–1934 osan kokoelmien teoksista rahoittaakseen ostot lännestä maan teollistumiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen kokoelmiin hankittiin paljon 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun eurooppalaista taidetta.[8]

Vuonna 2006 paljastui, että taidevarastoista oli viety 221 kappaletta taide-esineitä, joiden yhteisarvo oli 3,8 miljoonaa euroa.[9][10]

Museon johtaja on vuodesta 1992 ollut arabiankielen tutkija, historioitsija Mihail Pjotrovski (s. 1944). Hänen edeltäjänsä oli hänen isänsä, orientalisti Boris Pjotrovski (1908-1990).[11]

Rakennukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääkompleksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvassa Eremitaasin rakennukset Nevan vastarannalta nähtynä.
Eremitaašin kokonaisuus Nevalta katsottuna. Vasemmalla Eremitaašin teatteri, sen vieressä keltainen Vanha Eremitaaši, sitten Pieni Eremitaaši ja oikealla Talvipalatsi. Uusi Eremitaaši ei näy, sillä se on Vanhan Eremitaašin takana.

Eremitaaši koostuu viidestä yhteen liitetystä rakennuksesta[8] – Talvipalatsista, Pienestä Eremitaašista, Vanhasta Eremitaašista, Uudesta Eremitaašista ja Eremitaašin teatterista. Rakennukset rakennettiin vuosien 1754–1851 välisenä aikana, ja niiden suunnittelusta vastasivat eri arkkitehdit, lukuun ottamatta Juri Felteniä, joka oli mukana kahden rakennuksen suunnittelussa.[12]

Eremitaašin pääkompleksin rakennukset sijaitsevat Pietarin historiallisessa keskuksessa Nevajoen rannalla. Niihin kuuluu kuusi 1700–1800-luvuilla rakennettua rakennusta. Tärkein niistä on Talvipalatsi, joka toimi aikaisemmin keisarillisena palatsina. Talvipalatsin, Pienen Eremitaašin, Vanhan Eremitaašin ja Uuden Eremitaašin näyttelytiloissa on esillä kulttuurimuistomerkkejä ja antiikin, Länsi-Euroopan, Venäjän ja itämaiden kulttuuria ja taidetta sekä arkeologisia ja numismaattisia kokoelmia. Myös Eremitaašin teatteri ja varastorakennus ovat osa museon pääkompleksia.[13] Eremitaašiin kuuluu lisäksi Menšikovin palatsi.

Talvipalatsin (rakennettu 1754–1762) suunnitteli arkkitehti Bartolomeo Rastrelli.[12] Talvipalatsi on koristeellinen barokkityylinen rakennus, jonka julkisivuja koristavat pylväät, ja katolla on useita patsaita. Rakennus toimi 150 vuoden ajan keisarin asuntona, minkä jälkeen siitä tehtiin museo. Talvipalatsissa on esillä Euraasian ja itämaiden antiikkia, maalauksia, veistoksia ja koristetaidetta.[14]

Pienen Eremitaašin (1764–1775) suunnittelivat arkkitehdit Jean-Baptiste Vallin de la Mothe ja Juri Felten.[12] Se on pieni kaksikerroksinen rakennus, joka edustaa myöhäisbarokkia ja varhaista uusklassismia. Rakennuksessa on esillä länsieurooppalaista taidetta ja koristetaidetta.[15]

Vanhan Eremitaašin (1770–1787) suunnitteli arkkitehti Juri Felten.[12] Se on uusklassinen rakennus, joka rakennettiin palatsin kokoelmia ja kirjastoa varten. Rakennuksessa on esillä italialaista renessanssitaidetta.[16]

Uuden Eremitaašin suunnitteli arkkitehti Leo von Klenze vuonna 1851.[12] Se oli ensimmäinen venäläinen rakennus, joka rakennettiin nimenomaan museokokoelman säilytyspaikaksi. Rakennuksessa on näyttävä portiikki ja sen julkisivua koristavat useat patsaat. Huoneet heijastelevat käyttötarkoitustaan erityyppisen taiteen esittelypaikkana. Rakennuksessa on esillä nykyisin muinaistaidetta sekä eurooppalaisia maalauksia, veistoksia ja koristetaidetta.[17]

Eremitaašin teatterin (1783–1787) suunnitteli arkkitehti Giacomo Quarenghi.[12] Teatteri edustaa 1700-luvun lopun venäläistä uusklassismia. Teatterissa esitetään näytelmiä, ja sen aulassa pidetään näyttelyitä.[18]

Muita rakennuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Menšikovin palatsi.
Keisarillisen posliinitehtaan museo.

Arkkitehti Carlo Rossin suunnittelemaa kaarevaa, massiivista pääesikunnan rakennusta rakennettiin vuosina 1819–1829. Rakennuksen itäsiivessä olivat aikoinaan muun muassa Venäjän imperiumin ministeriöt. Länsisiivessä on nykyisin Venäjän läntisen sotilaspiirin pääesikunta. Itäsiiven tiloja otettiin Eremitaašin käyttöön vuodesta 1993 lähtien, ja vuonna 2014 siihen avattiin museon modernin ja nykytaiteen osasto, joka peruskorjattiin tähän käyttöön vuosina 2008-2013.[19][20]

Menšikovin palatsi on nykyisin osa Eremitaašia. Palatsi on yksi Pietarin ensimmäisistä rakennuksista. Se valmistui vuonna 1727 ja edustaa pietarilaista barokkityyliä. Pietarin ensimmäinen kuvernööri Aleksandr Danilovitš Menšikov sijoitti rakennukseen kokoelmansa, johon kuuluu maalauksia, veistoksia, sovellettua taidetta, kirjoja ja rahoja.[21]

Keisarillisen posliinitehtaan museo on Eremitaašin näyttely, joka avautui vuonna 2003. Se perustuu vuonna 1744 perustetun Lomonosovin posliinitehtaan museoon, johon kuuluu yli 30 000 esinettä.[22]

Pietari Suuren talvipalatsi valmistui 1700-luvun alussa. Se oli Pietari I Suuren residenssi vuosina 1720–1725. Palatsin säilyneessä osassa on Pietari Suurelle ja hänen ajalleen omistettu muistonäyttely. Hänen oleskeluhuoneissaan, työhuoneessaan, ruokailuhuoneessaan ja työpajassaan olevat sisustusesineet on rekonstruoitu käyttämällä aitoja hänelle kuuluneita esineitä. Siellä on myös esillä niin sanottu vahaveistos, postuumi Pietari I:n muotokuva.[23]

Eremitaašin moderni entisöinti- ja varastokeskus sijaitsee Pietarin Staraja Derevnjan alueella. Siinä on tällä hetkellä kolme rakennusta hallintoa, varastointia ja tekniikkaa varten. Vuonna 2012 varasto-osuudesta tuli lajissaan maailman suurin: se koostuu kahdeksasta erikoistuneesta rakennuksesta. Eremitaašin museo suunnitteli tämän osan siten, että sekin soveltuu vierailijaryhmille.[24]

Taidekokoelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Pietarin Eremitaašin kokoelman pääosat

Eremitaašin kokoelma sisältää 2010-luvulla lähes kolme miljoonaa näyttelyesinettä lähes 400 näyttelysalissa.[2] Museossa on taidetta kivikaudelta nykyaikaan. Kokoelmiin kuuluu yksi maailman rikkaimmista länsimaisen maalaustaiteen kokoelmista keskiajalta lähtien, ja sen lisäksi italialaisia renessanssimaalauksia, hollantilaisia, flaamilaisia ja ranskalaisia barokkimaalauksia sekä venäläistä ja aasialaista taidetta.[8]

Eremitaašin vanhin ja suurin osasto esittelee länsieurooppalaista taidetta. Kokoelmiin kuuluu varhaista italialaista kirkkotaidetta 600-luvulta lähtien, espanjalaista taidetta 1400–1800-luvuilta, alankomaalaista Hollannin ja Flaamin taidetta 1400–1600-luvulta, ranskalaista taidetta 1400–1900-luvulta, saksalaista taidetta 1400–1700-luvulta ja englantilaista taidetta 1600–1800-luvulta.[25]

Eremitaašin taideaarteisiin kuuluu muun muassa Leonardo da Vincin, Rafaelin, Tizianin, Caravaggion, Murillon, Velásquezin, El Grecon ja Goyan töitä. Rubensin ja Rembrandtin töille on omistettu kokonaiset salit. Eremitaašin kuuluisa impressionistien kokoelma sijaitsee Talvipalatsin kolmannessa kerroksessa. 1800- ja 1900-lukujen taiteesta kokoelmiin kuuluu Renoirin, Monet’n, Van Goghin, Picasson ja Braquen maalauksia.[26]

Eremitaašin näyttelykeskukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eremitaaši on perustanut kulttuuri- ja näyttelykeskukset Kazaniin (2005), Amsterdamiin (2009) ja Viipuriin (2010).[27] Eremitaašin sivuosaston säätiö Fondazione Ermitage Italia perustettiin Italian Ferraraan vuonna 2007, ja nykyisin se sijaitsee Venetsiassa.

Eremitaašin Viipurin keskus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Viipurin taidemuseo
Eremitaaši-Viipuri keskus.

Eremitaaši-Viipuri sijaitsee Viipurin historiallisessa osassa vuonna 1930 rakennetussa Uno Ullbergin suunnittelemassa taidemuseorakennuksessa. Päätös Eremitaaši-Viipuri keskuksen perustamisesta merkitsi konstruktivistisen rakennusesimerkin heräämistä henkiin ja sen palauttamista alkuperäiseen museotehtävään. Näyttelyitä viipurilaisille ja matkailijoille järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Eremitaašin asiantuntijat järjestävät yleisölle näyttelyitä, luentoja ja kasvatusohjelmia.

Eremitaaši Kazanin keskus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarstanin tasavallan presidentin isännöimä ja tukema keskus on osa Kazanin Kremlin valtion historiallista ja arkkitehtuurin museovarastoa. Keskus sijaitsee Kazanin kremlin alueella 1800-luvun alussa rakennetussa rakennuksessa, jossa toimi ennen junkkerikoulu. Sen hallinto- ja näyttelytilat ovat laajuudeltaan tuhat neliömetriä. Näyttelytilojen lisäksi Eremitaaši-Kazan-keskukseen suunnitellaan luentosaleja, informaatiohuoneita ja tietokoneluokkia.[28]

Eremitaašin Amsterdamin keskus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eremitaaši Amsterdamissa, pääsisäänkäynti.

Eremitaaši-Amsterdam-näyttelykeskus sijaitsee Amstelhofin rakennuskokonaisuudessa, Neederlandia-talossa, joka on rakennettu Amsteljoen varrelle 1600-luvulla. Amsterdamissa Eremitaašilla on yli 4 000 neliömetriä näyttelytilaa.[29]

Eremitaašin Italian keskus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eremitaaši perusti tutkimus- ja kulttuurikeskuksen Ferraraan Italiaan vuonna 2007. Vuonna 2013 Eremitaasin Italian keskus muutti Venetsiaan, jossa se sijaitsee San Marcon aukion entisessä prokuraattorin rakennuksessa.

Keskuksen päätarkoituksina ovat Eremitaašin kokoelman italialaisen taiteen yksityiskohtaisen luetteloinnin tutkimus, perustaa Italian taiteen historian keräämisen dokumentaatiokeskus, organisoida konferensseja ja seminaareja niitä vastaavista teemoista, sekä järjestää harjoittelupaikkoja ja stipendejä Eremitaašin ja muiden venäläisten museoiden, Italian ja Euroopan kulttuuri-instituutioiden työntekijöiden ammatilliseen kehittämiseen. Viime vuosina keskus on järjestänyt yli sata harjoittelupaikkaa, useita akateemisia konferensseja ja kolme katalogia sekä osallistunut kymmenen Eremitaašin näyttelyn järjestämiseen Italiassa.[30]

Vapaaehtoispalvelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Eremitaašin vapaaehtoispalvelu

Eremitaašin vapaaehtoispalvelu on Eremitaašin museossa Pietarissa Venäjällä toimiva vapaaehtoisorganisaatio, jonka jäsenet osallistuvat maailmankuulun museon toimintaan. Vapaaehtoiset auttavat museohenkilökuntaa sekä ulkoisissa että sisäisissä aktiviteeteissa, ja vapaaehtoispalvelu toimii linkkinä museohenkilökunnan ja yleisön välillä. Vapaaehtoiset voivat kehitellä itselleen museoon liittyviä projekteja, jotka vastaavat heidän omia kiinnostuksenkohteitaan ja tavoitteitaan.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Rachel Donadio: Masterworks vs. the Masses The New York Times. 28.7.2014. The New York Times Company. Viitattu 17.9.2015. (englanniksi)
  2. ↑ a b Kaurinkoski 2011, s. 9.
  3. ↑ The Acquisition of J. E. Gotzkowsky’s Collection by Catherine II © 1998–2023 The State Hermitage Museum.
  4. ↑ The Acquisition of Count Bruhl’s Collection © 1998–2023 The State Hermitage Museum.
  5. ↑ a b Kaurinkoski 2011, s. 8.
  6. ↑ a b Asvarištš, B. & Bank, A. & Gorbunova, K. & Kershner-Gorbunova N. & Komelova, G. & Lukonin, V. & Potin, V. & Sverkina, I. & Smirnova, G. & Vasiljev, V. : Eremitaasi Opaskirja. Kustantamo Aurora,2Leningrad, 1982. Esipuhe Boris Pjotrovski. Suomennos Varis, E. Ss. 151-155
  7. ↑ Kaurinkoski 2011, s. 8–9.
  8. ↑ a b c Hermitage Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.3.2019.
  9. ↑ Pietarin Eremitaašista kadonnut yli 220 esinettä (Arkistoitu – Internet Archive), Helsingin Sanomat 1.8.2006. Viitattu 21.10.2008.
  10. ↑ Pietarin Eremitaašissa paljastunut valtava taidevarkaus, Mtv3, Uutiset 1.8.2006. Viitattu 21.10.2008.
  11. ↑ Mikhail Borisovich Piotrovsky The State Hermitage Museum. Viitattu 12.3.2019.
  12. ↑ a b c d e f Kaurinkoski 2011, s. 7.
  13. ↑ The Main Museum Complex The State Hermitage. Viitattu 12.3.2019.
  14. ↑ The Winter Palace The State Hermitage. Viitattu 12.3.2019.
  15. ↑ The Small Hermitage The State Hermitage. Viitattu 12.3.2019.
  16. ↑ The Great (Old) Hermitage The State Hermitage. Viitattu 12.3.2019.
  17. ↑ The New Hermitage The State Hermitage. Viitattu 12.3.2019.
  18. ↑ The Hermitage Theatre The State Hermitage. Viitattu 12.3.2019.
  19. ↑ The General Staff Building The State Hermitage Museum. The State Hermitage Museum. Viitattu 26.12.2014. (englanniksi)
  20. ↑ The Hermitage, General Staff Building Manifesta 10. Manifesta 10. Viitattu 26.12.2014. (englanniksi)
  21. ↑ The Building of Menshikov Palace The State Hermitage. Viitattu 13.3.2019.
  22. ↑ The Museum of the Imperial Porcelain Factory The State Hermitage. Viitattu 13.3.2019.
  23. ↑ The Winter Palace of Peter the Great The State Museum of Hermitage. Viitattu 13.3.2019. (englanniksi)
  24. ↑ The Staraya Derevnya Restoration and Storage Centre The State Museum of Hermitage. Viitattu 13.3.2019. (englanniksi)
  25. ↑ Kaurinkoski 2011, s. 11.
  26. ↑ Kaurinkoski 2011, s. 11-12.
  27. ↑ Cultural and Exhibition Centres of the Hermitage The State Hermitage Museum. Viitattu 12.3.2019.
  28. ↑ The Hermitage-Kazan Exhibition Centre The State Hermitage Museum. Viitattu 13.3.2019. (englanniksi)
  29. ↑ Exhibition Complexes and Exhibition Highlights (Museon verkkosivu) The State Hermitage Museum. State Hermitage Museum. Arkistoitu 24.2.2012. Viitattu 12.2.2012. (englanniksi)
  30. ↑ The Hermitage-Italy Centre The State Hermitage Museum. Viitattu 13.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eremitaaši&oldid=22449218”